Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

TEM-analyysi: Omaehtoinen opiskelu tärkeä väylä keskeytyneen ja kokonaan uuden tutkinnon suorittamiseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.5.2020 9.15
Tiedote
Nuori nainen hymyilee kyykistyneenä kerrostalon edustalla.

Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella on työvoimapoliittisesti merkittävää kesken jääneiden ja kokonaan uusien tutkintojen suorittamiseen. Se on nykyään suosittu väylä työelämään maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille.

Yleisimmin omaehtoisessa koulutuksessa opiskelivat vuonna 2019 ilman ammattia olevat (esim. ylioppilaat ja kotoutujat), hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät, myyjät ja kauppiaat sekä palvelutyöntekijät.

Työmarkkinoiden tiukkuuden kannalta omaehtoinen koulutus kohdentuu pääsääntöisesti oikein: ylitarjonta-ammateista hakeudutaan koulutukseen useammin ja työvoimapula-ammateista harvemmin. Puoli vuotta koulutuksen päättymisen jälkeen noin puolet omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskelleista on töissä avoimilla työmarkkinoilla. Koska koulutus alkaa yleisimmin elokuussa tai tammikuussa, sopivan koulutuksen aloittamista joutuu nyt toisinaan odottamaan pitkään. Siksi koulutusten aloittamisajankohtia olisi hyvä saada jakautumaan nykyistä paremmin.

Tulokset käyvät ilmi 11.5.2020 julkistetusta työ- ja elinkeinoministeriön analyysista. Työttömyysetuudella tapahtuva omaehtoisen opiskelun järjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2010. Järjestelmä on laajentunut nopeasti ja siihen on jo tehty muutoksia.

Lisätietoja:

tutkimusjohtaja Heikki Räisänen, TEM, puh. 050 396 3658 tai etunimi.sukunimi(at)tem.fi