Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Työttömiä työnhakijoita maaliskuussa 253 900

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2023 8.05
Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä oli maaliskuun lopussa 253 900. Määrä on 3 200 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 3 200 henkilöllä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin maaliskuussa 95 200. Kaikkiaan avoinna oli 203 400 työpaikkaa, mikä on 55 700 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 253 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 3 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 4 200 vähemmän kuin edellisessä kuussa.

Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 140 800 henkilöä, mikä on 5 800 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna maaliskuun lopussa 29 000 henkilöä, mikä on 400 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 22 900 henkilöä, mikä on 2 000 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Helmikuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 1 300:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä oli 84 700

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 84 700, mikä on 15 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 94 600 eli 4 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 100 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä 26 400. Nuorten työttömyyksistä 57,8 prosenttia päättyi tammi-maaliskuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä, mikä on 2,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin maaliskuun aikana 95 200 eli 31 000 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan maaliskuussa oli avoinna 203 400 työpaikkaa, mikä on 55 700 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli maaliskuun lopussa 116 700 henkilöä, mikä on 2 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysasteen trendi 6,6 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli maaliskuussa 37 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 74,1 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 193 000, mikä oli 1 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 6,6 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot 

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen ja kuntakokeilujen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, p. 029 504 8050