Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Kaikkien Suomessa asuvien brittien on haettava erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2020 14.54
Tiedote 132/2020

Euroopan komissio on tuonut esiin, että Britannian ja EU:n välistä erosopimusta on Suomessa tulkittu osin virheellisesti. Myös niiden Britannian kansalaisten, joilla on todistus pysyvästä EU-oleskeluoikeudesta Suomessa, täytyy vaihtaa todistus erosopimuksen mukaiseen oleskelulupakorttiin.

Erosopimuksessa mainitaan, että näillä henkilöillä on oikeus hakea aiemman oleskeluoikeutensa vaihtamista uuteen. Suomessa oikeus tulkittiin alun perin siten, että kyseessä ei olisi velvollisuus. Komissiolta on kuitenkin saatu selkeä viesti siitä, että kaikkien brittien täytyy hakea erosopimuksen mukaista uutta asemaa, jotta heillä säilyisi erosopimuksen mukaiset oikeudet Suomessa.

Tähänkin asti sisäministeriö ja Maahanmuuttovirasto ovat vahvasti suositelleet hakemista kaikille Britannian kansalaisille, koska erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus helpottaa asiointia Suomessa ja Schengen-ulkorajalla.

Hakuaikaa on syyskuuhun 2021 asti

Erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakeminen on maksutonta niille, joilla on todistus aiemmasta pysyvästä EU-oleskeluoikeudesta. Hakemuksen tekemiseen on vielä hyvin aikaa. Erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakuaika alkoi 1.10.2020, ja se jatkuu 30.9.2021 asti.

Uusi yhdenmukainen tulkinta selkeyttää Suomessa asuvien brittien asemaa, kun jatkossa kaikilla on uusi oleskelulupakortti. Pahoittelemme aiempaa virheellistä ohjeistusta.

Suomen aiempi tulkinta ilmenee brittien oleskeluoikeutta koskevan lakiesityksen perusteluista, itse lakiin sitä ei ole kirjattu. Näin ollen lakia ei välttämättä tarvitse muuttaa. Sisäministeriö arvioi mahdollisia myöhempiä muutostarpeita.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola, p. 0295 488 215, [email protected]