Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Oikeusministerien tapaamisen aiheena tuki Kansainvälisen rikostuomioistuimen työlle Ukrainassa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2023 19.58
Tiedote

Lontoossa tänään kokoontuneessa oikeusministerikokouksessa pohdittiin käytännön keinoja tukea Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) työtä Ukrainassa. Suomesta kokoukseen osallistui virkamiesdelegaatio.

Iso-Britannian ja Alankomaiden koolle kutsuman oikeusministerien konferenssin tavoitteena oli keskustella käytännön tukimuodoista ICC:lle ja sen Ukrainaan liittyvälle tutkintatyölle. Jo annettujen mittavien panosten lisäksi valtiot ilmoittivat sekä rahallisesta lisätuesta että henkilöresursseista ICC:n toiminnan vahvistamiseksi.
- Päivän vahva pääviesti on, että EU:n jäsenvaltiot jatkavat yhtenäisinä tukeaan ICC:lle ja taistelulle Ukrainassa tehtyjen rikosten rankaisemattomuutta vastaan, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka on yksi EU:n oikeusministerien yhteisen lausunnon allekirjoittajista.

Kokouksen keskeisenä aiheena oli ICC:n ja Ukrainassa tapahtuvien vakavimpien kansainvälisten rikosten tutkinnan tukeminen. 

Konferenssissa oli esillä myös Kansainvälisen rikostuomioistuimen viime viikolla Venäjän presidentti Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Maria Lvova-Belovasta antama pidätysmääräys. Sen todettiin olevan tärkeä askel vastuuvelvollisuuden toteutumiseksi Ukrainassa samalla kun korostettiin ICC:n itsenäistä ja riippumatonta asemaa.

- On tärkeää, että sotarikoksiin ja muihin hirmutekoihin syyllistyneet saadaan vastuuseen teoistaan. Kansainvälisen rikostuomioistuimen antamat pidätysmääräykset ovat tärkeä virstanpylväs kohti Ukrainassa tapahtuvien kansainvälisten rikosten selvittämistä, Henriksson sanoo.

Lisätietoja:
Oikeusministeriö: kansliapäällikkö Pekka Timonen, yhteydenotot: johdon assistentti Sanna Laine, p. 0295 150 044, [email protected]
Ulkoministeriö: lähetystöneuvos Elina Lemmetty, p. 0295 350 198, [email protected] 

EU Member States’ support for the International Criminal Court (ICC) and its investigation into the situation in Ukraine