Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Jaana Vastamäki: Mielenterveyden tukemisessa suuria tuloksia saa pienilläkin investoinneilla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2020 15.55
Kolumni

Mielenterveyden tukemiseen työpaikoilla ei tarvita suuria summia rahaa. Tämän on osoittanut esimerkiksi Hailuodon kunta, joka pienin resurssein on saanut suuria tuloksia aikaan. Sairauspoissaolot vähentyivät merkittävästi, sijaisia ei tarvinnut palkata ja rahaa säästyi kuusinumeroinen summa.

Avaimena hyviin tuloksiin on ollut työpaikan ja esimiehen roolin ymmärtäminen. Esimiehen tehtävä on tukea työkykyä löytämällä työntekijälle ja työpaikalle sopivia ratkaisuja työssä jatkamisen turvaamiseen.

Yhdessä suunnittelemalla voidaan työympäristöä, työtehtäviä ja työaikaa muokata työkykyä tukevaksi. Työterveyshuollon asiantuntemus on tässä tehtävässä hyvä apu. 

Koronakevät muutti työn tekemisen tapoja

Oikeudenmukainen johtaminen vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Hyvinvointia lisää myös mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja työaikoihin. 

Joidenkin tutkimusten mukaan työhyvinvointi keskimäärin koheni koronakeväänä. Itse korona ei kuitenkaan ollut tähän syynä, vaan uusien työn tekemisen tapojen käyttöönotto ja itsenäinen päätöksenteko työasioissa. Moni myös koki työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottuneen etätöiden myötä. 

Nämä korona-aikana hyväksi havaitut keinot lisätä työntekijöiden hyvinvointia kannattaakin jättää osaksi työpaikan arkea.

On osattava katsoa lähelle ja kauas

Mielenterveyden tukeminen työelämässä on yhtä aikaa lähelle ja kauas katsomista. Lähelle katsominen tarkoittaa jo esiin tulleiden työkykyongelmien hoitamista, tuen tarpeen arviointia ja tarvittavan tuen tarjoamista. 

Uupunut tai masentunut työntekijä tarvitsee avun heti ja tässä häntä tukevat esimies ja muut työpaikan toimijat sekä oma työterveyshuolto. Joskus tarvitaan myös erikoissairaanhoidon palveluja avuksi.

Kauas katsominen tarkoittaa ennaltaehkäisyä ja työn voimavarojen vahvistamista. Jos yksi uupuu, on mietittävä, mitkä tekijät työympäristössä ovat tilanteeseen vaikuttaneet ja miten ehkäistä ennalta muiden sairastuminen. 

Sosiaalinen tuki työkavereilta ja esimieheltä ja mahdollisuus tehdä mielekästä ja osaamista kehittävää työtä ovat työn voimavaratekijöitä, joiden turvin kuormittavatkin tilanteet kestetään.  

Ennaltaehkäisy on uuden toimenpideohjelman päätavoite

Vaikuttava mielenterveyden tuki työpaikoilla on ongelmien ennaltaehkäisyn ja työterveysyhteistyön summa. Ennaltaehkäisyn periaate ja työterveysyhteistyö ovat myös pian starttaavan Työelämän ja hyvän mielenterveyden toimenpideohjelman kulmakiviä. 

Toimenpideohjelma tarjoaa työpaikoille ja työterveyshuolloille monia oman osaamisen ja yhteistyön kehittämisen malleja ja mahdollisuuksia.

Kuunteleminen ja toisen kohtaaminen olivat lauantaina 10.10. vietetyn maailman mielenterveyspäivän teemoja tänä vuonna. Näillä arkisilla ja ilmaisilla keinoilla onnistuu mielenterveyden vahvistaminen myös työpaikoilla.  

Jaana Vastamäki
erityisasiantuntija
sosiaali- ja terveysministeriö