Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Tiettyjen henkilönsuojainten vienti EU:n ulkopuolelle luvanvaraista – Suomessa lupaviranomainen on STM

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2020 14.35
Tiedote

Euroopan komissio on antanut asetuksen, jonka mukaan tartuntavaaralliselta ainekselta suojaavien henkilönsuojainten vienti Euroopan unionin ulkopuolelle edellyttää vientilupaa.

Suomessa vientilupaviranomainen on sosiaali- ja terveysministeriö. Ministeriö valmistelee lupakäsittelyn aloittamista ja tiedottaa mahdollisimman pian lisää lupamenettelyyn liittyvistä asioista.

Komission asetus koskee EU:n henkilönsuojainasetuksessa (2016/425) mainittuja tartuntavaaralliselta ainekselta suojaavia 

  • suojalaseja ja visiirejä
  • kasvojensuojaimia, hengityksensuojaimia
  • suojavaatteita sekä 
  • käsineitä. 

Asetus ei koske muita henkilönsuojaimia eikä lääkinnällisiä laitteita.

Komissio antoi asetuksen 14.3.2020, ja siihen tehtiin 19.3.2020 muutos, jolla vienti sallitaan ilman vientilupaa EU-maiden lisäksi myös muun muassa Yhdistyneisiin kuningaskuntiin, Pohjois-Irlantiin, Norjaan ja Sveitsiin.

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2020/402 ja muutos (EU) 2020/426: