Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

40 miljoonaa euroa haettavissa varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen koronaepidemian vaikutusten tasoittamiseksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2021 12.47
Tiedote
Lapsia piirissä päiväkodissa

Opetus - ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun koronaepidemian aiheuttaman oppimis- ja hyvinvointivajeen korjaamiseksi. Avustus on tarkoitettu lasten ja oppilaiden kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen koronaepidemian vaikutusten tasoittamiseksi. Avustusta on haettavissa vuosille 2021-2022 yhteensä 40 miljoonaa euroa.

Koronaepidemia on haitannut vakavasti edellytyksiä tukea lasten oppimista, kehittymistä ja hyvinvointia. Jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten tilanne on heikentynyt. Tuen ja tukiopetuksen tarve on lisääntynyt myös sellaisilla lapsilla ja oppilailla, joilla ei ole aikaisemmin ollut tuen tarpeita tai koulunkäyntiin liittyviä ongelmia.

–  Lasten ja nuorten väliset erot oppimisessa ja hyvinvoinnissa ovat kasvaneet huolestuttavasti korona-aikana. Olemme ryhtyneet päättäväisiin toimiin kriisin aiheuttaman oppimisvelan korjaamiseksi, jotta epidemia ei jättäisi pysyvää varjoa Suomen lasten ja nuorten elämään, opetusministeri Jussi Saramo toteaa.

Valtionavustuksen erityisenä tavoitteena on varmistaa edellytykset tukea heikommassa asemassa olevien, erityisen ja tehostetun tuen piirissä olevien, vieraskielisten ja maahanmuuttotaustaisten lasten sekä oppilaiden oppimista ja kehitystä. Lisäksi tuetaan niitä lapsia ja nuoria, joiden syrjäytymisen riskiä koronaepidemian pitkittyminen on erityisesti lisännyt ja ennaltaehkäistään koulupoissaoloja ja koulupudokkuutta.

Varhaiskasvatuksen osalta haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. Kunnat voivat sisällyttää yksityiset varhaiskasvatuksen palveluntuottajat hakemukseensa.

Esi- ja perusopetuksen osalta haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä sekä yksityisiä yhteisöjä, joilla on esiopetuksen ja perusopetuksen järjestämislupa. Harjoittelukoulut voivat olla yhteydessä kuntaan ja kunta voi sisällyttää sen alueella toimivan harjoittelukoulun hakemukseensa.

Avustukset myönnetään, mikäli eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahan vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarviossa.

Hakuaika päättyy 6.8.2021. Päätökset pyritään tekemään elokuun aikana.

Erityisavustushakuun

Lisätietoja:

  • Varhaiskasvatus: Erityisasiantuntija Mervi Eskelinen, puh. 0295 330160
  • Esi- ja perusopetus: Opetusneuvos Mika Puukko, puh. 0295 330032 ja projektisihteeri Aili Tervonen, puh. 0295 330216
Jussi Saramo Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus