Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Koronavirustutkimuksen Kela-korvaus myös jatkossa 100 euroa 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2021 13.36
Tiedote 379/2021

Valtioneuvosto on antanut asetuksen koronatartunnan toteamiseksi tehtävän tutkimuksen korvaustaksasta. Asetuksessa säädetään PCR-tutkimuksen korvaustaksaksi 100 euroa. Asetus tulee voimaan 1.1.2022 ja on voimassa 30.6.2022 asti.

Kansaneläkelaitos voi maksaa asetuksella säädetyn korvauksen suorakorvauksena yksityiselle palveluntuottajalle silloinkin, kun omavastuuosuuden on maksanut testattavan työnantaja. Näin helpotetaan työnantajien mahdollisuuksia tarjota PCR-tutkimuksia työntekijöilleen. 

Lisäksi aiempaa suurempi Kela-korvaus helpottaa Suomessa asuvan tai työskentelevän sairausvakuutetun mahdollisuuksia valita tutkimuspaikaksi yksityisen terveydenhuollon palveluntuottaja julkisen terveydenhuollon sijaan.

Voimassa olevaan asetukseen ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia, vaan ainoastaan voimaantulosäännöstä muutetaan. Asetus on voimassa siihen saakka, kun laki sairausvakuutuslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta on voimassa. 

Ilman asetusta korvauksen määrä perustuisi Kansaneläkelaitoksen vahvistamaan korvaustaksaan, joka olisi 56 euroa.

Lisätietoja 

neuvotteleva virkamies Eva Ojala, p. 029 516 3201, [email protected]