Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä osallistui Oslossa Pohjoismaisiin kokouksiin ja Northern Future Forumiin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.10.2018 21.11
Tiedote 507/2017

Pääministeri Juha Sipilä osallistui tiistaina Pohjoismaiden neuvoston istuntoon sekä sitä edeltäneeseen Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Britannian pääministereiden Northern Future Forum –tulevaisuusseminaariin. Sipilällä on myös ollut kahdenvälisiä tapaamisia Britannian pääministerin Theresa Mayn, Islannin pääministerin Katrín Jakobsdóttirin ja Viron pääministerin Jüri Rataksen kanssa. Kahdenvälisissä tapaamisissa on keskitytty Suomen tulevaan EU-puheenjohtajakauteen sekä kahdenvälisiin suhteisiin.

Pohjoismaiden neuvoston 70. istunnon keskeisiä teemoja ovat demokratiaan kohdistuvat paineet, vapaa liikkuvuus Pohjolassa ja pohjoismainen oikeusyhteistyö. Pääministerien kanssa pidetyn Pohjoismaisen huippukokouksen teemakeskustelun aiheena oli ”Pohjoismaiden kyky säilyttää vakautensa muiden maiden pyrkiessä vaikuttamaan yhteiskuntiimme ja demokraattisiin prosesseihimme”.

”Demokraattiset vaaliprosessimme ovat tällä hetkellä eräs keskeinen hybridivaikuttamisen kanava meitä vastaan. Pakolaisuuden, hallitsemattoman muuttoliikkeen tai ulkomaalaisvihan muodostama kokonaisuus on toinen”, sanoi pääministeri puheessaan.

”Yhteiskuntiemme eheys on turvallisuutemme paras tae. Yhteiskuntiemme säröjä pyrkivät käyttämään hyväksi myös ulkopuoliset voimat. Ulkopuolisen vaikuttamisen tavoitteena saattaa olla keskustelun polarisoiminen sekä vastakkainasettelun lisääminen. Tätä emme voi sallia”, Sipilä korosti.

Northern Future Forumissa Oslossa teemana terveysteknologia

Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Britannian pääministereiden Northern Future Forum –tulevaisuusseminaarissa pohdittiin terveysteknologian mahdollisuuksia tulevaisuuden terveydenhuollossa.

Pääministeri Sipilä sanoi puheenvuorossaan, että uusi terveysteknologia tarjoaa meille työkaluja, mutta sen lisäksi tarvitaan oikeanlaista sääntelyä ja kansainvälistä yhteistyötä niiden hyödyntämiseksi. 

Pääministerit olivat koolla Oslossa alan terveysalan asiantuntijoiden kanssa. Suomesta seminaariin osallistuvat asiantuntijat ovat erikoistuneet terveyspalveluiden digitaalisiin alustaratkaisuihin sekä tekoälyn ja genomitiedon hyödyntämiseen tehokkaampien ja potilaskeskeisten palveluiden kehittämisessä.

Väestön ikääntyessä kaikkia osallistujamaita kohtaa terveyspalveluiden kasvava kysyntä- ja kustannuspaine.

Haasteeseen vastaaminen edellyttää uuden teknologian innovatiivista hyödyntämistä potilaskeskeisten, tuottavuutta kohottavien ja menojen kasvua hillitsevien terveyspalveluiden kehittämiseksi.

Illalla pääministerien ohjelmassa on Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjakotilaisuus Oslon oopperatalossa, jossa jaetaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuus-, lasten- ja nuortenkirjallisuus-, musiikki-, elokuva- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnot.

Kuvia valtioneuvoston Flickr-tilillä

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, p. 0295 160 306, talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko (NFF-kokous), p. 0295 160 189 ja valtioneuvoston apulaisviestintäjohtaja Päivi Paasikoski, p. 040 547 6279