Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Komitea käynnistää sosiaaliturvan vaihtoehtoisten mallien selvitystyön

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2021 12.24
Tiedote

Sosiaaliturvakomitean asialistalla oli 11.10. perusturvan riittävyys ja vaihtoehtoisten sosiaaliturvan mallien käsittely.

Perusturvan riittävyyden arviointi

"Termiä perusturva käytetään välillä häilyvästi. Yleensä asiantuntijat erottavat toisistaan vähimmäisturvan (toimeentulotuki), perusturvan ja ansioturvan. Perustuslaki takaa perustoimeentulon työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän tai huoltajan menetyksen kohdatessa. Perusturvalla viitataan usein näissä elämäntilanteissa maksettaviin vähimmäismääräisiin etuuksiin. Työikäisten perusturvaetuuksista työmarkkinatuki on saajamäärältään suurin", kertoo tutkimuspäällikkö Jussi Tervola THL:sta.

Suomi tekee kerran vaalikaudessa arvioinnin perusturvan riittävyydestä. Arviointeja toteuttaa THL:n johtama tutkijaryhmä. Riittävyyden mittaamiseen on käytetty kohtuullisen vähimmäiskulutuksen viitebudjettia, Kelan kansalaiskyselyihin perustuvaa väestön käsitystä riittävästä toimeentulosta, kansainvälistä vertailua ja perustoimeentulotukeen oikeutettujen määrää. 

"Perusturvan tarkastelu osoittaa, että monissa elämäntilanteissa perusturva ei riitä kattamaan Suomessa kohtuullisen vähimmäiskulutuksen viitebudjettia, erityisesti yksinasuvalla. Lisäksi viimesijainen etuuspaketti koostuu kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen monesta etuudesta," kertoo Tervola.

Sosiaaliturvakomitean keskustelussa nousi esiin perusturvalla elävien kulut, kuten perheenjäsenten elättäminen ja lapsiperheiden eri tilanteet, velkaantuneisuus ja ulosotto sekä asumismenot, mukaan lukien vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat. Myös perusturvamenojen kokonaiskuvasta keskusteltiin. Komitea jatkaa keskustelua aiheen parissa marraskuussa siitä, tulisiko välimietintöön sisällyttää pitkän aikavälin tavoite ja suunnitelma sosiaaliturvan tasolle, kattavuudelle ja rahoitukselle.

Kannanottojen luonnoksen työstäminen ja vaihtoehtoisten sosiaaliturvamallien käsittely

Sosiaaliturvakomitean kannanottojen luonnosta jatkovalmisteluun vietävistä sosiaaliturvan ongelmista ja niiden ratkaisuvaihtoehtojen periaatteista on työstetty komitealta saatujen kommenttien perusteella alkusyksyn aikana. Tässä kokouksessa keskusteltiin eritoten nykyjärjestelmälle vaihtoehtoisten sosiaaliturvamallien käsittelystä. Näitä malleja ovat esimerkiksi perustulo, negatiivinen tulovero ja perustili. Vaihtoehtoisia malleja aletaan selvittää osana sosiaaliturvakomitean välimietinnön valmistelua, johon myös kannanottojen luonnos tähtää. 

Keskustelussa todettiin, että kannanotoissa ei tässä vaiheessa linjata sosiaaliturvan koko uudistamisen periaatteista. Kannanottojen luonnos keskittyy nykyjärjestelmän tunnistettujen ongelmien korjaukseen nykyjärjestelmän periaatteiden puitteissa. Vaihtoehtoisten mallien selvittämistä näiden rinnalla pidettiin laajalti kannatettavana ajatuksena. Keskustelussa todettiin myös, että nykyjärjestelmän puitteissakin on mahdollista tehdä radikaalejakin uudistuksia. 

Kannanottojen luonnokseen tehtiin lisäysehdotuksia myös mm. yrittäjien ja vammaisten henkilöiden näkökulmista. 


Sosiaaliturvakomitean seuraavat kokoukset

Sosiaaliturvakomitean seuraava työkokous 8.11. järjestetään hybridikokouksena. Jatkossa kokoukset järjestetään hybridikokouksina ja työkokoukset lähikokouksina.

Marraskuun työkokous 8.11.

  • Kannanottojen työstäminen; Välimietinnön rakenteen suunnittelu 

Marraskuun kokous 29.11.

  • Työelämän murros; Asumis- ja työperusteinen sosiaaliturva ja kansainvälinen liikkuvuus; Muut sovittavat teemat; Kannanottojen työstäminen; Ongelmaraporttien lopullisten versioiden hyväksyminen 

Tammikuun kokous 31.1. 

  • Toimeenpano ja digitalisaatio, Tiedonhallinta ja tietosuoja, Kannanottoluonnoksen periaatteiden hyväksyminen 

Helmikuun työkokous 14.2. 
Maaliskuun kokous 21.3. 
Huhtikuun työkokous 25.4. 
Toukokuun kokous 23.5.

Lisätietoja:

sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
Jussi Tervola, tutkimuspäällikkö, THL, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 2. varapuheenjohtaja, osastopäällikkö Heli Backman, p. 0295 163 668
sosiaaliturvakomitean 3. varapuheenjohtaja, johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, p. 0295 163 635
Pasi Moisiota ja Jussi Tervolaa lukuun ottamatta sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]

Kokousmateriaali: