Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Millaisia uutisia sosiaaliturvasta haluaisit nähdä 2030-luvulla?

Julkaisuajankohta 12.4.2018 14.00
Millaisia uutisia sosiaaliturvasta haluaisit nähdä 2030-luvulla?

Mitä sinun mielestäsi uudistuksessa täytyy ottaa huomioon, jotta toiveuutiset käyvät toteen reilun vuosikymmenen päästä? Poikkea kertomaan mielipiteesi sekä kuulemaan sosiaaliturvan uudistuksen valmistelusta Kauppakeskus Matkukseen Kuopiossa maanantaina 16. huhtikuuta klo 14.30­­­–16.30!

Keskustelemassa ovat mm. hankkeen puheenjohtaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki, hankkeen projektipäällikkö Liisa Heinämäki sekä hankkeen seurantaryhmän jäsen, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen.

Hallitus on käynnistänyt perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushankkeen ajalle 28.9.2017­­­–28.2.2019. Hanke valmistelee sosiaaliturvan kokonaisuudistusta yhdessä parlamentaaristen toimijoiden kanssa. Hanke valmistelee malleja ja vaihtoehtoja seuraavalle hallitukselle. Osana uudistuksen valmistelua järjestetään kansalaiskuulemisia eri puolilla Suomea sekä verkossa.

Näkemisiin Kauppakeskus Matkuksessa maanantaina 16. huhtikuuta! Kyselyyn voi vastata myös verkossa sunnuntaihin 22. huhtikuuta asti.

Lisätietoja: projektipäällikkö Liisa Heinämäki, [email protected], p. 0295 160 436, valtioneuvoston kanslia

Verkkokysely

Kauppakeskus Matkus