Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Arviointineuvosto tieturvallisuutta koskevasta lakiesityksestä: lakiesitysluonnoksen epäsuoria vaikutuksia tulisi käsitellä tarkemmin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.8.2021 9.58
Uutinen

Tieturvallisuutta koskevan lakiesityksen tavoitteena on tieliikenneturvallisuuden parantaminen. Lakiesitysluonnos tähtää muun muassa tieturvallisuusarvioinnin kehittämiseen ja suojattomien tienkäyttäjien aseman parantamiseen. Esitysluonnoksella saatetaan uuden tieturvallisuusdirektiivin säädökset osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Esitysluonnoksen vaikutusarviointi keskittyy lähinnä uudistuksen välittömiin vaikutuksiin, jotka olisivat esitysluonnoksen mukaan varsin pieniä. Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa tulisi esittää nykyistä enemmän arvioita lakimuutoksen välillisistä vaikutuksista, koska ne ovat uudistuksen kannalta olennaisia. 

Arviointineuvosto katsoo myös, että eri tahoille suuntautuvia vaikutuksia tulisi kuvata tarkemmin esimerkiksi liikenteen sujuvuuden ja kustannustehokkuuden sekä liikenneonnettomuuksien vähenemisten näkökulmista. 

Esitysluonnoksen arvioita viranomaisvaikutuksista tulisi esittää paitsi lyhyellä myös pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi tieliikenteen suunnitteluun, teiden rakentamiseen ja väylien käyttöönottoon liittyen.

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa osittain säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.   

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja arviointineuvos Antti Moisio, p. 0295160198 lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö.