Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomi kokeilukulttuurin kansainvälinen edelläkävijä - Kokeilut avuksi kuntakentän muutoksessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.3.2017 9.53
Tiedote 106/2017

- Uusien ratkaisujen kokeileminen on usein mahdollista, kun vain tahtoa löytyy, kiteyttää kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen opit Kokeileva Suomi -kärkihankkeen puolitoistavuotiselta taipaleelta. Ministeri Vehviläinen korostaa, että kunnilla on laajat edellytykset kokeilla uusia käytäntöjä omilla päätöksillään ilman lainsäädäntömuutoksia.

Esimerkiksi Liperissä valmistellaan kokeilua maksuttomasta varhaiskasvatuksesta 5-vuotiaille. Maksutonta varhaiskasvatusta olisi mahdollista saada 80 tuntia kuukaudessa. Liperissä on jo aiemmin otettu käyttöön tuntiperusteinen maksu varhaiskasvatuksessa, ja nyt suunniteltu kokeilu on jatkumoa tälle kehittämistyölle.

- Kannustan kunnanvaltuustoja ja -hallituksia tekemään strategisen linjauksen kokeilevasta kehittämisestä kunnissa. Edelläkävijäesimerkit osoittavat, että tulosta syntyy, kun työntekijöille annetaan vahva mandaatti kehittää omaa työtään, sanoo ministeri Anu Vehviläinen.

Valtiovarainministeriön digikuntakokeilun yhteydessä tehdyn selvityksen mukaan kuntien toimintatapojen ja palveluiden digitalisoinnissa on jopa satojen miljoonien eurojen säästömahdollisuudet. Samalla kokemusta palvelusta voidaan parantaa. 

- Nämä mahdollisuudet saadaan käyttöön vain kuntien asukkaita ja palvelujen asiakkaita osallistaen ja kokeilemalla edeten, toteaa ministeri Vehviläinen.

Ammattikorkeakouluverkoston kanssa yhteistyönä toteutettavalla Kokeileva Suomi -kiertueella viedään viestiä kokeilevasta kehittämisestä kaikkiin maakuntiin.

- Eri puolilla Suomea tehtävä ruohonjuuritason kehittämistyö on tehnyt meihin vaikutuksen. Samalla on havaittu rakenteellisia ongelmia: parhaat ratkaisut eivät leviä helposti, ja pienten kokeilujen rahoituksessa on puutteita, kertoo kärkihankkeen projektipäällikkö Ira Alanko.

Haasteiden ratkaisemiseksi hankkeessa on luotu uusi Kokeilunpaikka.fi -alusta. Se auttaa synnyttämään ideoista konkreettisia kokeiluja yhdistämällä ideoijat, toteuttajat ja rahoittajat. Alusta mahdollistaa yhteiskunnallisten innovaatioiden yhteiskehittämisen, parhaiden oppien levittämisen ja esimerkiksi joukkorahoituksen ja julkisen rahoituksen yhdistämisen. Kokeilunpaikka.fi lanseerataan 4.5.2017 Tulevaisuuden Valtiopäivillä Porvoossa.

- Alustaa kehitetään kokeillen, ja verkosta löytyvässä beta-versiossa on vasta osa niistä ominaisuuksista, joita toukokuussa lanseerattavassa versiossa tulee olemaan, valottaa alustasta vastaava erityisasiantuntija Johanna Kotipelto.

Suomen työ kokeilukulttuurin parissa on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta muun muassa OECD:n World Government Summitissa Dubaissa. Suomen mallissa ainutlaatuista on se, että kulttuurin muutos on itsessään otettu poliittiseksi tavoitteeksi, ja että ruohonjuuritason kokeiluja edistetään yhdessä politiikkatoimenpiteiden kokeilujen kanssa.

- Kokeileva Suomi -kärkihanke etenee kokonaisuutena hyvin. Kaikki strategiset kokeilut ovat käynnissä tai valmistelujen viime metreillä. Hallitus haluaa ennen vaalikauden loppua nähdä lisää pienkokeiluja ja myös perustulokokeilun kaltaisia kenttäkokeita. Suomi on uudenlaisen hallintokulttuurin edelläkävijä, summaa ministeri Vehviläinen.

Ministeri Vehviläisen diaesitys kokeilukulttuurista 

Kokeilevan Suomen verkkosivut 

Lisätietoja: kunta- ja uudistusministeri Vehviläisen erityisavustaja Tuomas Vanhanen p. 0295 530 216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi , projektipäällikkö Ira Alanko, p. 0295 160 028, ira.alanko(at)vnk.fi , erityisasiantuntija Johanna Kotipelto, p. 0295 160 206, johanna.kotipelto(at)vnk.fi