Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Lainsäädännön arviointineuvosto
Konkreettiset esimerkit selventäisivät sähköisen viestinnän palveluista annetun lain vaikutuksia

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.9.2022 13.04
Uutinen

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esityksen luonnoksesta laeiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta. Olennaiset vaikutuslajit on tunnistettu ja vaikutuksia on käsitelty pääosin riittävällä tarkkuudella.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettua lakia ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia. Lakeihin ehdotetaan muutoksia, jotka mahdollistaisivat sujuvamman viranomaisten välisen tiedonvaihdon yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta merkittävissä tietoturvaloukkaustilanteissa ja niiden uhkissa. Ehdotuksessa Puolustusvoimien ja poliisin Liikenne- ja viestintävirastolle antamaa virka-apua ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan merkittäviä tietoturvaloukkauksia ja -uhkia. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi viestinnän välittäjän oikeudesta oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja viesteistä ja välitystiedoista tietoturvaloukkausten selvittämiseksi tai ennaltaehkäisemiseksi Liikenne- ja viestintävirastolle.

Vaikutusarvioinnin laajuus ja yksityiskohtaisuus on suhteutettu pääosin hyvin lakiehdotuksen sisältöön ja odotettavissa olevien vaikutusten merkittävyyteen. Lakiehdotuksessa tulee kuitenkin vielä tarkentaa esitysluonnoksen arvioitua vaikuttavuutta yhteiskunnan turvallisuuden toteutumisen parantumiselle. Onko nykytilassa vakavien tietoturvaloukkausten selvittämisessä esiintynyt sellaisia ongelmia tai puutteita, jotka ovat merkittävästi heikentäneet yhteiskunnan turvallisuutta ja perusoikeuksien toteutumista vai onko muutoksen tarkoitus ennaltaehkäistä nykytilassa mahdollisesti esiintyviä ongelmatilanteita? 

Lakiehdotukseen tulee mahdollisuuksien mukaan lisätä havainnollistavia esimerkkejä merkittävien tietoturvaloukkausten haitallisista kustannuksista ja vaikutuksista laajemmin yhteiskunnalle. Esimerkit konkretisoisivat merkittävien tietoturvaloukkausten torjumisesta saatavia hyötyjä.
Arvioinnissa on myös pyrittävä tunnistamaan riskejä ja odottamattomia vaikutuksia.

Lakiehdotuksesta ei riittävästi selviä, voiko tiedonvaihtoon tai tiedonvaihdon kynnysarvon arviointiin liittyä riskejä tai odottamattomia vaikutuksia perusoikeuksien, kuten yksityisyyden suojan tai oikeusturvan, näkökulmasta.

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto liittyy sähköisen viestinnän palveluista annetun lain, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä (hankenumero: LVM071:00/2021), jonka liikenne- ja viestintäministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön 29.8.2022.

Hallituksen esitysluonnos vastaa pääosin säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitystä täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.  

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417, erityisasiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 0295 160 589.

Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.