Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Järjestöt ja tutkijat pohtivat Suomen tulevaisuuden kysymyksiä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.12.2017 15.54
Tiedote 581/2017

Suomalaisten kyky sopeutua muutoksiin ja mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan rakentamiseen sekä teknologian valjastaminen kestävän kehityksen tueksi nousivat keskeisiksi kysymyksiksi Suomen tulevaisuuden kannalta, kun laaja joukko järjestöjä ja tutkijoita kokoontui pohtimaan 2020-luvun haasteita. Kohti seuraavaa sataa -tapahtumaan osallistui edustajia yli 50 järjestöstä pääministeri Juha Sipilän kutsusta.

Järjestöjen edustajat pohtivat työryhmissä tulevaisuuden haasteita. Esiin nousseista teemoista osallistujat valitsivat yhdessä tärkeimmät kysymykset.

– Minulle yksi herättävimmistä kysymyksistä oli se, miten ihmisen mieli pysyy mukana muutoksessa, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Tapahtuma on osa valtioneuvoston yhteistä tulevaisuustyötä. Tavoitteena on, että kysymyksiä viedään eteenpäin keväällä 2018, jolloin pääministeri Sipilä pyrkii vierailemaan useassa eri yliopistossa.

– Tänään tehty työ palvelee myös Suomen seuraavaa hallitusta ja hallitusohjelmien kirjoittajia. Hallitusneuvottelut on liian lyhyt aika kaikkien keskeisten kysymysten hahmottamiseen. Suomi tarvitsee yhteisen näkemyksen tulevaisuuden haasteista. Tämän vuoksi työn murrosta käsittelevän tulevaisuusselonteon valmistelu on yksi tärkeimmistä tehtävistäni keväällä, pääministeri Sipilä sanoi.  

Kohti seuraavaa sataa -tapahtumassa nousseisiin keskeisiin kysymyksiin ja tilaisuuden taustamateriaaliin voi tutustua http://vnk.fi/kohti-seuraavaa-sataa.

Valokuvat

Kuvia median käyttöön Flickr-tilillä

Tapahtuman tunniste tunniste sosiaalisessa mediassa

#Seuraava100

Lisätietoja: erityisasiantuntija Kaisa Oksanen, p. 0295 160 430; viestintäpäällikkö Mari-Kaisa Brander, p. 0295 160 099, valtioneuvoston kanslia

Kuvia
Videoita työpajojen tuloksista
Tallenne aamupäivän puheenvuoroista
Tallenne päivän loppuyhteenvedosta