Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Arviointineuvosto: miten väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämästä tehdyn yleissopimuksen hyväksyminen on suhteessa muihin jo hyväksyttyihin ihmisoikeussopimuksiin?

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.4.2022 10.25
Uutinen

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi.

Esitysluonnoksen perusteella saa käsityksen esityksen tavoitteesta ja seikoista, jotka puoltavat yleissopimuksen hyväksymistä. Esitysluonnoksessa voisi kuitenkin tuoda selkeämmin esille esityksen kannalta keskeiset kohderyhmät, ja yleissopimuksen hyväksymisen vaikutuksia eri kohderyhmiin voisi kuvata moninaisemmin.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen sekä sen voimaansaattamislain. Yleissopimus ja sitä täydentävä suositus hyväksyttiin kesällä 2019 Kansainvälisen työjärjestön työkonferenssissa. Yleissopimuksen tarkoituksena on suojella työntekijöitä ja muita työelämässä toimivia henkilöitä väkivallalta ja häirinnältä. Sopimus sisältää määräyksiä keskeisistä periaatteista, suojelusta ja ehkäisemisestä, täytäntöönpanosta ja oikeuskeinoista sekä ohjauksesta, koulutuksesta ja valistuksesta.

Hyväksyttävän yleissopimuksen osalta toimivalta sopimuksen tekemiseen on jakautunut Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden kesken. Yleissopimuksen ratifioinnin käsittely on vielä kesken EU:ssa. Esitysluonnoksessa tulisi mahdollisuuksien mukaan kuvata, miten yleissopimuksen käsittely jatkuu EU:ssa. Myös yleissopimuksen suhdetta muihin jo olemassa oleviin ja voimaansaatettuihin ihmisoikeussopimuksiin tulisi kuvata tarkemmin. Lisäksi esitysluonnoksessa voisi kuvata konkreettisemmin vaikutuksia, joita esityksellä on yleissopimuksen kannalta keskeisten perusoikeuksien toteutumiseen.

Esitysluonnoksen mukaan työelämän väkivalta ja häirintä aiheuttavat taloudellisia kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollolle, oikeuspalveluille ja erilaisille organisaatioille, joiden kautta maksetaan etuuksia tai korvauksia. Arviointineuvosto pitää myönteisenä, että esitysluonnoksessa esitetään suuntaa antavia arvioita väkivalta- ja häirintätilanteista aiheutuvista taloudellisista kustannuksista tai menetyksistä erinäisten tutkimus- ja tilastotietojen avulla, vaikka tarkkaa tietoa ei ole ollut saatavilla.

Viranomaisvaikutusten osalta arviointineuvosto peräänkuuluttaa arviota siitä, millaiset resurssit viranomaisella on nykyisin käytettävissä väkivalta- ja häirintätilanteita koskevien yhteydenottojen käsittelyyn. Vaikuttaako yleissopimuksen hyväksyminen viranomaisten resurssitarpeisiin, jos sopimuksen hyväksymisen ja voimaansaattamisen seurauksena viranomaisille tehdyt väkivalta- ja häirintätilanteita koskevat yhteydenotot lisääntyisivät? 

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevasta hallituksen esityksestä (STM068:00/2019).

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa osittain säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.   

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja erityisasiantuntija Essi Römpötti, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 0295 160 125.