Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sanna Marinin puhe OAJ:n Koulutusvaikuttaja-gaalassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.4.2021 20.00
Puhe

Hyvät opettajat, on ilo saada tervehtiä teitä näin videon välityksellä tänään. Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella teistä jokaista. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n päätös valita vuoden 2020 koulutusvaikuttajaksi kaikki Suomen opettajat oli viisas ja oikea. Olette tehneet kuluneen vuoden aikana suunnattoman arvokasta ja hyvää työtä sen eteen, että myös poikkeuksellisena aikana Suomessa lapsilla ja nuorilla on ollut mahdollisuus saada laadukasta opetusta ja kokea oppimisen iloa kaikilla koulutusasteilla.

Tässä ajassa niin opettajilta kuin alan esihenkilöiltä on vaadittu uudenlaisten toimintatapojen ja uusien välineiden käyttöönottoa esimerkiksi etäopetuksessa. Vahva perusta ja opettajien sitoutuneisuus ovat osoittaneet merkityksensä aivan erityisellä tavalla nyt, kun on jouduttu luopumaan monesta tutusta asiasta kouluarjessa. Olette kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa osoittaneet luovaa sopeutumis- ja ongelmanratkaisukykyä, mikä on tärkeällä tavalla muistuttanut meitä kaikkia siitä, että suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuus on maailman parhaissa opetusalan ammattilaisissa.

Suomen menestys ja yhteiskunnallinen tasa-arvo ovat jo pitkään rakentuneet korkean osaamistason sekä laadukkaan koulutuksen varaan. Meidän on huolehdittava siitä, että näin on myös jatkossa. Koko väestön osaamis- ja koulutustason nosto on avainasemassa, kun rakennamme tulevaisuutta. Korkea osaaminen ei rakennu tyhjän päälle. Yhtenä ensimmäisistä hallituksen lakiesityksistä palautimme kaikkien lasten subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämishankkeet oppimistulosten parantamiseksi ja eriarvoistumisen vähentämiseksi ovat käynnissä.

Hallituksen tärkeimpiä tulevaisuusuudistuksia on oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle sekä lukio- ja ammatillisen koulutuksen muuttaminen aidosti maksuttomaksi. Tiedän, että syksyllä alkava toteutus herättää vielä paljon kysymyksiä. Toivon, että tuotte niitä jatkossakin rohkeasti esille ja ratkomme asioita yhdessä. Itse asia on kuitenkin äärimmäisen tärkeä nuorten ja koko yhteiskunnan kannalta. Toinen aste on nykyinen perusaste, jonka jokainen nuori tarvitsee päästäkseen kiinni jatko-opintoihin tai työhön. Kiitän OAJ:tä vahvasta tuesta asian edistämisessä.

Myös toisen asteen koulutuksen laatuun on panostettava. Lukiokoulutuksen puolella on käynnistetty kehittämisohjelma koulutuksen laadun, opettajien työskentelyedellytysten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Ammatillisen koulutuksen resursseja on vahvistettu opettajien ja ohjaajien palkkaamiseksi sekä opetuksen ja ohjauksen tuen vahvistamiseksi. Korkeakouluopetuksen rahoitusta vahvistettiin heti hallituksen ensimmäisessä budjetissa palauttamalla indeksit ja nostamalla kehystasoa pysyvästi koko hallituskaudeksi.

Hallitus näkee investoinnit osaamiseen ja koulutukseen keskeisinä toimina, joilla rakennetaan kestävämpää tulevaisuutta ja vahvistetaan suomalaisten hyvinvointia. Meidän päättäjien tehtävänä on turvata resurssit ja varmistaa, että te, hyvät opettajat, voitte keskittyä tärkeimpään, eli opetus- ja kasvatustyöhön.

Hyvät opettajat ja alan esihenkilöt rehtoreista päiväkodin johtajiin, kulunut vuosi on ollut yhteiskunnassamme ja ihmisten arjessa monilta osin haastava, näin myös opetus- ja kasvatusalalla. Isolta osin juuri teidän vankan ammattitaitonne ja omistautuneisuutenne ansiosta lapsillamme ja nuorillamme on eväät myös kriisin jälkeiseen aikaan. Kiitos tärkeästä työstänne, joka päivä. Toivon teille oikein hyvää gaalailtaa.