Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU:n oikeusministerit keskustelevat laittoman verkkosisällön torjunnasta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2021 14.31
Tiedote

EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto kokoontuu 7.–8. kesäkuuta Luxemburgissa. Kokouksessa keskustellaan muun muassa laittoman verkkosisällön torjumisesta ja hyväksytään neuvoston yleisnäkemys Euroopan unionin perusoikeusviraston toimintaedellytysten parantamiseen tähtäävästä ehdotuksesta. Kokouksessa Suomea edustaa pysyvä edustaja, suurlähettiläs Marja Rislakki.

Oikeusministereiden kokouksessa keskustellaan digitaalisia palveluja koskevasta asetusehdotuksesta, jonka komissio antoi joulukuussa. Säädösehdotuksen tavoitteena on lisätä verkkokäyttäjien turvallisuutta ja nykyaikaistaa digitaalisia palveluja koskevia sääntöjä. Oikeusministerikokouksessa keskustellaan erityisesti laittoman verkkosisällön torjumiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kokouksessa on tarkoitus hyväksyä myös neuvoston yleisnäkemys Euroopan unionin perusoikeusviraston perustamisesta annetun asetuksen muuttamisesta. Muutosten tarkoituksena on lisätä viraston tehokkuutta ja vahvistaa sen mahdollisuuksia toimia myös EU:ssa tapahtuvan poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön aloilla.

Suomesta kaksi syyttäjää Euroopan syyttäjänvirastoon

Lisäksi kokouksessa kuullaan tilannekatsaus juuri toimintansa aloittaneen Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamisesta. Suomi pääsi eilen torstaina EPPOn pääsyyttäjän kanssa yhteisymmärrykseen kahden suomalaisen valtuutetun syyttäjän nimeämisestä. Ainakin toiminnan alkuvaiheessa toinen suomalaisista syyttäjistä toimii kokopäiväisenä EPPO-syyttäjänä, ja toinen syyttäjä hoitaa pääosin kansallisia syyttäjäntehtäviä. Etusija on kuitenkin aina EPPOn tehtävillä. Valtuutettujen syyttäjien valintamenettely saatetaan päätökseen mahdollisimman pian.

Kokouksessa on tarkoitus myös muun muassa hyväksyä yleisnäkemys saatavien siirtoa koskevasta asetuksesta sekä rajat ylittävää sähköistä oikeudenkäyttöä tehostavan järjestelmän perustamista koskevasta asetuksesta. Lisäksi tarkoituksena on hyväksyä päätelmät haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelusta EU:ssa.

Lisätietoja: 
EU-erityisasiantuntija Katja Arenmaa, p. 0295 150 504, [email protected]
yksikönpäällikkö Katariina Jahkola, puh. 0295 150 246, [email protected] (EPPO)
lainsäädäntöneuvos Lauri Rautio, p. 0295 150 380, [email protected] (EPPO)

Lisätietoa EU:n oikeusministereiden kokouksesta
https://www.consilium.europa.eu/fi/meetings/jha/2021/06/07-08/
https://video.consilium.europa.eu/home/fi

Tietoa oikeusministeriössä valmisteltavista EU-hankkeista