Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtio jakaa koronaviruksen pikatestejä sairaanhoitopiireille, Ahvenmaan keskussairaalalle sekä Puolustusvoimille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2021 11.28
Tiedote 101/2021

Sairaanhoitopiirit, Ahvenanmaan keskussairaala ja Puolustusvoimat saavat koronaviruksen pikatestejä vastikkeetta koronaviruspandemian torjumiseksi ja hillitsemiseksi.

Suomi saa pikatestejä niin sanotun EU:n hätäapuvälineen rahoittamana lahjoituksena. EU:n komissio on tehnyt sopimuksen, jolla jäsenmaihin hankitaan yhteensä 20 miljoonaa pikatestiä. Suomen osuus tästä on 250 000 pikatestiä.

Kun pikatestejä saadaan jaettua sairaanhoitopiirien kautta nopeasti terveydenhuollon yksiköihin, voidaan testauskapasiteettiä lisätä. Lisäksi testaustuloksia saadaan nopeammin ja seulontatoimintaa voidaan tehostaa altistumistilanteissa esimerkiksi työpaikoilla, kouluissa, asuntoloissa ja palveluasumisen yksiköissä. Pikatestit ovat jo käytössä Suomen länsirajalla, mutta niiden käyttöä on perusteltua laajentaa myös muille raja-asemille.

Alustavan suunnitelman mukaan sairaanhoitopiirit saisivat pikatestejä paitsi ilmaisemansa kiinnostuksen, myös sen mukaan, kuinka paljon niiden alueella on tehty antigeenitestejä. Jakelumäärät voisivat kuitenkin muuttua ajankohtaisten tarpeiden ja käytön mukaan.

Mikä pikatesti?

Sairaanhoitopiirien, Ahvenanmaan ja Puolustusvoimien saamat pikatestit ovat antigeenitestejä. Antigeenitestien tekeminen ei vaadi koulutettua laboratoriohenkilöstöä eikä erikoistunutta laboratoriota. Antigeenitestejä voi tarvittaessa tehdä myös vieritestinä päivystyspisteessä tai hoitopaikassa. Antigeenitestien tulos valmistuu 15–30 minuutissa.

Lisätietoa

ylilääkäri Kari S. Lankinen, [email protected]