Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen puhe Eurooppa-foorumissa 25.8.2022
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen piti puheen Turun Eurooppa-foorumissa 25.8.2022.
Hyvät kuulijat,
Sekä Euroopan unioniin rakentavasti suhtautuvilla, että EU-vastaisilla ihmisillä tuntuu olevan tämän tästä yksimielisyys yhdestä asiasta: molemmat katsovat EU:n olevan jatkuvissa vaikeuksissa, ellei jopa kriisissä. Molemmat osapuolet kokevat populistiset ja EU-vastaiset liikkeet kasvavaksi voimaksi.
Tilannearvioissa on samankaltaisuutta. Ja molemmat ovat yhtä lailla väärässä. EU ei ole hajoamassa, eikä menettämässä kansalaisten luottamusta.
Koska jäsenmaissa ei järjestetä jatkuvia kansanäänestyksiä, EU:n kannatuksen arvioimiseksi täytyy luottaa mielipidetiedusteluihin, kannatusbarometreihin. Niiden perusteella jäsenyyden kannatus on varsin vahvaa. Keskimäärin kaksi kolmesta EU-kansalaisesta tukee kotimaansa jäsenyyttä. Vahva kannatus on vakiintunutta ja viime aikoina se on ollut vahvistumassa entisestään.
EU:n kannatusta voi arvioida myös edustuksellisen demokratian lähtökohdista. Jäsenmaissa ei ole merkittäviä poliittisia liikkeitä, jotka ajaisivat EU-eroa. Katsoipa poliittisen kentän oikeaa reunaa esimerkiksi vaikkapa Ranskassa, Italiassa tai Suomessa, ei EU-vastaisuus ole kantava ajatus. Vaikka unionista eronneen Britannian paluu ei ole kovin ajankohtainen Brexit-esimerkki on kuitenkin sen kaltainen, ettei muilla ole halua kokeilla samaa temppua kotona.
Muilta osin unionin ulkopuolta tarkastellessa tilanne on rohkaiseva. Jäseniksi halukkaita maita on, kirjaimellisesti, jonoksi asti. Oma kokemukseni esimerkiksi Länsi-Balkanin poliittisen johdon tapaamisista on omiaan vahvistamaan tätä käsitystä. Ehdokasmaat ja sellaisiksi haluavat ovat valmiita uudistuksiin jäsenyyttä tavoitellessaan. EU:lla on mahdollisuus – ja hyvä syy – varmistaa, että uudistukset ovat vakaalla pohjalla pelkäämättä jäsenyyshalukkuuden tästä laskevan.
Omalla puheenjohtajuuskaudella nostimme oikeusvaltioperiaatteen ja oikeusvaltiokehityksen keskeiseksi jäsenmaiden toimintaa ohjaavaksi kokonaisuudeksi. Haasteita erityisesti Puolan ja Unkarin oikeusvaltiokehityksessä ei pyritty peittelemään. Ongelmien osoittamisen ohella lähdettiin myös niiden ratkaisemiseen. Kärsivällinen työ on tuottanut tulosta Puolan osalta.
Suomelle tärkeän oikeusvaltioperiaatteen korostaminen on ollut tärkeää muutenkin kuin pelkästään nykyisten jäsenmaiden kohdalla. On välttämätöntä huolehtia siitä, että EU:n jäseniksi pyrkivät valtiot omaksuvat käytännössä oikeusvaltioperiaatteen ja rakentavat yhteiskunnalliset instituutiot sellaisiksi, ettei oikeusvaltiokehitystä helposti voida kääntää huonompaan suuntaan. EU ei ole imperiumi. Se ei ole hankkimassa itselleen etupiiriä, vaan laajentumisessa on kyse maista ja kansoista, jotka itse haluavat tulla osaksi unionia. EU ei saa liudentaa olemustaan. Kriteereistä on pidettävä kiinni: laajentuessaan EU saa jäsenmaita, jotka jakavat yhteiset arvot ja joilla on yhtäläiset oikeudet.
Korostettaessa yhteisiä arvoja on olennaista, että jäseneksi pyrkivien maiden näkökulmasta EU:lle ei ole vaihtoehtoa. Esimerkiksi Serbian yleisen mielipiteen sanotaan olevan myönteinen Venäjälle ja jopa hyväksyvän hyökkäyksen Ukrainaan. Ehkä näin on. Kuitenkin Serbia on YK:n tasolla tuominnut hyökkäyksen. Maan poliittinen johto ymmärtää, ettei Venäjä voi pitkällä tähtäyksellä tarjota taloudellista yhteistyötä vaihtoehdoksi EU:lle. Laajemminkin katsoen: maailmassa ei ole autoritaaristen valtioiden yhteisöä, jonka jäsenet voisivat luottaa toistensa tukeen. Demokratia ja ihmisoikeudet, Euroopan unioni ja transatlanttinen yhteisö ovat yhä mieluinen vaihtoehto. Ja taloudessa pääsy sisämarkkinoille on ylivoimainen kasvun alusta.
Hyvät kuulijat,
Suomen EU-politiikka alkoi puheenjohtajuuskaudella hallitusohjelman linjausten mukaisesti pitäen lähtökohtana aktiivista ja vaikuttavaa osallistumista unionin toimintaan. Suomen EU-politiikka on linjattu hallitusohjelmassa ja täsmennetty eduskunnalle annetussa selonteossa. Sanna Marinin – ja alun alkaen Rinteen – hallitusohjelma on eurooppapolitiikan osalta laadittu varsin kestäväksi. Sen perusperiaatteet ja niistä johdetut toimintalinjaukset ovat yhä ajankohtaisia.
Kaiken politiikan tärkein oivallus on kuitenkin ”Events, my dear, events.”
Vuonna 2020 maailmalle levinnyt koronaviruspandemia ja puoli vuotta sitten alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat erityisesti Euroopalle a perfect storm, myrsky, joka on iskenyt meihin kovalla voimalla, yllättäen ja monelta suunnalta.
Tässä myrskyssä EU ei ole hajonnut eikä sen päätöksenteko lamaantunut. Päätöksenteossa voidaan keskittyä ja siinä pitää keskittyä olennaisista olennaisimpiin asioihin: kootakseni kolme – Euroopan turvallisuuteen, vihreään siirtymään ja talouteen.
EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan ja puolustusyhteistyön kehittäminen on edennyt viime aikoihin asti hitaasti. Venäjän aloittama hyökkäys on mullistanut tilanteen. Uhka Euroopan turvallisuudelle on konkretisoitunut ja päätöksenteon kiireellisyys on kaikille selvä.
EU:n turvallisuuspolitiikalla ei tällä hetkellä eikä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ole mitään sen tärkeämpää ja kiireellisempää tavoitetta kuin auttaa Ukrainaa voittamaan puolustustaistelunsa. Aseavun jatkaminen ja EU:n ulkopoliittisen edustajan Joseph Borrellin aloitteen mukainen Ukrainan puolustusvoimien kouluttamisen laajentaminen ovat tarpeellisia toimia.
Ymmärrämme, että Ukraina puolustaa itsensä lisäksi koko Eurooppaa ja että EU:n on taloudellisella tuella ja aseavulla huolehdittava siitä, että Ukraina voittaa sodan. Että Ukraina säilyy itsenäisenä ja voi palauttaa hallintaansa sille kuuluvat alueet. Mikäli Ukraina ei voita, Venäjän sotilaallinen uhka pakottaa Euroopan pitkään ja kalliiseen varustelukierteeseen. Kylmän sodan rintama ja välitön sodan uhka siirtyy keskelle Eurooppaa.
Ymmärrämme myös, että Venäjä käyttää energiavientiään aseena. Venäjä käy hiljaista sotaa Eurooppaa vastaan.
Kriisissä kysymys ei ole siitä, joudutaanko Keski-Euroopassa säännöstelemään kaasua ja säästämään sähköä. Kysymys ei ole Venäjälle jäävistä investoinneista tulevista alaskirjaamisista. Kysymys ei ole siitä, että joudumme ottamaan tilapäisen taka-askeleen kivihiilen ja turpeen polttamisessa. Kysymys ei ole siitäkään, että joudumme jo lähivuosina maksamaan vihreän siirtymän edellyttämät investoinnit fossiilitaloudesta irti pääsemiseksi. Kysymys on Ukrainan olemassaolosta ja Euroopan turvallisuudesta. Kysymys on Euroopan perusarvoista.
Lainaan eduskunnan ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Moshesta: ”Eurooppa teki virheen, kun se hylkäsi arvoperustaisen politiikan suhteessa Venäjään ja omaksui sen sijaan mukautuvan lähestymistavan, jossa sivuutettiin taloudellisen ja kovan turvallisuuden riskit. Tähän niin kutsuttuun reaalipolitiikkaan turvautumalla ei estetty sodan syttymistä Euroopassa, ja sitä on syytä välttää tulevaisuudessa.”
Nyt EU on päätynyt varsin pitkälti yhteiseen arvioon Venäjästä ja Venäjä-suhteista. Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan pitkään esille tuoma näkemys, joka korostaa Venäjän muodostamaa uhkaa, on jaettu koko EU:ssa.
Yhteisen tilannearvion perusteella EU on päässyt yksimielisyyteen kaiken kaikkiaan kuudesta talouspakotteiden kokonaisuudesta, joilla pyritään heikentämään Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaansa. Ja ennen kaikkea talouspakotteilla irrotetaan Eurooppaa Venäjän energiaotteesta ja heikennetään Venäjän mahdollisuuksia aloittaa uusia konflikteja.
Kukaan ei oleta, että sota päättyy Venäjän ehdottomaan antautumiseen. Rauhanaloitteiden ja sopimisen aika tulee kyllä. Mutta toistaiseksi Venäjä on ilmaissut yksitulkintaisesti, ettei se ole kiinnostunut rauhasta ja että sen vakaa tarkoitus on sotatoimillaan hävittää Ukraina. Siksi Ukrainalla ja sen tukijoilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin jatkaa puolustautumista.
Hyvät kuulijat!
Sodan kiihdyttämästä kehityksestä huolimatta on selvää, että EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa toteuttavia instituutioita on määrätietoisesti vahvistettava. Unionin strateginen kompassi määrittää turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä seuraavien viiden – kymmenen vuoden ajalta. Kriisi on selkeyttänyt EU:n päätöksentekokykyä ja antaa uskoa siihen, että sen sisällön pohjalta ryhdytään toimiin.
Suomen ja Ruotsin liittyessä Natoon on EU- ja Nato-jäsenyyden identtisyys hyvin vahva. Jäsenyys EU:ssa ei merkitse automaattista jäsenyyttä Natossa, mutta: pian EU-jäsenmaat muodostavat suurimman osan Naton eurooppalaisesta pilarista. EU:n turvallisuuspolitiikka voidaan nyt aikaisempaa helpommin rakentaa Nato-yhteistyön varaan.
Tästä huolimatta kaikkeen on syytä varautua. Nato ei voi olla EU:n ainoa turvallisuusoptio. Natoon luottaminen ovat hyvä lähtökohta, mutta emme voi ajatella niiden olevan ikuisen rauhan tae. Emme voi ajatella, että voimme luopua kaikesta muusta ja pitää turvallisuuden lisäämistä tarpeettomana painolastina. Emme ole koskaan liian turvassa.
Se mitä unioni tarvitsee, on käytännön toimien edistäminen. Sitä on aseteollisuuden kehittäminen ja järkevä teollinen yhteistyö Sitä on hybridi-työkalupaketin edistäminen. Lisäksi Naton sisällä on oltava eurooppalaisia aloitteita, eurooppalaisia toimia ja operaatioita.
Hyvät kuulijat,
Kuluneen kuuman kesän ankarat olosuhteet Euroopassa olisivat jo sellaisenaan peruste kiihdyttää toimia fossiilienergiasta irtautumiseksi. Ilmastonmuutos on tullut näkyviin konkreettisesti ja kiistatta. EU:n toimia vihreän siirtymän toteuttamiseksi tukee myös myönteinen käänne Yhdysvaltain ilmastopolitiikassa. Emme ole yksin huolemme kanssa.
Venäjän päätös kiristää Eurooppaa kaasutoimituksilla on kuitenkin se tekijä, joka on todella vauhdittamassa vihreää siirtymää. Se on laittanut fossiilivapaaseen energiaan siirtymisen toteuttamistavat ja aikataulun täysin uusiksi. Esimerkiksi Saksassa arvioitiin maakaasun olevan hyvä siirtymävaiheen ratkaisu pois kivihiilestä ja ruskohiilestä. Meillä turpeen energiakäyttö oli lakkaamassa ennakoituakin nopeammin.
Venäjän energialla käymä sota Eurooppaa vastaan on ymmärrettävästi muuttanut tilanteen toiseksi. Kaasun käyttöä vähennetään, sillä EU:n omat kaasuvarannot ja lng:n tuonti eivät riitä korvaamaan venäläistä kaasua.
Energiainfrastruktuurin rakentaminen on normaalisti pitkä ja kallis hanke. Energian tuotantolaitosten lisäksi on rakennettava kullekin tyypille sopivat siirtolinjat ja jakeluverkosto. Investointien takaisinmaksuajat – ja sen myötä odotetut käyttöajat – ovat vuosikymmenten mittaisia. Siirtymä fossiilivapaaseen energiaan fit-for-55 -ohjelman mukaisesti 20–30 vuodessa olisi siis ollut varsin haastava.
Sota muuttaa kuitenkin kaiken, se muuttaa kannattavuuslaskelmat toisiksi. Uusien kaasuntoimittajien hankkiminen ja putkilinjojen rakentaminen on niin kallista ja aikaa vievää, että siirtyminen suoraan uusiutuvaan energiaan on tarkoituksenmukaisin vaihtoehto niin talouden kuin ilmastonkin näkökulmasta. Hiilineutraalisuustavoitteesta ei siten ole mitään mieltä tinkiä, päinvastoin: se voidaan saavuttaa etuajassa mikäli investointiaalto saadaan liikkeelle.
Hyvät kuulijat,
Vihreän siirtymän edellyttämät investoinnit voivat pitkällä tähtäyksellä olla kannattavia. Tarvitsemme energiaa ja energiatalouden sähköistäminen tuo huoltovarmuuden ja ilmastohyötyjen ohella mukanaan myös muiden haitallisten päästöjen vähennyksen. Lähivuosina siirtymä kuitenkin merkitsee lisämenoja uuden energiainfran edellyttämiin investointeihin.
Pandemian aiheuttamien taloudellisten tuhojen korjaamiseksi päätetty tukipaketti, elpymisväline, tulee nyt käyttöön oikea-aikaisesti. Vielä muutama kuukausi sitten elpymisvälineen ajoitusta pidettiin ongelmana: Euroopan talous oli muutenkin toipumassa pandemiasta ja elpymisvälineen finanssipoliittinen vaikutus olisi myötäsyklistä. Nyt meillä on uusi, sodan aiheuttama ongelma ratkaistavana. Elpymisvälineen käyttö vihreän siirtymän tukena on ajankohtaisempi kuin arvasimmekaan.
Elpymisvälineen käyttö vaihtelee jäsenmaittain, mutta sen tarpeellisuus on vain korostunut. Suomelle on keskeistä, että elpymisvälineestä jäsenvaltioille kohdennettavaa rahoitusta käytetään sovitulla tavalla kasvua ja kilpailukykyä parantaviin rakenteellisiin uudistuksiin sekä ilmastotoimiin. Olennaista on, että rahoitusratkaisut tukevat unionin laaja-alaisia politiikkatavoitteita, kuten vihreää ja digitaalista siirtymää. Myös sosiaali- ja terveysjärjestelmien resilienssi, ihmisten työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen sekä tasa-arvoiset mahdollisuudet ovat tärkeitä paitsi inhimillisestä myös työllisyyden ja talouden kestävän elpymisen näkökulmasta.
Saksa, euroalueen suurin talous, on ilmeisessä vaarassa ajautua taantumaan energiapulan vuoksi. Vaikka Saksan luottokelpoisuus antaisi sijaa finanssipoliittiselle elvytykselle, ei elpyvä kysyntä muutu kaasuksi ja sähköksi. Samanaikaisesti Italiaa, euroalueen kolmanneksi suurinta taloutta, varjostaa sisäpoliittinen maariski. Syksyllä valtaan tulee todennäköisesti äärioikeiston hallitus, Sen johtava puolue Fratelli di Italia ei ole EU-vastainen, joten se pyrkinee sovittamaan politiikkansa yhteisiin puitteisiin. Kuitenkin todennäköistä on, että veroja alennetaan ja valtiontalous kääntyy alijäämäiseksi (perusjäämänkin osalta).
Yhteiset ongelmat – esimerkiksi Saksan ja Italian yhteiset – merkitsevät, että euroalueella ei ole sisäistä epätasapainoa samalla tavoin kuin 10 vuotta sitten. Kaikki ovat vaikeuksissa eikä esimerkiksi korkoero Saksan ja Italian välillä välttämättä kasva kohtuuttomaksi. Sen sijaan luvassa on euron arvon jatkuvaa heikkoutta. Lyhyellä tähtäyksellä inflaatiopaineet hillitsevät mahdollisuuksia voimakkaasti elvyttävään finanssipolitiikkaan. Kuitenkaan aivan lähivuosina ei ole nähtävissä tilannetta, joka mahdollistaisi EU-maiden velkataakan keventämisen, velkojen takaisinmaksun.
Hyvät kuulijat,
Suomen EU-politiikassa pysyvää on pyrkimys luoda mahdollisimman laajoja yhteistyöverkostoja. Meillä on yhteisiä näkemyksiä maaseutupolitiikasta Ranskan kanssa. Alankomaat, Ruotsi ja Tanska jakavat käsityksemme liberaalista kauppapolitiikasta. Viime kuukausien kehitys – Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitä edeltäneet uhkavaatimukset Suomen ja Ruotsin pysymisestä puolustusliittojen ulkopuolella – on vahvistanut yhteisiä näkemyksiä Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kanssa. Ja yhteiset näkemykset Saksan kanssa ovat niin kattavat, ettei niitä tarvitse erikseen luetella.
Monipuoliseen verkostoitumiseen kuuluu myös erilaisten blokkien ja kuppikuntien välttäminen. Suomi ei ole rakentamassa mitään EU:n budjettipolitiikkaan nuivasti suhtautuvaa maaryhmää. Jos ja kun kiinnitämme huomiota tarkkaan taloudenpitoon, otamme kantaa asiakysymyksiin, emme sitoudu mihinkään blokkiin. Suomi on koko EU:n jäsen ja kaikkien EU-maiden kumppani, jolle kansallinen ja eurooppalainen etu on yhteinen.
Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Euroopan unioni, jolla on kaikki kyvykkyydet olla uskottava globaali toimija. Meidän etumme on kaikin tavoin vahvistaa Euroopan unionia. Kuluneet pandemian ja sodan vuodet ja kuukaudet ovat osoittaneet, että EU pystyy ennennäkemättömän laaja-alaisiin toimiin, mikäli poliittista tahtoa ja johtajuutta on. Toimet ovat olleet mahdollisia perussopimusten puitteissa. EU:n tulevaisuuskonferenssin johtopäätös on selkeä: kansalaiset odottavat EU:lta konkreettisia toimia aikamme ongelmien ratkaisemiseksi. Tässä marssijärjestys on selvä: asia numero yksi on huolehtia, että Ukraina voittaa sodan.