Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnan kokous 18.3.

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.3.2015 10.07
Tiedote 141/2015

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannat koskien Eurooppa-neuvostoa sekä EU:n päästökauppajärjestelmän kehittämistä.

Eurooppa-neuvostosta (19. - 20.3) annetaan tänään vakiintuneen tavaan mukaisesti oma tiedote (142/2015). 

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan ehdotuksia EU:n päästökauppamekanismin kehittämiseksi.  Suomi pitää mekanismin vahvistamista tarpeellisena ja kannattaa komission esittämän päästöoikeuksien vakausvarannon perustamista. Suuresta ylijäämästä johtuva päästöoikeuksien alhainen markkinahinta aiheuttaa sen, että järjestelmä ei nykyisellään ohjaa vähähiilisiin investointeihin.

Ministerivaliokunnan mukaan vakausvaranto voi tukea päästökaupan ohjausvaikutusta ja lisätä järjestelmän mukautumiskykyä erilaisissa häiriötilanteissa.  On myös Suomen edun mukaista, että päästökauppa toimii suunnitellusti ja tarjoaa välineet kustannustehokkaalle ilmastopolitiikalle.

Komission esityksen mukaan vakausvaranto aloittaisi toimintansa vuonna 2021, mutta osa jäsenmaista on esittänyt käyttöönoton aikaistamista vuoteen 2017. Suomi suhtautuu varauksellisesti esityksiin aikaistaa mekanismin käyttöönottoa, eikä lähtökohtaisesti kannata myöhemmin huutokaupattavaksi siirrettyjen päästöoikeuksien siirtämistä vakausvarantoon.

Pääministeri Alexander Stubb ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen olivat tyytyväisiä hallituksen yksimieliseen linjaukseen.

- Linjavalinta on ollut Suomelle aidosti hankala. Myös suomalaisen teollisuuden näkemykset ovat jakautuneet asiassa. Emme halua aiheuttaa epävarmuutta markkinoilla tai nostaa suomalaisen teollisuuden kustannuksia lyhyelläkään aikavälillä. Toisaalta päästökauppa on keskeinen väline päästöjen vähentämiseksi. Se on tärkeää saada toimimaan kunnolla. Tästä syystä ministerivaliokunta halusi jättää ympäristöministerille neuvotteluvaraa, sanoi pääministeri Alexander Stubb.

- Oli tärkeä saada aikaan yhteisymmärrys Suomen kannasta, jotta voimme vaikuttaa ensi viikolla jatkuviin neuvotteluihin EU-jäsenmaiden kesken. Olemme valmiita keskustelemaan sellaisista kompromissiesityksistä, jotka voisivat saada jäsenmaiden enemmistön tuen. Euroopan parlamentin kanta mekanismin käyttöönottamiseksi vuoden 2019 alusta on myös otettava huomioon, totesi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Ministerivaliokunta pitää tavoiteltavana, että EU:ssa luotaisiin välillisten kustannusten kompensaatiojärjestelmä teollisuuden kilpailukyvyn varmistamiseksi. Vähintäänkin tarvitaan pelisäännöt kansallisille järjestelyille. Toimia hiilivuodon ehkäisemiseksi tulee myös jatkaa.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Lauri Tierala, p. 040 841 7141, EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki, p. 0295 160 330, valtioneuvoston kanslia.

Alexander Stubb Sanni Grahn-Laasonen