Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallituksen strategiamallia kehitetään: Hanke valmistelemaan suosituksia uudelle hallitukselle

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.12.2017 11.46
Tiedote 612/2017

Nykyinen hallitus otti aloittaessaan käyttöön uudistetun strategiamallin. Sen ytimen muodostavat strateginen hallitusohjelma ja sen toimeenpanoa tukeva yksityiskohtaisempi hallituksen toimintasuunnitelma, joka yhteen sovitetaan julkisen talouden suunnitelman kanssa. Valtioneuvoston kanslia on asettanut kehittämishankkeen, joka tekee suositukset seuraavaa hallituskautta varten mallin eteenpäin viemisestä seuraavalle tasolle. Aikaa työlle on vuoden 2018 loppuun.

Syksyllä julkistetun tunnettuusselvityksen perusteella uuteen strategiamalliin suhtaudutaan myönteisesti, mutta sen toteuttamisessa nähdään monelta osin kehitettävää. Hankkeen kärkenä onkin tunnistaa keinot, joilla nykyisestä mallista saadaan paremmin toimiva.

Tavoitteena on turvata strategisen hallitusohjelman uudistuksen jatkuvuus sekä tukea pääministerin edellytyksiä johtaa hallitusta kollegiona. Tarkoituksena on vahvistaa strategista ja poikkihallinnollista johtamisotetta valtioneuvostossa. Lisäksi hankkeen tulee pohtia keinoja koota resursseja hallituksen painopisteiden tueksi ja vahvistaa yhtenäistä valtioneuvostoa.

Hankeryhmä on pieni ja työtapa on vahvasti verkottunut. Eduskuntapuolueet ja ministeriöiden kansliapäälliköt ovat keskeisesti mukana työssä. Työtä johtavat valtiosihteeri Paula Lehtomäki valtioneuvoston kansliasta ja valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki valtiovarainministeriöstä. Hankkeella on seuranta- ja tukiryhmä, johon kutsutaan edustaja kustakin eduskuntapuolueesta.

Asettamispäätös

Lisätietoja: valtiosihteeri Paula Lehtomäki, p. 0295 160 280 ja johtava erityisasiantuntija Jouni Varanka, p. 0295 160 177, valtioneuvoston kanslia