Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Jenni Airaksinen: Tulevaisuustyöllä kohti parempia strategioita

valtioneuvoston viestintäosasto
20.1.2022 14.20
Kolumni

Elämme jännittävää aikaa. Todistamme Suomen ensimmäiset aluevaalit. Keväällä 2022 näemme uuden päätöksenteon ja johtamisen areenan syntyvän lähes koko Suomeen. Hyvinvointialueiden uudet valtuustot ja niiden valitsemat johtavat viranhaltijat ovat paljon vartijoita, kun he määrittelevät uusille hyvinvointialueille rakenteet ja ensimmäiset strategiat.

Strategiatyö suuntautuu aina tulevaisuuteen ja väitän, että tulevaisuustyön avulla strategioista tulee parempia: yhteisempiä, olennaisuuksia etevämmin tunnistavia ja myös tekemistä voimakkaammin ohjaavia. Puhun tulevaisuustyöstä, kun tarkoitan erilaisia ennakoinnin ja tulevaisuuksien luotaamisen prosesseja. Haluan myös tässä yhteydessä todeta, että tulevaisuustyössä näillä prosesseilla on suuri merkitys. Vasta laadukkaiden prosessien avulla erilaiset ihmiset ja ryhmät pääsevät erilaisine näkemyksineen samalle karttasivulle ja yhteinen ymmärrys, erilaisista näkökulmista huolimatta, paranee.

Tulevaisuustyö on strategioiden yhteydessä tärkeää monesta syystä

Ensinnäkin se purkaa haitallisia oletuksia siitä, että tulevaisuus olisi kohtalonomainen kehityskulku, jossa meillä ihmisillä ei ole juuri roolia. Toisekseen tulevaisuustyö avaa meille mahdollisten, toivottavien ja vältettävien tulevaisuuskuvien spektrin. Tämän myötä voimme paremmin tunnistaa, millaiset kehityskulut ovat käynnissä ja millaisiin tulevaisuuksiin voimme päätyä, mikäli emme esimerkiksi ehkäise joidenkin pulmien kärjistymistä. Kolmanneksi tulevaisuuskuvien avulla voimme kuvitella, miten mahdolliset päätöksemme tai päättämättä jättämisemme voivat vaikuttaa tulevaisuuksiin ja niiden toteutumiseen.

Hyvinvointialueiden strategioiden osalta kaikki nämä näkökulmat tulevaisuustyöhön ovat olennaisia. Hyvinvointialueiden rakentaminen tapahtuu osittain hyvin ristiriitaisten näkemysten varjossa. Vaalikeskusteluissa hyvinvointialueille on asetettu kovia odotuksia. Toiveikkaimmat uskovat uudistuksen tuovan parempia ja laadukkaampia palveluita meille kaikille. Kyynisimmät ovat jo tuominneet hyvinvointialueet liian pieniksi ja liian huonosti resursoiduiksi, jotta mitään myönteistä kehitystä voitaisiin saada aikaan. Rankimmissa puheenvuoroissa hyvinvointialueet on kuvattu palveluita keskittäviksi kustannusautomaateiksi, joissa häviäjinä ovat sekä kunnat, alueet että asukkaat.

Haluan painottaa, että hyvinvointialueiden kohtalo ei ole tiedossamme eikä ennalta määrätty. Hyvinvointialueiden tulevaisuus on tehtävä. Valtion roolina on tässä tulevaisuudessa ohjata viisaasti, resursoida riittävästi ja luoda kannusteita hyvään ja tehokkaaseen toimintaan. Hyvinvointialueiden sisäisen toiminnan osalta kyse on ennemminkin siitä, miten voimavarojen kokoaminen uudistuksessa onnistuu, miten kootut resurssit saadaan kohdistettua mahdollisimman vaikuttavasti, miten kekseliäitä ratkaisuja alueilla keksitään paikallisiin pulmiin ja miten tätä kaikkea voidaan parhaalla mahdollisella tavalla tukea laadukkaalla päätöksenteolla ja johtamisella.

Tulevaisuustyötä voidaan tehdä monenlaisilla prosesseilla, joissa luodataan, merkityksellistetään ja otetaan haltuun erilaisia kehityskulkuja ja muovataan niistä kuvia tulevaisuuksista

Menetelmiä ja prosesseja on monenlaisia, mutta haluan kiinnittää huomion muutamiin periaatteisiin, joilla mielestäni on merkitystä etenkin uusien hyvinvointialueidemme strategiatyölle.

Ensimmäinen periaate on realistiseen ja tietoon perustuvaan tilannekuvaan nojaaminen. Jotta voidaan luodata tulevaisuuksia, on tiedettävä, missä tällä hetkellä ollaan. Toisinaan nykytilan pulmien tunnistaminen ja tunnustaminen on kivulias prosessi, mutta kehityskulkujen tunnistaminen edellyttää sitä, että alueilla kyetään katsomaan tarkasti ja avoimin mielin nykyisiä ja orastavia ongelmia, joihin pitäisi kiireesti tarttua ja tunnistaa myös sellaisia pulmia, joiden syntymistä voitaisiin kokonaan ehkäistä tai ainakin hidastaa. Hyvinvointialueuudistus on tilannekuvan osalta erinomainen mahdollisuus ryhtyä kokoamaan pirstaleisesta ja erimittaisesta tietomassasta tarkempaa kuvaa hyvinvointipalveluiden tarpeista tänään ja huomenna. Tämän tiedon pohjalta voidaan sitten tunnistaa erilaisia kehityskulkuja, joita halutaan joko tukea tai välttää.  

Toinen periaate on ihmisen näkeminen osana ratkaisua, ei pelkästään osana ongelmaa. Jotta hyvinvointialueuudistuksella on tulevaisuudessa edes teoreettiset mahdollisuudet onnistua, on toimijoiden kyettävä näkemään tulevaisuuksissa toivoa tai edes mahdollisuuksia oman asiantuntemuksensa ja kokemuksensa parempaan hyödyntämiseen ja näkyvien pulmien ratkaisuun. Tähän kuuluu myös asukkaiden näkeminen oman hyvinvointinsa ja terveytensä vaalijana ja kehittäjänä.

Kolmas periaate on yhteistyö. Tulevaisuustyössä pitää olla mukana mahdollisimman monia erilaisia näkökulmia, joiden kautta näkymät erilaisiin tulevaisuuksiin avautuvat. Erilaisuus on näissä prosesseissa vahvuus mutta haastaa myös prosessien osallistujat käymään sinnikkäästi keskustelua asioista, joista ei valmiiksi ole yhteistä mielipidettä. Yhtä jaettua kuvaa toivottavasta tai vältettävästä tulevaisuudesta ei välttämättä löydetä, mutta olennaista on tunnistaa halutuista tulevaisuuksista elementtejä, joita vahvistamalla voidaan saada aikaan parempaa huomista.

Tulevaisuustyön arvo korostuu erityisesti pitkän tähtäyksen strategiaprosesseissa

Ennakoinnin avulla voidaan luoda uusia tulevaisuusnäkymiä, jotka mahdollistavat myös poliittisen järjestelmän uudelleen muotoilemisen. Hyvinvointialueet lähtevät liikkeelle jollakin rakenteella, mutta vasta aika osoittaa, millaiset alueelliset rakenteet ja lähestymistavat ovat toimivimpia. Onnistuneet tulevaisuustyön prosessit myös vahvistavat osanottajien kykyä kohdata tulevaisuuden haasteita yhdessä.

Kannustankin näkemään tämän hyvinvointialueuudistuksen mahdollisuutena, jossa hyvällä tulevaisuustyöllä voidaan löytää ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta olennaisimmat tavoitteet ja niitä parhaiten toteuttavat toimintatavat. Toivotan kaikille osallisille voimia tähän tärkeään työhön!

Jenni Airaksinen, Tampereen yliopisto