Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Koronaministerityöryhmä esittää lievennyksiä rajoituksiin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 27.1.2022 22.11
Tiedote 46/2022
Kuvassa ministeri Hanna Sarkkinen tiedotustilaisuudessa

Hallituksen koronaministerityöryhmä sai 27. tammikuuta katsauksen tautitilanteesta ja viranomaisten arvioita tilanteen kehittymisestä. Ministerityöryhmä esittää muutoksia ravintolarajoituksiin sekä matalan riskin tilojen ja tilaisuuksien rajoituksiin.

Omikron-variantin leviämisen vuoksi tartuntamäärät ovat pysyneet korkeina eri puolilla Suomea. Koronapotilaiden määrä tehohoidossa on vähentynyt, mutta muussa erikoissairaanhoidossa pysynyt valtakunnallisesti ennallaan. Tartuntoja havaitaan edelleen paljon myös rokotetuilla henkilöillä, mutta rokotusten teho vakavaa tautia vastaan on kuitenkin erittäin hyvä. 

Ministerityöryhmä korostaa rokotteiden ottamisen merkitystä vallitsevassa tautitilanteessa. Suuri merkitys on myös jokaisen omalla toiminnalla ja koronaturvallisella elämäntavalla. 

Ravintolarajoituksia lievennetään ja koronapassin käytön keskeytystä jatketaan 

Ministerityöryhmä esittää, että ravitsemistoiminnan rajoituksia lievennetään niin sanottujen matalamman riskin ravitsemusliikkeiden osalta. Helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien anniskelu päättyisi viimeistään klo 20, ja liikkeet sulkeutuisivat klo 21. Matalan riskin ravintoloilla tarkoitetaan ravintoloita, joiden pääasiallinen tarkoitus on muu kuin alkoholin tarjoilu.

Asiakaspaikkamääriä näiden ns. ruokaravintoloiden osalta rajoitetaan edelleen 75 %:in maksimista. 
Ravitsemisliikkeissä, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, anniskelu päättyy edelleen klo 17 ja ovet sulkeutuvat klo 18. Samalla asiakaspaikkojen määrän rajoitus jatkuu entisenlaisena eli tiloihin voidaan ottaa asiakkaita vain puolet sallitusta maksimimäärästä. 

Vaikka ravintolassa olisi käytössä koronapassi sisäänpääsyn edellytyksenä, se ei vapauta asiakaspaikkamäärää eikä anniskelu- ja aukioloaikoja koskevista rajoituksista. Ravintoloilla on kuitenkin edelleen oikeus vaatia asiakkailtaan voimassa olevaa koronapassia sisäänpääsyn edellytyksenä.  

Koronapassin käytön keskeytystä esitetään jatkettavan kahdella viikolla. Asetukset koskien ravintolarajoituksia ja koronapassin käytön keskeyttämisen jatkamista on tarkoitus antaa perjantaina 28. tammikuuta valtioneuvoston yleisistunnossa.

Matalan riskin tilat ja tilaisuudet   

Ministerityöryhmä esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaisi aluehallintovirastot ja kunnat luopumaan matalan riskin tilaisuuksien ja tapahtumien täyssulusta 1.2.2022 alkaen.

Alueelliset viranomaiset päättäisivät mahdollisista lievemmistä terveysturvallisuustoimista alueellisesta epidemiatilanteesta riippuen. Matalan riskin tilaisuuksia ovat mm. kirjastot, museot, teatterit ja yleisötilaisuudet, joissa kaikille osallistujille on osoitettu oma istumapaikka.  

Rajoituksia tarkastellaan seuraavan kerran viikolla 6.

Lisätietoja:  
erityisavustaja Hanna Hänninen, [email protected]
osastopäällikkö Taneli Puumalainen, STM, [email protected] 
osastopäällikkö Satu Koskela, STM, [email protected]