EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja ylimääräiseen Eurooppa-neuvostoon
.jpg/c1acf14a-e9a3-71b3-322f-3736c8127981?t=1614761246667&width=1200)
Keskiviikkona 30. syyskuuta pidetyn EU-ministerivaliokunnan pääasiana oli Suomen kantojen linjaaminen ylimääräiseen Eurooppa-neuvoston kokoukseen. Brysselissä 1. ja 2. lokakuuta kokoontuvan Eurooppa-neuvoston aiheina ovat sisämarkkinat, teollisuuspolitiikka ja digitalisaatio sekä ulkosuhteet.
EU-ministerivaliokunta linjasi, että sisämarkkinoiden vahvistaminen ja syventäminen on edellytys EU:n kriisinsietokyvyn parantamiseksi, talouden elvyttämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Suomi korostaa, että digitaalinen siirtymä on EU:n tärkein kestävän kasvun ja kilpailukyvyn sekä teollisuuden uudistumisen mahdollistaja.
Eurooppa-neuvoston ulkosuhteiden pääaiheena on Turkki. Suomi katsoo, että EU:n tulee vastata vahvasti Turkin itäisen Välimeren tilannetta epävakauttavaan toimintaan. Myös diplomaattisia ponnisteluja pitää jatkaa. EU:n Turkki-politiikan tulee olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista suhteen kaikilla osa-alueilla. EU:n Kiina-suhteen osalta Suomelle on keskeistä, että EU pitää kiinni arvoistaan, eduistaan ja prioriteeteistaan. EU:n yhtenäisyys ja suhteen johdonmukaisuus on varmistettava. EU-ministerivaliokunta korosti, että EU:lla on oltava yhtenäinen lähestymistapa myös Valko-Venäjän tilanteeseen. EU:n on tuettava tilanteen rauhanomaista ratkaisua ja väkivallan käytön ehkäisemistä.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin pyynnöstä pääministeri Sanna Marin edustaa ylimääräisessä Eurooppa-neuvostossa myös pääministeri Löfveniä käsiteltävissä asioissa, koska Löfven on estynyt osallistumaan.
EU-ministerivaliokunta totesi myös, että Suomi tukee puheenjohtajamaa Saksan esittämiä muutoksia asetusehdotukseen, jolla perustetaan EU:n elpymisväline. Muutokset vastaavat heinäkuun Eurooppa-neuvostossa sovittua. Ne koskevat elpymisvälineen lainojen ja avustusten muutettuja suhteellisia osuuksia, välineen lyhentynyttä kestoa ja elpymisvarojen allokointia ohjelmiin.
EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen tukevan myös puheenjohtajamaan kompromissiehdotusta koskien elpymis- ja palautumistukivälineen perustamista. Ehdotus perustuu heinäkuun Eurooppa-neuvostossa sovittuihin linjauksiin, ja sitä käsitellään valtiovarainministerien epävirallisessa videokokouksessa 6. lokakuutta. Kokouksessa on esillä myös muun muassa taloustilanne, digitaalisen rahoituksen paketti, Eurooppalainen ohjausjakso ja komission toimintasuunnitelma pääomamarkkinoiden edistämiseksi.
Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Tuulia Pitkänen p. 0295 160 231, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia