Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppaministerit keskustelevat EU:n oikeusvaltiotilanteesta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.9.2022 15.11
Tiedote

EU:n yleisten asioiden neuvosto kokoontuu tiistaina 20. syyskuuta Brysselissä. Neuvoston pääaiheina ovat keskustelu oikeusvaltioperiaatteesta komission vuotuisen oikeusvaltioraportin pohjalta, Euroopan tulevaisuuskonferenssin jatkotyö ja unionin lainsäädäntötyön suunnittelu. Suomea kokouksessa edustaa eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.

Ministerit käyvät laaja-alaisen keskustelun komission vuoden 2022 oikeusvaltioraportin pohjalta. Komission oikeusvaltioraportti on yksi väline vahvistettaessa EU:n yhteisiä arvoja. Suomi pitää rohkaisevana, että komission mukaan monissa jäsenvaltioissa voidaan katsoa tapahtuneen myönteistä oikeusvaltiokehitystä. Unionissa on kuitenkin edelleen jäsenvaltioita, joissa on järjestelmätason ongelmia. Suomi jatkaa määrätietoista vaikuttamista sen puolesta, että EU:n yhteisistä arvoista pidetään unionissa kiinni.

”Pidän erittäin tärkeänä, että oikeusvaltioperiaatetta vahvistetaan Euroopan unionissa. EU on ennen kaikkea arvoyhteisö ja sen jäsenyys edellyttää EU:n yhteisiin perusarvoihin sitoutumista”, ministeri Tuppurainen sanoo.

Neuvosto jatkaa keskustelua EU:n tulevaisuuskonferenssin jatkotoimista. Suomi pitää hyvänä, että komissio on tarkastellut, miten kansalaisten suosituksia voitaisiin edistää jo annettujen ja suunnitteilla olevien aloitteiden puitteissa, ja millaisia uusia esityksiä voitaisiin harkita. EU:n toimintaa tulee parantaa ja tehostaa EU:n perussopimusten tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Esimerkiksi määräenemmistöpäätösten käytön lisäämisellä voidaan osaltaan vahvistaa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan nopeutta ja uskottavuutta. Suomen tavoitteena on vahva, yhtenäinen ja kestävä Euroopan unioni.

”EU:n tulevaisuuskonferenssissa käytiin laajaa ja monipuolista keskustelua unionin tulevaisuudesta. Suomen kannalta on keskeistä, että EU toimii yhtenäisesti ja tehokkaasti. Olemme pitkään kannattaneet määräenemmistöpäätöksentekoa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa”, ministeri Tuppurainen toteaa.

EU:n lainsäädäntötyön suunnittelun osalta komissio esittelee neuvostolle vuoden 2022 strategisen ennakointiraporttinsa sekä suunnitelmansa vuoden 2023 työohjelmastaan. Komission on määrä hyväksyä vuoden 2023 työohjelmansa 18.10.2022 ja esitellä se yleisten asioiden neuvostolle 18.11.2022. Työohjelman pohjalta laadittava neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteinen julistus vuoden 2023 lainsäädäntöprioriteeteista on tarkoitus hyväksyä yleisten asioiden neuvostossa 13.12.2022.

EU:n neuvoston tämän hetkinen puheenjohtajavaltio Tšekki esittelee kokouksessa puheenjohtajakauden prioriteetit, joita ovat Ukrainan tukeminen ja pakolaiskriisin hallinta, energiaturvallisuus, Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistaminen sekä Euroopan talouden ja demokraattisten instituutioiden kriisinkestävyyden (resilienssi) vahvistaminen.

Neuvosto ottaa myös tiedoksi lokakuun Eurooppa-neuvoston (20.-21.10.2022) asialistan, jonka aiheita tulevat olemaan Ukraina, energia, talouskysymykset ja ulkosuhteet. 

Lisäksi ministerit saavat tilannekatsauksen EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan suhteista.

EU:n yleisten asioiden neuvostossa jäsenmaita edustavat pääasiassa jäsenvaltioiden eurooppaministerit. Neuvoston tehtävänä on muun muassa valmistella Eurooppa-neuvoston kokouksia. Se myös vastaa useista monialaisista politiikoista kuten rahoituskehysneuvotteluista ja EU:n laajentumisesta. Myös oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset kuuluvat vakiintuneesti neuvoston asialistalle. 

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola p. 050 576 7745 ja erityisavustaja Roosa Pöyhönen p. 050 439 6166, valtioneuvoston kanslia