Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

STM ja THL tiedottavat
Koronavirustapausten määrä edelleen kasvussa, tehohoito kuormittunut

Sosiaali- ja terveysministeriö
2.12.2021 10.00
Tiedote 378

Uusien koronavirustapausten määrä Suomessa nousee edelleen. Viikolla 47 todettiin yli 8 000 uutta koronatapausta. Määrä on yli 500 enemmän kuin edeltävällä viikolla 46. Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (15.–28.11.) uusia koronatartuntoja ilmaantui Suomessa 279 sataatuhatta asukasta kohden. Viikkojen 44–45 aikana uusia tartuntoja ilmaantui 201 sataatuhatta asukasta kohden. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronatautia.

Viime viikkoina alle 12-vuotiaiden tartuntojen ilmaantuvuus on kasvanut infektiopaineen ja tartuntamäärien kasvaessa kaikissa ikäryhmissä. Kaikista Suomessa varmistetuista koronavirustartunnoista koko epidemian ajalta noin 15 prosenttia on todettu alle 12-vuotiailla lapsilla. Viikolla 46 varmistetuista koronatartunnoista 28 prosenttia todettiin alle 12-vuotiailla. Tartunnanjäljityksestä kerättyjen tietojen perusteella alle 12-vuotiaat saavat koronatartunnan tavallisimmin perhepiiristä ja muusta lähipiiristä. Sairaalahoidon tarve alle 12-vuotiailla on kuitenkin hyvin harvinaista, eikä sen ilmaantuvuudessa ole havaittu muutosta, vaikka tartunnat ovat lisääntyneet.

Viikon 47 lopussa (28.11.2021) erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 153 potilasta, joista 106 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 47 teho-osastoilla. Viime viikolla erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli yhteensä 107 uutta koronaviruspotilasta, kun edellisellä viikolla 46 uusia potilaita oli 147. Viikolla 47 tehohoitoon tuli 31 uutta koronaviruspotilasta. Marraskuun loppupuoliskolla tehohoitoon tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut välillä 31–35. Hoitojaksot ovat pitkiä, ja tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on ollut selvästi aiempaa suurempi, noin 50. 

Rokottamattomat ovat syys-lokakuun aikana päätyneet koronavirustartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 18 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 30 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.

Tautiin liittyviä kuolemia oli 1.12. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 348. Kahden viikon aikana (17.11.–1.12.) uusia kuolemia on raportoitu yhteensä 112. Näistä yli 80 prosenttia (92 kpl) raportoitiin yli 70-vuotiailla.

1.12. mennessä Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 86,7 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 81,8 prosenttia vähintään kaksi rokoteannosta ja 5,6 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta.

Viikolla 47 koronavirustestejä tehtiin yli 128 300. Testimäärät ovat nousseet usean viikon ajan. Marraskuun alussa testejä tehtiin noin 87 800 viikossa. Viime viikolla testatuista näytteistä oli positiivisia 6,3 prosenttia. Viikolla 46 osuus oli 6,4 prosenttia ja kahdella tätä edeltävällä viikolla hieman alle 6 prosenttia.

Leviämisalueiden tunnusmerkit täyttyvät 15 alueella: Ahvenanmaan maakunta sekä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan (HUS), Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Satakunnan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit.

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekuva päivitetään viikoittain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivuille. Laaja seurantaraportti julkaistaan Hybridistrategian seurantaraportit -verkkosivuilla joka toinen viikko torstai-iltapäivisin.

Lisätietoja:

johtava asiantuntija, Mia Kontio, THL, [email protected]
johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM, [email protected]
ylilääkäri Otto Helve, THL, [email protected]
professori Matti Reinikainen, KYS, [email protected] (tehohoito)