Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Ikääntyvän työura päättyy yksityisellä julkista aiemmin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 27.4.2017 10.59
Tiedote 187/2017

Ikääntyvien työurat jatkuvat julkisella sektorilla, mutta katkeavat yksityissektorilla. Tämä käy ilmi 27. huhtikuuta julkaistusta tutkimuksesta. Työurien jatkaminen vaatii yhteisöllisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta. Kattavalla rekisteriaineistolla tehty analyysi osoittaa, että ikääntyvien työllisyyden paraneminen viimeisen kymmenen vuoden aikana johtuu noin puoliksi rakennemuutoksesta ja puoliksi erilaisista politiikkatoimista ja muista vastaavista tekijöistä.

Ikääntyvien työurat ovat pidentyneet eniten julkisella sektorilla, jossa työssä jatkaminen on lisääntynyt 60–64 -vuotiailla 16 prosenttiyksikköä. Myös yrittäjät, etenkin maatalousyrittäjät, jatkavat työssä entistä pidempään. Yksityisen sektorin palkansaajien työurat eivät ole pidentyneet kymmeneen vuoteen. Miehillä tilanne on naisia huonompi.

Eläkkeen alaikärajan nousun vaikutusta 60 vuotta täyttäneiden työttömyyden kehitykseen on seurattava. Työurien pidentäminen edellyttää monipuolisia, räätälöityjä toimia monella eri tasolla, yhteistoimintaa yli sektorirajojen sekä johdon ja henkilöstön yhteistyötä. Sote-uudistuksella voi olla vaikutuksia ikääntyvien työllisyyteen. Tutkimuksessa suositellaan sote-uudistuksen projektiryhmää selvityttämään tarkemmin uudistuksen mahdollisia vaikutuksia ikääntyvien työllisyyteen ja jakamaan hyväksi havaittuja toimintatapoja.

Koulutuksen puute estää työstä syrjäytyneen pääsyn töihin

Työn ja opiskelun ulkopuolella pitkään olleiden henkilöiden taustan ja elämäntilanteen tarkempi selvittäminen olisi tarpeen myös työurien pidentämisen näkökulmasta. Vuonna 2013 heitä oli arvioiden mukaan noin 40 000 ihmistä. Työstä ja opiskelusta syrjässä olevat ovat useammin nuoria, kouluttamattomia tai maahanmuuttajia.

Koulutus ja työpaikan toimet pidentävät työuraa ja ehkäisevät syrjäytymistä. Muuttuvilla työmarkkinoilla keskeistä on osaamisen kehittäminen. Tutkimuksen mukaan tarvitaan sekä laajempaa että kokonaisvaltaista koulutuspolitiikkaa, joka ottaa vähemmän koulutetut paremmin huomioon. Lisäksi on huomioitava koulutuksen jatkuva kehittäminen. Palkkatyön ja työllistämisen tuen yhdistävällä toiminnalla pidennetään maahanmuuttotaustaisten ja perusasteen jälkeistä tutkintoa suorittamattomien työuria. Työpaikkakohtaisesti tulee toteuttaa osaamisen ja valmiuksien kehittämistä. Lisäksi palveluita ja erityistoimia tarvitaan työstä syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä nuorten ja osatyökykyisten työurien pidentämiseen.

Työurien jatkaminen vaatii yhteisöllisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta -raportti  on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Sen ovat laatineet yhteistyössä Kuntoutussäätiö, Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus sekä Eläketurvakeskus.

Työurien jatkaminen vaatii yhteisöllisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta -raportti 

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta

Lisätietoja: Tutkimuksesta vastaava johtaja Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö, p. 044 781 3102, [email protected], ylitarkastaja Hannu Stålhammar, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 469, [email protected]