Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallituksen esitys
Hallitus antoi eduskunnalle vuoden 2021 toisen lisätalousarvioesityksen

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2021 13.49
Tiedote

Hallitus antoi eduskunnalle vuoden 2021 toisen lisätalousarvioesityksen torstaina 29. huhtikuuta

Määrärahoja ehdotetaan korotettavaksi 277 miljoonalla eurolla ja varsinaisia tuloja vähennettäväksi 9 miljoonalla eurolla, mikä lisää valtion nettolainanoton tarvetta 286 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2021 arvioidaan noin 12 miljardia euroa.

Toiseen lisätalousarvioesitykseen sisältyy kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alalle kohdistuva yhteensä noin 226 miljoonan euron tukipaketti koronavirustilanteesta johtuen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muun muassa 40 miljoonan lisämäärärahaa kattamaan ravintolasuluista maksettavia hyvityksiä. 

Koronavirusepidemian torjumiseen tarvittavien tavaroiden kotimaiseen myyntiin ja EU-alueen yhteisöhankintoihin tietyin edellytyksin sovellettavan määräaikaisen 0 prosentin verokannan voimassaoloa ehdotetaan jatkettavaksi vuoden 2021 toukokuusta joulukuuhun. Kyseisten tuotteiden maahantuonti olisi myös arvonlisäverotonta samalla ajalla ja samoin edellytyksin. Tämä vähentää verotuloja arviolta 9 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja Tuomas Vanhanen, puh. 02955 30417