Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

EU-minvassa koronarajoituksia, taloutta ja EU-selontekoa

Valtioneuvoston viestintäosasto 18.9.2020 11.05
Tiedote 590/2020

Perjantaina 18. syyskuuta pidetyn EU-ministerivaliokunnan asialistalla oli tilannekatsaus koronapandemiasta johtuvista toimista EU:n sisärajoilla, heinäkuun Eurooppa-neuvoston rahoituskehys- ja elpymisvälineratkaisuun liittyvä omien varojen päätös sekä verkko- ja tietoturvadirektiivin uudistaminen. Kokouksen päätteeksi ministerivaliokunta keskusteli komissaari Jutta Urpilaisen kanssa.

EU-ministerivaliokunta sai tilannekatsauksen koronapandemiaan liittyvistä liikkumisrajoituksista EU:n sisärajoilla. Jäsenmaat päättävät rajoituksista itse, ja kansalliset matkustusrajoitukset vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen. Suomi kuuluu pienenevään jäsenmaiden joukkoon, joka ylläpitää pandemiaan liittyvää sisärajavalvontaa kokonaan tai osittain. Yleisten asioiden neuvoston on tarkoitus keskustella koordinaatiosta 22. syykuuta komission aiemmin (4.9.) antaman suosituksen pohjalta.

Lisäksi EU-ministerivaliokunnassa oli esillä ehdotus neuvoston päätökseksi EU:n omien varojen järjestelmästä sekä ehdotuksen käsittelytilanne. Osana heinäkuun Eurooppa-neuvoston elpymiskokonaisuussopua sovittiin myös uudesta omien varojen järjestelmästä. Kun neuvosto on hyväksynyt omien varojen päätöksen, antaa neuvoston pääsihteeri sen tiedoksi jäsenvaltioille ratifiointia varten.

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja koskien Euroopan komission valmistelemaa verkko- ja tietoturvadirektiivin uudistamista. Suomi pyrkii vaikuttamaan komission uuteen direktiiviehdotukseen ennalta niin, että eurooppalaisen tietosuojan ja –turvan tasoa kehitetään edelleen niin, että sääntely seuraa yhteiskunnan keskeisten palveluiden digitalisoitumista ja luottamus digitaalisiin toimintatapoihin kasvaa. 

Ministerivaliokunta sai myös katsauksen Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin keskiviikkona (16.9.) pitämästä unionin tila –puheesta ja komission työohjelmasta vuodelle 2021. Puheen pääviestinä oli, että vihreä ja digitaalinen siirtymä ovat entistä kiireellisempiä Euroopan nostamiseksi koronapandemian aiheuttamasta kriisistä.

Kokoukseen päätteeksi EU-ministerivaliokunta kävi videoyhteydellä ajankohtaiskeskustelun komissaari Jutta Urpilaisen kanssa. Keskustelu oli osa ministerivaliokunnan orientoitumista laajoihin EU-poliittisiin kysymyksiin hallituksen valmistellessa eduskunnalle alkuvuodesta annettavaa EU-selontekoa.
  
Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Matti Niemi p. 045 679 1717, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia