Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppaministerit valmistelevat tulevia Eurooppa-neuvostoja ja pohtivat Euroopan tulevaisuuskonferenssin jatkotyötä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.5.2022 16.18
Tiedote 329/2022

EU:n yleisten asioiden neuvosto kokoontuu maanantaina 23. toukokuuta Brysselissä. Kokouksen aiheina ovat Eurooppa-neuvoston ylimääräisen kokouksen (30.–31.5) valmistelu, Eurooppa-neuvoston kokouksen 23.-24.6. valmistelu, Euroopan-tulevaisuuskonferenssin jatkotyö ja Unkarin kuuleminen oikeusvaltioasioissa. Suomea kokouksessa edustaa eurooppaministeri Tytti Tuppurainen.

Ministerit valmistelevat Eurooppa-neuvoston ylimääräistä kokousta, jonka aiheita ovat Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energia ja puolustus. Suomi tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja tukee EU:n toimintatapaa, jossa Venäjään kohdistuvia toimia lisätään johdonmukaisesti tilanteen jatkuessa. Suomi korostaa EU:n vahvaa poliittista, taloudellista ja humanitaarista tukea Ukrainalle. Fossiilisista polttoaineista luopuminen ja uusiutuvan energian ja muiden päästöttömien energialähteiden osuuden kasvattaminen on tärkeässä asemassa. On myös tärkeää, että unioni tiivistää puolustusyhteistyötään.

EU:n neuvoston puheenjohtajavaltio Ranska antaa lisätietoja Eurooppa-päivänä 9.5.2022 päättyneen Euroopan tulevaisuuskonferenssin jatkotyöstä neuvostossa. Suomi pitää tärkeänä, että kansalaisten konferenssin aikana esittämät viestit kuullaan ja että ne analysoidaan huolellisesti. Konferenssin lopputuloksia arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös tulosten edustavuuteen.  
 
Lisäksi neuvostossa esillä on EU:n yhteisten arvojen noudattaminen ja Unkarin kuuleminen oikeusvaltioasioissa. Suomi jatkaa aktiivista toimintaansa demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta sekä perus- ja ihmisoikeuksia koskevissa asioissa.

EU:n yleisten asioiden neuvostossa jäsenmaita edustavat pääasiassa jäsenvaltioiden eurooppaministerit. Neuvoston tehtävänä on muun muassa valmistella Eurooppa-neuvoston kokouksia. Se myös vastaa useista monialaisista politiikoista kuten rahoituskehysneuvotteluista ja EU:n laajentumisesta. Myös oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset kuuluvat vakiintuneesti neuvoston asialistalle.
 
Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola p. 050 576 7745 ja erityisavustaja Saara Pokki p. 050 478 6363, valtioneuvoston kanslia