Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hannu Mäkinen selvittämään osatyökykyisten työllistämisen Suomen mallia

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2020 14.17
Tiedote
Työministeri Tuula Haatainen.
Työministeri Tuula Haatainen.

Selvitystyössä määritellään osatyökykyisten työllistämisen Suomen mallin sisältö, toiminnan organisointi ja rahoitus. Tavoitteena on parantaa osatyökykyisten ja muiden vaikeassa asemassa olevien henkilöiden mahdollisuuksia työllistymiseen. Työministeri Tuula Haatainen on nimennyt selvityshenkilöksi Tullin pääjohtaja Hannu Mäkisen. 

Hallitus päätti syksyn budjettiriihessä toimista, joilla rakennetaan välityömarkkinoilla työllistämisen Suomen malli. Esimerkkinä Suomen mallille käytetään Ruotsin Samhall-yhtiöstä saatuja hyviä kokemuksia ja työpankkikokeilun tuloksia.

– Työmarkkinoilla pitää pystyä hyödyntämään paremmin kaikkien ihmisten osaamista. Käynnistettävän selvitystyön tarkoituksena on rakentaa konkreettinen toimintamalli, jonka avulla osatyökykyisten työllistyminen helpottuu, ministeri Haatainen sanoo. 

Suomen mallin tarkoitus on lisätä työmahdollisuuksia, joissa henkilö on työsuhteessa välityömarkkinatoimijaan. Työllistymisedellytysten parantuessa tietty osuus työntekijöistä siirtyisi muiden työnantajien palvelukseen. Toimintamalliin sisältyisi myös avoimille työmarkkinoille siirtymisessä tarvittava koulutus ja muu tuki. 

Selvityshenkilö Hannu Mäkinen toimii yhteistyössä eri ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Selvityshenkilöä avustaa sihteeristö.

Selvityksen tulee olla kokonaisuudessaan valmis viimeistään 31.1.2021.

Lisätiedot: 
työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth, TEM, p. 0295 048 073, sposti [email protected]