Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallitus päivittää koronastrategiansa – rajoituksia puretaan asteittain tautitilanne huomioiden

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 2.2.2022 14.41
Tiedote 59/2022
Kuvassa pääministeri Sanna Marin

Hallitus kokoontui keskiviikkoa 2. helmikuuta saamaan epidemiologisen tilannekatsauksen sekä käsittelemään koronastrategioiden päivittämistä ja arvioimaan rajoitusten purkua. Lisäksi hallitus linjasi koronapassin valmistelun jatkosta.

Koko maan tasolla tartuntamäärät ovat edelleen korkeita, mutta tehohoitoa vaativien tapausten lukumäärä on laskenut selvästi. Osalla alueista tämän epidemia-aallon pahin huippu on mahdollisesti jo saavutettu, sosiaali-ja terveydenhuollon kuormitus on tasaantunut ja alkanut osin keventyä. Alueellisissa epidemiatilanteissa on vaihtelua, osalla alueista tilanne voi vielä vaikeutua. 

Rokottamattomia tartunnalle alttiita on vielä paljon. Mahdollisimman korkea rokotekattavuus on nyt ja tulevaisuutta ajatellen epidemian torjunnan kulmakivi. 

Rajoituksia puretaan asteittain

Hallitus keskusteli koronarajoitusten purkamisesta. Rajoitusten purkamisessa on syytä edetä asteittain.   

Hallitus linjasi ravintolarajoituksien lieventämisestä 14. helmikuuta alkaen niin, että anniskelu päättyisi kello 23 ja aukiolo kello 00. Lievennykset koskevat sekä ruoka- että anniskeluravintoloita.  Mikäli tautitilanteen kehitys jatkuu suotuisana ja terveydenhuollon kantokyky ei ole uhattuna, voidaan ravintolarajoituksista luopua kokonaan 1. maaliskuuta alkaen kaikkien ravitsemusliikkeiden osalta.    

Hallitus suosittelee, että kaikki kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-alan yleisötilaisuuksia sekä harrastustoimintaa koskevat kokoontumismäärä- ja asiakaspaikkarajoitukset purettaisiin kokonaan 14. helmikuuta alkaen.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistee ohjauskirjeen näistä suosituksista alueiden toimivaltaisille viranomaisille.

Koronapassin valmistelua jatketaan, hybridistrategia ministerityöryhmän viimeistelyyn 

Hallitus sai katsauksen koronapassin valmistelutilanteesta. Hallitus päätti jatkaa koronapassin laajennukseen ja omaehtoiseen käyttöön liittyvän lainsäädännön valmistelua, jotta passi olisi valmiina siltä varalta, että epidemiatilanne pahenee esimerkiksi uuden virusmuunnoksen takia.   

Nykymuotoisen koronapassin jäädyttämistä jatketaan myös 15. helmikuuta eteenpäin. Koronaministerityöryhmä jatkaa keskustelua nykymuotoisen koronapassin käytön jatkoon liittyvistä yksityiskohdista. Matkustamiseen tarkoitettu EU-koronapassi on käytössä normaalisti.

Hallitus kävi myös yleiskeskustelun koronanhoidon hybridistrategiasta sekä testaus- ja jäljitysstrategiasta. Strategioiden viimeistelyä jatketaan koronaministerityöryhmässä.

Lisätietoja:   
valtiosihteeri Henrik Haapajärvi, VNK, p. 09 1602 2006, [email protected] 
osastopäällikkö Taneli Puumalainen, STM, [email protected] (koronapassi)  
strategiajohtaja Pasi Pohjola, STM, [email protected] (koronastrategiat)  
johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM, [email protected] (epidemiatilanne ja koronastrategiat)