Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

STM ja THL tiedottavat
Koronatartuntojen määrä laskusuunnassa – hyvä suuntaus pidetään yllä, kun rajoituksista ei tingitä liian aikaisin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2021 10.00
Tiedote 89/2021

Uusien koronavirustapausten määrä vähentyi Suomessa jo ennen pääsiäistä, ja tämä laskusuuntaus jatkuu edelleen. Annetut suositukset ja rajoitukset sekä ravitsemisliikkeiden sulku ovat selvästi olleet vaikuttavia. Hyvä suuntaus saadaan jatkumaan, kun rajoituksia pidetään edelleen yllä eikä niitä pureta liian aikaisin eikä nopeaan tahtiin. Tartuntoja on edelleen paljon, yli 3000 viikossa.

Epidemiatilanteissa on suuria alueellisia eroja. Heikoin tilanne on edelleen eteläisessä Suomessa. Kahden viikon ilmaantuvuus on suurinta Helsingin ja Uudenmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla, joskin näilläkin alueilla laskua on tapahtunut. Ilmaantuvuus on alhaisin Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiirien alueilla.

Tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat laskeneet viikolla 13

Viikolla 13 (ajalla 29.3.-4.4) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin noin 3 400 uutta tapausta, mikä on lähes tuhat vähemmän kuin edellisellä viikolla. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 58 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisellä viikolla luku oli 75.

Viimeisen kahden viikon yhteenlaskettu tapausmäärä oli yli 7 350 uutta tapausta, mikä on yli 2 250 vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 133 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edeltävällä kahden viikon jaksolla vastaava luku oli 174. Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,75-0,90 (90 % todennäköisyysväli), mikä sekin on pienempi kuin viime viikolla. 

Viikolla 13 koronatestejä tehtiin yli 123 000 kappaletta, mikä on vähemmän kuin aikaisemmin maaliskuussa. Valtakunnallisesti positiivisten testien osuus kaikista näytteistä oli myös laskusuunnassa: 2,6 %. Positiivisten näytteiden osuus oli koko maaliskuun ajan yli 3 %.

Koko maassa uusien kotimaisten tartuntojen tartunnanlähde selvisi lähes 70 %:ssa tartunnoista, mikä on samaa tasoa kuin edellisellä viikolla. Viikolla 13 ulkomailla saatujen tartuntojen osuus oli 2,5 %, ja näistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus jäi 1,2 %:iin kaikista tartunnoista. 

Sairaalahoidon tarpeen kasvu on pysähtynyt

Maaliskuun aikana sairaala- ja tehohoidon tarve kasvoi huomattavasti. Enimmillään tehohoidossa oli 23.3.2021 samanaikaisesti 64 covid-19-potilasta. Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana tehohoitopotilaiden määrä on pienentynyt. Myös muun sairaalahoidon tarve on vähentynyt: 7.4. tehohoidossa oli 45 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla oli 59 ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 146 covid-19 –potilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 250 potilasta, kun viikko sitten heitä oli 295. Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 7.4.2021 mennessä raportoitu yhteensä 862.

Lasten ja nuorten riski saada tartunta varhaiskasvatuksessa ja koulussa on pieni

Viikolla 13 tartuntojen ilmaantuvuus edellisviikkoon verrattuna oli pienempi kaikissa ikäryhmissä. Ilmaantuvuus oli suurin 10–19-vuotiaiden ja 20−29-vuotiaiden ikäryhmissä.

Lasten ja nuorten riski saada tartunta vaikuttaa olevan pieni sekä varhaiskasvatuksessa että kouluympäristössä. Suurin osa 10–19-vuotiaiden tartunnoista tulee kotoa tai muista sosiaalisista kontakteista. 

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla. Tällä viikolla raporttiin sisältyy erilliskatsaus lasten ja nuorten covid-19-tartunnoista.

Lisätietoja:

Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected] (epidemiatilanne) 
Taneli Puumalainen, ylilääkäri, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Simopekka Vänskä, erikoistutkija, THL, [email protected] (ennustemallit) 
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)