Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pienet modulaariset sarjavalmisteiset ydinreaktorit eli SMR:t (PIEMOS)

Käynnissä

Toteuttajat

Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT, Clenercon Oy, SuseLex

Rahoitussumma

199 982 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2021–5/2022

Pienten modulaaristen ydinvoimaloiden omistusrakenne, sijoittelu, toteutustavat, turvallisuusominaisuudet ja valmistus poikkeavat monelta osin nykyisistä ydinvoimalaitoksista. Näin ollen on tarvetta kehittää suomalaista ydinalan lupajärjestelmää ja valvontamenettelyjä monelta olennaiselta osalta. Tämän kehitystyön tueksi tarvitaan tutkittua tietoa, jotta Suomi voi hyödyntää uutta ydinteknologiaa yhteiskunnan kokonaisedun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Uutta tietoa tarvitaan mm. ydinlämmöntuotannon takia. Pienillä modulaarisilla sarjatuotetuilla ydinreaktoreilla voidaan tuottaa hyvin vähäpäästöistä energiaa eli sähköä Suomen kantaverkkoon ja lämpöä asutuskeskusten lämmittämiseen ja teollisuusprosessien tarpeisiin. Ydinvoiman omistusrakenne voi samalla monipuolistua nykyisestä.

Uutta tietoa tarvitaan myös modulaarisuuden ja sarjavalmistuksen huomioimiseen. Ydinenergia on hyvin toimitusvarmaa, koska ydinvoimalaitosten tarvitsema polttoainemäärä on pieni ja reaktoreita ladataan vain kerran vuodessa. Modulaariset sarjavalmisteiset reaktorit olisivat lisäksi kustannustehokkaita, mutta nykyinen suomalainen lupajärjestelmä ja valvontakäytäntö kohtelee ydinvoimaloita yksittäiskappaleina eikä huomioi modulaarisuudesta ja sarjavalmistuksesta seuraavia vaikutuksia - sen paremmin hyötyjä kuin haittojakaan.

Uutta tietoa tarvitaan myös sijoittelun tueksi. Pieniä modulaarisia reaktoreita voidaan sijoittaa eri puolille maata, lähelle kuluttajia, mikä on hyvin yhteensopivaa tulevan energiajärjestelmän kanssa, sillä energiamurros johtaa kaikkiaan nykyistä hajautetumpaan tuotantorakenteeseen ja aiempaa suurempaan toimitusvarman ja säädettävän energiantuotannon tarpeeseen. Toisaalta sijoittelu lähelle asutusta vaikuttaa ydinreaktorien turvallisuussuunnitteluun ja turvallisuuden arviointiin.

Ota yhteyttä:

professori Juhani Hyvärinen, LUT-yliopisto, p. 050 524 1512, etunimi.sukunimi(at)lut.fi

Uusien ydinenergiateknologioiden mahdollisuudet ja kehitystarpeet

Yhteyshenkilö ministeriössä