Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen: Tieteellinen tieto auttaa uskottavassa ennakoinnissa

Valtioneuvoston viestintäosasto 31.3.2021 9.12
Kolumni

Francis Baconin toteamus ”tieto on valtaa” (scientia potentia est) pätee hyvin ennakointiin. Tieto voidaan nähdä valtana, joka kohdistuu tulevaisuuden maailmaan. Tieto historiasta, sen kehityksestä ja nykyhetkestä mahdollistaa sen, että voimme ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja ja pyrkiä luomaan tulevaisuudesta toivomamme kaltaista. Tiedon suhteen elämme paradoksaalista aikaa. Yhtäältä maailman kompleksisuus tekee erilaisten ilmiöiden ymmärtämisestä vaikeampaa. Toisaalta laadukasta tietoa on tarjolla ennakoivan politiikkasuunnittelun tueksi enemmän kuin koskaan.

Tiedollinen runsaudenpula

Valtioiden käytössä on teknologioiden ja tieteellisen työn kehityksen ansiosta koko ajan enemmän tietoa. Elämme tiedollisen runsaudenpulan aikaa. Tieteellisten julkaisujen määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan joka kymmenes vuosi, ja datamäärät ovat eksponentiaalisessa kasvussa. Kiireisessä politiikkavalmistelussa kaiken tiettyä ilmiöitä käsittelevän relevantin tiedon kartoittaminen ja syntetisoiminen onkin haastavaa ellei mahdotonta.

Tästä syystä hallinnot ympäri maailmaa ovat kehittäneet erilaisia tiedeneuvonnan malleja tukemaan ennakointia sekä tietopohjaisen politiikan toteuttamista. Lisäksi ennakointityössä on kehitetty työkaluja ja toimintamalleja, joiden avulla voidaan tuoda yhteen erilaisin menetelmin tuotettua tietoa ja asiantuntija-arvioita. Tässä mielessä valmiudet ennakointiin ovat paremmat kuin koskaan aiemmin.

Ennakointi on rajapintatyötä

Koronakriisin alkuvaiheessa eri valtiot perustivat erilaisia tilapäisiä tiedeneuvonnan ja ennakoinnin toimintoja tukemaan päättäjiä nopeasti leviävään pandemiaan reagoimisessa. Laadukasta tutkittua tietoa oli ennakoimista varten tarjolla hyvin rajallisesti, ja erilaisilla mallinnuksilla olikin merkittävä rooli koronatoimien valmistelussa. Mallinnuksia pyrittiin täydentämään erilaisilla päivittyvillä tilannekuvilla ja asiantuntija-arvioilla, joita tuottivat esimerkiksi tiedepaneelit ja muut ad hoc -asiantuntijaryhmät. Kokonaiskuvan muodostaminen näiden pohjalta oli kuitenkin hankalaa. Mallinnuksille annettiin myös suhteettoman suuri painoarvo erityisesti julkisessa keskustelussa.

Olisi utopistista odottaa, että parhaimmatkaan mallit pystyisivät ennustamaan luotettavasti uusien viheliäisten ilmiöiden kehityskulkua. Vaikka malien pohjalla olisi paljon tietoa, niiden selitysvoima on rajallinen. Olisi myös harhaanjohtavaa ymmärtää ennakointityö ainoastaan mahdollisimman tarkkojen ennusteiden tuottamisena. Ennakoinnin perustehtävänä on ymmärryksen lisääminen tiedon epävarmuuksista. Toimintana se keskittyykin maailmaa kuvaavan tiedon ja olemattoman maailman rajapinnan hahmottamiseen ja jäsentämiseen. 

Tiedeneuvonta tukee ennakointia

Suomessa ennakointi on lähtökohtaisesti verkostoitunutta, aktiivista ja laadukasta. Kansallinen ennakointiverkosto ja Ennakointiluotsi kytkevät yhteen laajaa toimijakenttää, mikä on auttanut purkamaan ennakoinnin siiloutuneisuutta ja vahvistamaan osallistumista. Kehitettävääkin kuitenkin on. Koronakriisi teki näkyväksi ongelman, joka on ollut tiedossa jo ennen pandemiaa: ennakoivan hallinnon tulisi hyödyntää tutkijayhteisön asiantuntemusta tehokkaasti ja laaja-alaisesti, eli tiedeneuvonta ja ennakointi tulisi kytkeä nykyistä systemaattisemmin yhteen. Esimerkiksi OECD ja Euroopan komission tiedeneuvontaa tukeva SAM (Scientific Advice Mechanism) ovat todenneet, että kytkökset monissa maissa ovat edelleen puutteellisella tasolla. Suomessakin kehitettävää riittää.

Koronakriisi osoitti, että vaikka kohtaamamme ilmiö oli uusi eikä siitä ollut tutkittua tietoa aluksi lainkaan, pystyttiin ennakointityössä nojaamaan vuosikymmenten tieteelliseen pohjatyöhön. Tiedeneuvonnan ja ennakoinnin välisen yhteistyön tiivistäminen on tärkeää, sillä laadukkaan tutkitun tiedon pohjalta on parhaat mahdollisuudet tarkastella mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuuksia. Se auttaa myös lisäämään hallinnon tiedon epävarmuuksiin liittyvää ymmärrystä, mikä puolestaan tukee pitkän aikavälin politiikkasuunnittelua sekä vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä eli kykyä selvitä ja palautua kriiseistä.