Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Korkeakoulut CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n omistajiksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.9.2016 12.42
Tiedote 356/2016

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti 6. syyskuuta puoltaa CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n omistuspohjan laajentamista. Valtio luovuttaa korkeakouluille 30 % osakekannasta. Osakkaiksi ovat tulossa kaikki korkeakoulut.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on parantaa ohjauksessaan olevan CSC:n toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Omistusjärjestelyllä luodaan korkeakouluille edellytykset hyödyntää yhtiön palveluita toiminnassaan nykyistä tehokkaammin ja joustavammin.

Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisilla toimenpiteillä pyritään selkeyttämään tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan vastuita sekä vahvistamaan mahdollisuuksia perustaa uudenlaisia yhteistyörakenteita ja osaamiskeskittymiä tutkimuksen toimijoiden yhteistyönä.

Valtion tiedepolitiikan tavoitteena on tehostaa tiedontuotantoa ja kansalaisten ja kansakunnan osaamistasoa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Suomessa tehtävän tutkimuksen näkyvyyden, kansainvälisyyden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Korkeakoulujen ja tutkimusta tekevien organisaatioiden aiempaa suunnitelmallisempi yhteistyö ja työnjako mahdollistavat tutkimuksen ja tieteen tasosta huolehtimisen myös aikana, jona julkiset tutkimuspanostukset eivät kasva.

CSC – Tieteen tietotekniikkakeskus Oy on Suomen valtion kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on tutkimuksen, opetuksen, kulttuurin ja näitä tukevan tietohallinnon tietoteknisten palvelujen tuottaminen ja muu niihin liittyvä toiminta. Yhtiön tarkoituksena on voittoa tavoittelematta tuottaa palveluita omistajalleen.

Asiakkaina ovat erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriö, muut ministeriöt, ministeriöiden alaiset virastot ja laitokset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä vähäisessä määrin yritykset. Osana kansallista tutkimusjärjestelmää CSC toteuttaa Suomen tutkimusinfrastruktuurien strategiaa huolehtien niistä tieteen tietotekniikan palveluista, jotka on tarkoituksenmukaisinta hoitaa keskitetysti.

Valtio omistaa tällä hetkellä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n koko osakekannan eli 10 000 osaketta. Korkeakouluille on tarkoitus luovuttaa yhteensä 3 000 kpl eli 30 % osakekannasta. Yliopistoille, joita on 14, luovutetaan yhteensä 1600 osaketta ja 23 ammattikorkeakoululle yhteensä 1 400 osaketta.

Vuonna 2015 CSC:n liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa ja se kasvoi edellisvuodesta 9,1 %. Yhtiö työllistää 266 henkilöä.

Eduskunta on vuoden 2016 valtion talousarvion yhteydessä antanut suostumuksen luopua CSC:n 100- prosenttisesta omistuksesta.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Esko Pyykkönen, p. 040 769 0271 ja opetus- ja kulttuuriministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 050 302 8246, opetus- ja kulttuuriministeriö