Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ministeri Tuppuraisen puhe Puolustusvoimien alueellisessa Rauha-kirkkojuhlassa 30.11.2022

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.11.2022 18.45
Puhe
Ministeri Tytti Tuppurainen, kasvokuva.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen puhui Puolustusvoimien alueellisessa Rauha-kirkkojuhlassa Oulussa 30. marraskuuta 2022.

Arvoisat sotiemme veteraanit, piispat, metropoliitta, arvoisat kirkkojuhlan vieraat,

Suomi on elänyt rauhassa sukupolvien ajan, yli 77 vuotta. Rauhanajan ensimmäiset vuodet eivät olleet helppoja: ihmisten toimeentulon ongelmat olivat paljon vakavampia kuin mitä nyt koemme eikä Suomen tulevaisuus omista asioistaan päättävänä maana ollut aivan varmalla pohjalla. 
Silti tuon ajan ihmiset olivat huojentuneita. Tuon ajan ihmiset antoivat arvon sodasta kotiutuville veteraaneille ja niille puolustusvoimissa palvelusta jatkaville, jotka jäivät turvaamaan isänmaatamme.

Se Suomi, jonka rauhaa on turvattu nämä vuosikymmenet, on meille tärkein maa, meidän kotimaamme. Voimme kuitenkin sanoa siitä enemmänkin: Suomi on maa, josta voi maailmalla kulkiessa olla ylpeä. Suomi on kansanvalta ja Suomi on oikeusvaltio. Läpi historian oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on ollut kansakuntamme kestävyyden selkäranka. Kun Suomi selvisi kansalaissodasta, järjestimme jo seuraavana vapaat vaalit, koska laki niin vaati. Kun ääriliikkeet uhkasivat lakia ja järjestystä, laki ja järjestys voittivat.

Tänä syksynä on keskusteltu ansaitusti maamme ensimmäisen presidentin, K. J. Ståhlbergin, Oulun lyseon kasvatin, roolista Suomen valitessa tietään nuorena valtiona. Ståhlbergin tie oli edustuksellisen demokraattisen tasavallan ja oikeusvaltion tie. Se ei ollut 1920-luvulla helppo taival kulkea. Tasan sata vuotta sitten maamme oli pahoin kahtia jakautunut. Pinnan alla kyti väkivaltaista ääriajattelua, joka leimahti esiin muun muassa sisäministeri Heikki Ritavuoren murhana vuonna 1922.  Osansa viime vuosisadan väkivaltaisuuksista sai kokea myös Ståhlberg joutuessaan äärioikeistolaisten kyyditsemäksi.

Nuori isänmaa kesti paineen alla. Sovinnon ja demokratian polku voitti. Se oli jälkeenpäin katsottuna pienen kansakunnan menestyksen edellytys.

Kun nyt yhdessä Euroopan unionin, Yhdysvaltain ja muiden kansanvaltaisten oikeusvaltioiden kanssa annamme horjumattoman tukemme vapauden ja oikeuden puolesta taistelevalle Ukrainan kansalle ja kohdistamme pakotteita raakaa hyökkäyssotaa käyvään Venäjään, me pidämme kiinni oikeusvaltioperiaatteesta. Pakotteet, joita määrätään, kohdistetaan tarkoin ja lakiin perustuen niihin, jotka ovat rikollisesta sodasta vastuussa. Vaalimme oikeusvaltioperiaatteen toteutumista Euroopan unionissa. Olemme ihanteidemme mittaisia: mikään kriisi tai hätätila ei johda siihen, että luopuisimme oikeusvaltioperiaatteesta.
 
Arvoiset kuulijat,

Me olemme tehneet kaikkemme turvataksemme vapautta ja rauhaa isänmaallemme. Meidän suhteemme Venäjään on perustunut halulle elää rauhassa, vaikka emme olisi voineet hyväksyä naapurimaamme yhteiskuntajärjestelmää ja sen politiikkaa. Me olemme olleet ensimmäisinä etsimässä yhteistyötä ja viimeisinä tuomitsemassa. Mutta kun Venäjän nykyinen johto julistaa vastakkainasettelua Euroopan suuntaan, länsimaiden suuntaan, meidän suuntaamme, on pakko ottaa sanat todesta ja varautua pahimpaan. Kun hyökkäys Ukrainaan on paljastanut täyden piittaamattomuuden kansainvälisestä oikeudesta ja kun sotatoimia on tarkoituksella suunnattu siviileihin, tiedämme, että diplomatian ja ulkopolitiikan varustusta on tuettava liittolaisiin turvautumalla ja maanpuolustusta vahvistamalla.

Liittolaiset ja ystävät ovat välttämättömiä pienelle kansalle. Suomen päätös hakea yhdessä Ruotsin kanssa jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa on jatkoa kehitykselle, joka on ollut tiemme EU-jäsenyydestä alkaen ja sitä aiemminkin. Liittoutuminen ei korvaa kuitenkaan omaa maanpuolustusta. Puolustusvoimien varustaminen riittävällä ja uudenaikaisella kalustolla on välttämätöntä maanpuolustukselle.

Mikään aineellinen varustautuminen ei kuitenkaan korvaa maanpuolustustahtoa ja uskoa siihen, että oikeus ja totuus voittaa.
Viime keväänä asiantuntijat arvelivat Ukrainan puolustuksen kestävän vain joitakin päiviä. Tänä päivänä Ukrainan kaupunkien pommittajat luulevat pimeyden ja kylmyyden lannistavan ukrainalaisten puolustustahdon. Aseita voimakkaampi on kuitenkin tahto elää sorrosta vapaana. Kylmyyttä ja pimeyttä voimakkaampi on vakaumus siitä, ettei valheen vallassa voi elää.

Usko vapauden ja totuuden voittoon on myös Suomen maanpuolustuksen hengellisen työn käsikirjoitukseksi sopivan virren sanoissa: ”Jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä, niin pimeys ei voittoa kuitenkaan saisi meistä. Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää?”

Tuo edellä lainattu virsi on erityisen tuttu meille evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Puolustusvoimiemme hengellinen työ on kuitenkin jo itsenäisyyden alusta alkaen perustunut molempien kansankirkkojemme vahvalle panokselle. Sekä evankelisluterilainen että ortodoksinen kirkko ovat olleet läsnä niin rauhan kuin sodankin ajan puolustusvoimissa. Samalla niiden hengellinen työ on vahvistanut koko yhteiskunnan kestävyyttä. Sielullinen hyvinvointi on lujittanut kykyämme kestää elämän epävarmuutta ja antanut meille myös moraalisen kompassin vaikeina aikoina.

Tänä päivänä elämme aiempaa monikulttuurisemmassa maassa, mikä näkyy myös puolustusvoimissa palvelevissa varusmiehissä. Se näkyy puolustusvoimissa myös tämän päivän ja tulevaisuuden hengellisessä työssä. Hengellisen työn valtavirta on kansankirkkojemme vastuulla, samalla oikeuden ja totuuden sanoma puhuttelee myös muihin uskontoihin kuuluvia.
 
Arvoisat kuulijat,

Uskoa ja luottamusta tarvitaan, ettei tämä vaikea aika muutu pelon ajaksi. Tätä uskoa ja luottamusta koetellaan. Sota on ollut Euroopassa tavallisempaa kuin rauhanaika. Vuosisatojen ajan suurvallat ovat voimalla alistaneet kansoja ja valloittaneet maa-alueita. Palaammeko nyt tähän? Ja onko edessämme vielä suurempia uhkia: Jos ydinaseiden käytöstä on esitetty verhottuja uhkauksia, voivatko ne toteutua? Venäläisen kirjallisuuden kaanoniin kuuluvan Anton Tšehovin nimissä kulkee draamakeino, Tšehovin ase. Sen mukaan näytelmän ensimmäisessä näytöksessä esiteltyä asetta tullaan käyttämään viimeistään näytelmän kolmannessa näytöksessä. Jos ydinaseesta on puhuttu, niin onko sen käyttö lopulta väistämätöntä?

Arvoiset kuulijat, 

Mauno Koivisto, joka palveli maatamme niin puolustusvoimien ylipäällikkönä kuin rintamaveteraaninakin, muotoili hyvän säännön ajattelullemme: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Luottakaamme, että tämä kansanvälisten suhteiden järjestys, joka on Euroopassa kestänyt kriisejä vuosikymmenien ajan, kestää vielä tulevaisuudessakin. Luottakaamme, että joukkotuhoaseita ei Euroopassa käytetä.

Hyvät kuulijat, 

luottakaamme siihen, että isänmaatamme, Eurooppaa ja maailmaa varjellaan kaikelta väärältä ja kauhealta, että meitä varjellaan pahuudelta. Ja ennen muuta: toimikaamme me maan päällä uupumatta hyvän ja oikean puolesta.

Kiitos.

Tytti Tuppurainen