Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Juha Sipilä Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokouksessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.3.2017 18.15
Puhe

(muutosvarauksin)

Tehtävänä Euroopan turvallisuus


Arvoisat kuulijat,
Hyvät naiset ja herrat,

Osallistuin viime viikonloppuna Roomassa muiden EU-johtajien kanssa mieleenpainuvaan tapahtumaan. Juhlistimme vuonna 1957, siis 60 vuotta sitten, tehtyjä sopimuksia, joilla luotiin nykyaikaisen Euroopan unionin perusta.

Kuten hyvin tiedämme, rakentui Euroopan integraatio 1950-luvulla rauhanprojektiksi, kahden maailmansodan raunioille. Eurooppalaiset olivat sotineet keskenään mitä karmeimmalla tavalla. Monet yhteiskunnat, taloudet ja ihmiselämät olivat sotien jälkeen riekaleina. Muistammeko kuitenkaan enää, miksi Euroopassa tuolloin ylipäätään sodittiin?

Kuusikymmentä, seitsemänkymmentä vuotta eivät kansakuntien historiassa ole pitkäkään aika. Ihmisen muisti kulkee valitettavasti lyhyemmissä sykleissä, ja siksi iso kuva tahtoo usein unohtua.

Vaikka Euroopan unionissa erilaista köydenvetoa arjen politiikasta tälläkin hetkellä riittää, on integraation suuri kivijalka kuitenkin pitänyt: yhdistynyt Eurooppa on saanut elää rauhan ja vaurastumisen aikaa jo usean vuosikymmenen ajan. Monille tästä on tullut itsestäänselvyys, ja ironista kyllä, kun jostain asiasta tulee itsestäänselvyys, päätyy se vaaravyöhykkeelle. Sen hoitaminen ja vaaliminen jää sivuseikaksi. Kiitollisuus siitä unohtuu.

Eurooppa on viime vuosina havahtunut siihen, että kaikki ei enää olekaan niin kuin ennen. Muu maailma ei enää katsokaan meitä loistavana esimerkkinä yhteiskuntien ja arvojen järjestymisestä, vaan myös vanhentuvana ja jopa taantuvana mantereena. Ulkoisten rajojemme turvaamiseksi ei enää riitäkään pelkkä rakentava vuoropuhelu ja taloussuhteiden kehittäminen naapureidemme kanssa. Myös jakolinjat omien yhteiskuntiemme sisällä ovat alkaneet terävöityä ja jopa tulehtua.

Kuten viime viikon Rooman julistuksessa totesimme: ”Euroopan unionilla on tänään vastassaan sekä maailmanlaajuisesti että eurooppalaisittain ennennäkemättömiä haasteita: alueelliset konfliktit, terrorismi, kasvavat muuttopaineet, protektionismi sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus.”

Kohti alati auvoisempaa tulevaisuutta purjehtinut eurooppalainen yhteistyö on joutunut todella pysäytetyksi ja herätetyksi. Tällaisiin muutoksiin on aivan pakko reagoida – eikä vain juhlapuhein, vaan teoin. Meidän on pakko kysyä itseltämme: keitä me oikein olemme, mihin asioihin me uskomme ja mitä olemme niiden puolesta valmiita tekemään?

Hyvät ystävät,

Eurooppalainen yhteistyö on usein kuin vanha dieselmoottori. Käynnistyy hitaasti ja alkaa rullata raskaasti, mutta vauhtiin päästyään menee päättäväisesti eteenpäin.

Tällaisessa tilanteessa olemme nyt. Olemme kaivaneet esille tämän päivän eurooppalaisen yhteistyön olennaisinta ydintä ja olemme luvanneet toisillemme, että nyt myös keskitymme niihin. Rooman julistuksessa tiivistimme Euroopan unionin tärkeimmät tehtävät neljään kohtaan: turvallinen ja suojattu Eurooppa; vauras ja kestävästi kehittyvä Eurooppa; sosiaalinen Eurooppa; vahvempi Eurooppa globaalistuneessa toimintaympäristössä.

On merkille pantavaa, että ihan ensimmäisenä mainitsimme juuri turvallisen ja suojatun Euroopan. Euroopan ja eurooppalaisten turvallisuuden vahvistaminen on meille nyt ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Tämä ei tarkoita sitä, että haluaisimme nyt kääriä Euroopan panssarihaarniskaan ja laittaa kaikki ikkunaluukut kiinni. Päinvastoin, tämä tarkoittaa Euroopan vahvistamista avoimena, itsestään ja kansalaistensa turvallisuudesta vastuuta kantavana toimijana.

Tämä ei tarkoita vain sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden klassisten pilareiden vahvistamista. Meidän täytyy katsoa myös sitä, miten jokainen meistä rakentaa ja puolustaa turvallista yhteiskuntaa. Olemme syystäkin kantaneet suurta huolta siitä, miten eurooppalaiset yhteiskuntamme tällä hetkellä voivat, Suomi niiden mukana. Pysyvätkö kaikki kansalaiset muutoksessa mukana – nuoret, vanhat, miehet, naiset, maahanmuuttajat, kantaväestö? Kokevatko ihmiset enää, että nykyinen järjestelmämme pystyy tuottamaan tässä ajassa tarvittavia päätöksiä ja ratkaisuja?

Olen ennenkin sanonut, että järjestelmäämme totisesti saa haastaa uusiutumaan ja suoriutumaan paremmin. Mutta tuo haastaminen ei saa rapauttaa demokraattisen yhteiskuntamme kivijalkoja – sananvapautta, suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia, kunnioitusta yhteisiä sääntöjä kohtaan. Tässä asiassa olemme turvallisuuden laajempien peruskysymysten äärellä. Tällainen arjen turvallisuuden rakentaminen ja puolustaminen on näinä aikoina jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen tehtävä.   

Hyvät naiset ja herrat,

Kuten edellä totesin, syntyi eurooppalainen integraatio rauhanprojektiksi. On kuvaavaa ja Euroopasta paljon kertovaa, että rauhaa rakennettiin ja puolustettiin vuosikymmenten ajan etenkin taloudellisen yhteistyön ja inhimillisen kanssakäymisen voimin. Myös puolustus- ja muusta turvallisuusyhteistyöstä puhuttiin, mutta asia ei saanut todellista tuulta alleen.

Kuten niin usein elämässä, piti jotain tapahtua, ennen kuin asialle lopulta alettiin tehdä jotain. Venäjän toimet Ukrainassa; terrori-iskut Pariisissa, Brysselissä ja muualla; maahanmuuttokriisi. Ja nyt viimeisimpänä Yhdysvaltain vaalit, joiden seurauksena vaatelias viesti eurooppalaisten vahvemmasta omasta vastuunjaosta on kantautunut Atlantin yli suorana ja selkeänä.

Yhdysvaltain viesti on ollut suunnattu ennen kaikkea eurooppalaisille Nato-maille. Suomea tämä viesti ei siksi suoraan kosketa, mutta sen perusajatukseen voimme mekin silti hyvin yhtyä: on tärkeää, että Eurooppa alkaa kantaa itse enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja puolustuksestaan.

Suomi on sitä aina tehnytkin pitämällä huolen omasta maanpuolustuksestaan. Sotilasliittoon kuulumattomana maana olemme pitäneet hyvän huolen omasta kotipesästämme mutta olemme ymmärtäneet myös sen, että olemalla hyvin varautunut toimintaympäristömme muutoksiin tuotamme turvallisuutta myös laajemmin.

Puolustusbudjettimme on omissa tilastoissamme tällä hetkellä 1,3 % BKT:sta, euroina tämä tarkoittaa 2,8 miljardia. Jos kuitenkin käyttäisimme BKT-osuuden laskemisessa samaa laskentatapaa kuin Nato-maat, olisi prosenttiluku jo 1,6 %, euroina 3,4 miljardia.

Jos suunnitelmissa olevat strategiset suorituskykyhankkeet eli merivoimien alushankinnat ja ilmavoimien hävittäjähankinnat toteutuvat, nousee BKT-osuus nykyisellä laskentatavallamme 2020-luvulla korkeimmillaan 1,8–2 prosenttiin, ja Nato-maiden käyttämällä laskentatavalla 2–2,25 prosenttiin BKT:stä. Pohjolan äärillä on siis ponteva maa, joka ei taatusti ole eurooppalaisen turvallisuuden heikoin lenkki.

Puolustusbudjetin BKT-osuuksista puhuttaessa liikutaan aritmeettisesti prosenttiyksikköjen kymmenyksissä. Niiden takana on kuitenkin merkittäviä summia aivan oikeaa rahaa, jonka tehokas ja läpinäkyvä käyttö on tärkeää. Tämä on tilanne Suomessa, ja tämä on tilanne myös monissa meille läheisissä eurooppalaisissa maissa, kuten Saksassa.

Prosenttiyksikköjen kymmenykset ovat Saksan kansantalouden mittakaavassa todella suuria lukuja. Saksan puolustusmenojen BKT-osuushan on tällä hetkellä vain noin 1,2 %, joka kuitenkin euroissa tarkoittaa noin 37 miljardia euroa vuodessa. Jos Saksa huomenna kertaheitolla nostaisi puolustusmenonsa Nato-maiden tavoitteeksi asetettuun 2 prosenttiin, joutuisi se tämän päivän tilanteeseen verrattuna lähes tuplaamaan vuosittaiset puolustusmenonsa. Nopealla laskutoimituksella tämä tarkoittaisi noin 25 miljardin euron kertaluontoista tasokorotusta maan vuotuisiin puolustusmenoihin.

Nato-maiden puolustus on kuin nyyttikestit, jos tällainen ilmaisu sallitaan – yhteistä Nato-armeijaa ei ole, vaan kukin jäsenmaa tuo yhteistyöhön omat suorituskykynsä. Näin ollen myös rahalliset lisäpanostukset puolustukseen olisivat panostuksia nimenomaan kunkin maan omiin kyvykkyyksiin, mutta sitä kautta myös yhteisiin päämääriin.

Sama pätee myös EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. EU on yhdessä juuri niin vahva kuin sen jäsenmaat haluavat sen olevan. Ja nyt tuolle vahvuudelle on tilausta. Puhuttuani asiasta useiden eurooppalaisten kollegoideni kanssa olen vakuuttunut siitä, että mahdolliset Nato-tavoitteiden mukaiset kansallisten puolustusbudjettien korotukset voivat hyödyttää myös EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä.

Me kaikki, niin sotilasliittoon kuulumattomat kuin siihen kuuluvatkin maat, haluamme ehdottomasti välttää päällekkäisyydet Nato-yhteistyön kanssa. Niin EU:ssa kuin Natossakin vallitsee yhteisymmärrys siitä, että näiden kahden toimijan tulee täydentää toisiaan. Euroopassa riittää paljon tekemätöntä, EU:lle kuin nenä päähän sopivaa työsarkaa muun muassa kybersuorituskykyjen kehittämisessä sekä hybridioperaatioihin varautumisessa.

Uskallan siksikin olla toiveikas sen suhteen, että EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä viime aikoina nähdyt edistysaskeleet ovat tällä kertaa aitoja.

Hyvät kuulijat,

Hallitus on antanut eduskunnalle sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen että puolustuspoliittisen selonteon. Niiden molempien toimintaympäristökuvaus perustuu samaan analyysiin. Niiden molempien keskeiset viestit Suomen linjauksista ovat luonnollisesti samat. Toteamme molemmissa selonteoissa, että Euroopan unioni on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisin toimintakehys ja tärkeä turvallisuusyhteisö, sekä Suomen arvoyhteisö. Suomen näkemyksen mukaan EU:n yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon lauseke vahvistavat unionia turvallisuusyhteisönä ja lisäävät jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta.

On siksi selvää, että Euroopan unionin tulevaisuustyössä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisena tavoitteena täytyy olla EU:n kokonaisvaltainen kehittäminen turvallisuusyhteisönä. Suomen näkemyksen mukaan EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä puolustusyhteistyötä tulee vahvistaa. Sille on nyt tilausta, ja sille on nyt momentum. Tämä on yhtäältä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien mukaista, ja toisaalta lisääntyvä eurooppalainen yhteistyö tukee myös kansallista puolustustamme – on kyse sitten joukkojen käytön kehittämisestä, materiaalista ja infrastruktuurista, puolustusteollisuuden tukemisesta tai uusiin uhkiin vastaamisesta. Tiiviimpi eurooppalainen yhteistyö vahvistaa EU:n asemaa myös globaalina toimijana.

Tämän vuoksi Suomi on ollut yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä yksi aktiivisimmista jäsenmaista. Vaikutamme vahvasti. On ollut ilahduttavaa huomata, että saman vision jakavat kanssamme nyt monet muutkin jäsenmaat, niin tärkein ja läheisin naapurimme Ruotsi kuin monet Nato-maatkin.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on pohdittu paljon sitä, mitä unionin eriytyvä tai eritahtinen kehitys tarkoittaa.

Suomi on tälläkin hetkellä mukana kaikissa eritahtisen yhteistyön muodoissa. Olemme kaiken lisäksi osoittaneet niille vahvan tukemme näinä eurooppalaisen yhteistyön tuulisina aikoina emmekä ole lähteneet mukaan yhteistyötä kritisoiviin laulukuoroihin. Olemme toimineet näin, koska se on Suomen etu. Olemme toimineet näin, koska vain olemalla mukana voimme vaikuttaa. Me uskomme eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen vahvaan arvopohjaan.

Olemme mukana vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimuksessa. Olemme mukana Euroopan talous- ja rahaliitto EMUssa ja otimme ensimmäisten joukossa käyttöön yhteisvaluutta euron. Ja nyt olemme etulinjassa kehittämässä puolustusyhteistyötä, josta voi tulla seuraava konkreettinen eritahtisuuden muoto.

Me hyväksymme Euroopan unionin eritahtisen kehityksen kahdella reunaehdolla. Ensinnäkin sen on tapahduttava nykyisen perussopimuksen puitteissa; emme halua halvaannuttaa unionin toimintakykyä vuosia kestäviin sopimusneuvotteluihin. Toiseksi eritahtisen kehityksen on säilyttävä avoimena kaikille jäsenvaltioille, vaikka eteneminen tapahtuisikin eriaikaisesti; unionin yhtenäisyys on meille erittäin tärkeää emmekä halua jakaa jäsenvaltioita a- ja b-luokan jäseniin. Eli, vaikka turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä nyt lähtisi syventämään vain pienempi joukko maita, Suomi niiden mukana, olisivat myös kaikki muut myöhemmin tervetulleita mukaan.

Mitä tämä eriytyvä yhteistyö Euroopan unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sitten voisi olla? Näen, että kyse voi olla erilaisista moduuleista, joihin kukin halukas jäsenmaa voi osallistua omien tarpeidensa ja suorituskykyjensä mukaisesti. Kuten jo edellä totesin, EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka toimii jäsenmaiden yhteistyön varassa: yhteistä armeijaa ei ole eikä tule, mutta omat eväät yhdistämällä voidaan saada aikaan varsin komea kattaus.

Viime vuoden puolella, mukaan lukien joulukuun Eurooppa-neuvostossa, linjatun pohjalta nyt alkuvuodesta työn alla on ollut erityisesti kolme kokonaisuutta: kriisinhallinnan suunnittelu- ja johtokyky, pysyvä rakenteellinen yhteistyö, ja puolustuksen vuosittainen arviointi.

Mitä nämä kolme asiaa sitten pitävät sisällään?

Ensin mainittu, eli EU:n kriisinhallintaoperaatioiden suunnittelu- ja johtokyky, on edennyt näistä nopeimmin. Kriisinhallintaoperaatioiden tehokas toteutus vaatii, että EU:lla on käytettävissään tarvittavat esikuntajärjestelyt. Ongelmana on tähän saakka ollut järjestelyjen hajanaisuus. Ulkoasiainneuvosto eli EU:n ulkoministerikokous päättikin aiemmin tässä kuussa ensimmäisestä konkreettisesta toimesta: osaksi Brysselissä sijaitsevaa EU:n sotilasesikuntaa perustetaan sotilaallisista koulutusoperaatioista vastaava suunnittelu- ja johtokyky. Suomen kannalta hienoa on se, että sen johtoon tulee EU:n sotilasesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen. EU:n sotilaallisia koulutusoperaatioita on tällä hetkellä käynnissä kolmessa Afrikan maassa – Keski-Afrikassa, Malissa ja Somaliassa.

Tämä on siis kuitenkin vasta ensimmäinen, pieni mutta tärkeä askel. Suomen pidemmän tähtäimen tavoitteena on pysyvä esikuntarakenne, joka kattaisi sekä sotilaalliset että siviilikriisinhallinta operaatiot. Tämä tarvittaisiin myös, jotta EU voisi paremmin vastata niistä tehtävistä, joita se on itselleen globaalistrategiassaan asettanut.

Toinen mainitsemistani asioista on pysyvä rakenteellinen yhteistyö. Kyseessä on kenties vähän EU-jargonilta maistuva termi, joka kannattaa kuitenkin kärsivällisesti palastella ihan konkreettisiksi asioiksi, sillä se on todella tärkeä asia.

Pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä kyse on sotilaallista suorituskyky-yhteistyötä koskevasta mekanismista. Ne jäsenmaat, jotka täyttävät korkeammat sotilaallisia suorituskykyjä koskevat kriteerit ja ovat tehneet keskenään tiiviimpiä sitoumuksia, oikeutetaan käynnistämään yhteistyötä unionin puitteissa. Mekanismi siis mahdollistaa erikseen sovittavilla aloilla tehtävän yhteistyön, johon kaikki jäsenmaat eivät välttämättä osallistu.

Pysyvän rakenteellisen yhteistyön hankkeet voivat keskittyä joko uusien suorituskykyjen kehittämiseen tai olemassa olevien parempaan hyödyntämiseen. Konkreettisia hankkeita jäsenmaat eivät vielä juuri ole ehdottaneet – poikkeuksena Saksa, jonka voi kaikesta päätellä olevan hyvin sitoutunut eurooppalaisen yhteistyön kehittämiseen. Se on jo ehdottanut yleisellä tasolla pysyvää rakenteellista yhteistyötä liittyen kriisinhallintaoperaatioihin – kuten niiden lääkintähuoltoon, logistiikkaan tai satelliittikuvayhteistyöhön.

Suomen näkemyksen mukaan on kuitenkin tärkeää, ettei pysyvä rakenteellinen yhteistyö rajoitu vain kriisinhallintaan, vaan että se kattaa puolustusyhteistyötä laajemmin. Suomi tuleekin tekemään omat ehdotuksensa pysyvän rakenteellisen yhteistyön kehykseen myöhemmin keväällä.

On selvää, että meidän ehdotuksemme tulevat liittymään jo aiemmin kansallisesti, muun muassa puolustusselonteossa linjattuun. Toteamme selonteon EU-yhteistyötä koskevassa osuudessa: ”Suomelle tärkeitä osa-alueita ovat muun muassa kriisinhallinta, avun antaminen ja vastaanotto, hybridiuhkiin vastaaminen, puolustusyhteistyön ja suorituskykyjen kehittäminen, huoltovarmuusjärjestelyiden luominen sekä puolustusteollisen ja -teknologisen osaamisen vahvistaminen.”

Tärkein jakolinja pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevassa keskustelussa kulkee tällä hetkellä siinä, painotetaanko halukkaiden ja kyvykkäiden maiden kunnianhimoisempaa etenemistä vai pyritäänkö pitämään osallistumiskynnys matalampana ja kaikki jäsenmaat mukana. EU:n ulkosuhdehallinto on esittänyt kaksitasoista mallia, joka pyrkii yhdistämään molemmat näkökulmat: ensimmäinen taso olisi yleinen, kaikille yhteinen rakenne ja hallinto, ja toinen taso olisivat yksittäiset hankkeet, joihin jäsenmaat osallistuvat omista lähtökohdistaan. Suomikin kannattaa tätä kaksitasoista mallia – siis lähtökohtaisesti kaikille avointa pysyvää rakenteellista yhteistyötä, jossa maat kuitenkin päättävät hankekohtaisesti, missä yhteistyössä ovat mukana.

Todettakoon vielä, että pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä sovittiin jo vuoden 2009 Lissabonin sopimuksessa, mutta niin vain olemme vasta nyt jalkauttamassa sitä käytännön yhteistyöksi.

Kolmas alkuvuodesta työstetty asia koskee puolustuksen vuosittaista arviointia. Se tulee tukemaan EU-puolustusyhteistyön systematisointia ja sitovuuden lisäämistä. Suomen näkemyksen mukaan arvioinnin tulee täyttää kaksi tehtävää: sen tulee edistää EU-tason suorituskykytavoitteiden täyttämistä ja sen tulee tarjota jäsenmaille foorumi kansallista suunnittelua koskevaan koordinaatioon.

Edellä mainittua kolmea asiaa työstetään nyt kohti edessä olevia seuraavia etappeja: toukokuun ulkoasiainneuvostoa eli EU-ulkoministerikokousta sekä kesäkuun Eurooppa-neuvostoa eli EU-päämieskokousta varten.

Ja työ jatkuu myös muilla suunnilla. Edellä mainittujen kokonaisuuksien lisäksi kevään mittaan tullaan jatkamaan EU:n sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan tehostamista koskevaa työtä, EU–Nato-yhteistyön tiivistämistä sekä komission Euroopan puolustuksen alan toimintasuunnitelman toimeenpanoa.

Viimeksi mainittuun liittyen komissio valmistelee aiempaa yksityiskohtaisempaa esitystä puolustusrahaston perustamisesta. Tämä eurooppalainen puolustusrahasto tulisi sisältämään ns. tutkimusikkunan sekä suorituskykyikkunan. Tutkimusikkuna sisältäisi nimensä mukaisesti rahoitusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alan yhteiseen tutkimukseen.

Suorituskykyikkunan kohdalla suunnitelmissa on rahoitusväline, jonka avulla osallistuvat jäsenvaltiot voisivat yhdessä kehittää ja hankkia suorituskykyjä niiden kustannusten alentamiseksi. Se rahoitettaisiin yhdistämällä osallistuvien maiden kansallisia määrärahoja, joita mahdollisuuksien mukaan täydennettäisiin EU-budjettivaroin. Osallistuminen rahastoon perustuisi jälleen kerran vapaaehtoisuuteen, eli jokainen maa arvioisi osallistumisensa omista puolustuspoliittisista lähtökohdistaan. Suomi pitäisi EU-rahoituksen laajempaa hyödyntämistä puolustussektorilla kannatettavana ajatuksena.

Hyvät naiset ja herrat,

Euroopan unionin yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla voidaan aidosti tuoda jäsenmaille lisäarvoa täydentäen sekä maiden omia kansallisia suorituskykyjä että niiden muita kansainvälisiä sitoumuksia. EU-puolella voidaan tehdä asioita, joita esimerkiksi Nato ei tee. Mainitsin jo edellä erityisesti kyberturvallisuuteen liittyvien toimintakykyjen kehittämisen sekä hybridioperaatioihin varautumisen. Molemmissa on kyse yhteiskuntien laajan valmiuden ja valppauden kehittämisestä, niiden vastustuskyvystä ja kestokyvystä tilanteissa, joissa niihin kohdistuu uudentyyppisiä, myös ei-sotilaallisia uhkia.

Kyberturvallisuus liittyy olennaisesti sähköisen ja verkotetun yhteiskunnan turvallisuuteen; tämän merkitys vain kasvaa digitalisaation ja asioiden internetin edetessä. Hybridivaikuttaminen on määritelmällisesti suunnitelmallista toimintaa, jossa valtiollinen tai ei-valtiollinen toimija voi hyödyntää samanaikaisesti erilaisia sotilaallisia keinoja tai esimerkiksi taloudellisia tai teknologiaan perustuvia painostuskeinoja sekä myös informaatio-operaatioita ja sosiaalista mediaa, ja pyrkii näin vaikuttamaan kohteena olevan valtion heikkouksiin ja saavuttamaan omat tavoitteensa.

Tällainen yhteiskuntien laajan turvallisuuden kehittäminen ja puolustaminen sopii erinomaisesti Euroopan unionin perusluonteeseen ja myös sen ajankohtaisiin tehtäviin. Kerroin puheeni alussa Rooman julistuksesta ja sen linjaamista kärkitehtävistä, joista ensimmäinen oli turvallinen ja suojattu Eurooppa. Totesin, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden klassisten pilareiden vahvistamisen ohella meidän täytyy katsoa myös sitä, miten jokainen meistä rakentaa ja puolustaa turvallista yhteiskuntaa. Totesin, että arjen turvallisuuden rakentaminen ja puolustaminen on näinä aikoina jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen tehtävä. Kansalaistaitoihimme tulisi kuulua uusien uhkien ja vaikutusoperaatioiden lukutaito.

Tällaista osaamista voimme rakentaa myös eurooppalaisella ja laajemmalla kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomi on edennyt tässäkin asiassa eturintamassa. Eurooppalaisen hybridiosaamiskeskuksen perustaminen Helsinkiin on viime kuukausina edennyt hyvää vauhtia Suomen johdolla. Tämä osaamiskeskus on keskeinen osa myös EU:n ja Naton yhteistyöjulistuksen toimeenpanoa. Valmisteleviin kokouksiin on osallistunut toistakymmentä EU- ja Nato-maata, samoin kuin EU:n ulkosuhdehallinto ja Naton sihteeristö.

Keskuksen tavoitteena on kehittää valmiutta ja suorituskykyjä hybridiuhkien torjuntaan sekä lisätä ymmärrystä hybridiuhista ja yhteiskuntien haavoittuvuuksista. Keskeisiä toimintamuotoja tulevat olemaan strategisen tason analyysi, konsultointi, koulutus ja harjoitukset sekä verkostomainen yhteistyö. Verkostojen työn suunnitellaan liittyvän hybridivaikuttamiseen, terrorismiin liittyviin hybridioperaatioihin sekä valmiuteen ja resilienssiin eli yhteiskuntien yllä mainittuun vastustuskykyyn ja kestokykyyn.

Arvoisat kuulijat,

Palaan vielä kerran viime viikonlopun Rooman julistukseen, ja lainaan sitä:

”Olemme rakentaneet ainutlaatuisen unionin, jolla on yhteiset toimielimet ja vahvat arvot: rauhan, vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen yhteisön, merkittävän talousmahdin, jossa sosiaalinen suojelu ja hyvinvointi ovat korkeammalla tasolla kuin missään muualla.

Yhtenäinen Eurooppa alkoi harvojen unelmana, josta tuli monien toivo. Sitten Euroopasta tuli jälleen yksi. Olemme tänään yhtenäisiä ja vahvempia: sadat miljoonat ihmiset kaikkialla Euroopassa hyötyvät elämästä laajentuneessa unionissa, joka on voittanut vanhat jakolinjat.”

Tällaista Euroopan unionia, Eurooppaa, yhteistä kotiamme olemme joka päivä rakentamassa ja puolustamassa. Sen turvallisuus on jakamaton – sinun, minun, meidän turvallisuutemme.

Hyvät naiset ja herrat,

Haluan kiittää teitä kutsusta Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokoukseen – on aina ilo ja kunnia päästä vaihtamaan ajatuksia näin arvovaltaisen joukon kanssa. Keskustelu jatkukoon.