Pääsihteeri Petri Toivonen: Ennakointiyhteistyö on oleellinen osa yhteiskuntamme elintärkeiden toimintojen turvaamista

Koronakriisi on haastanut suomalaista yhteiskuntaa uudella tavalla, mutta samalla perinteiset uhkat eivät ole kadonneet mihinkään. Yhteiskuntamme varautumisessa meidän on seurattava ”isompaa kuvaa” ja ennakoitava yksittäisiä tai samanaikaisia uhkia sekä läheltä että kaukaa. Samalla meidän on pidettävä huolta itsestämme, läheisistämme ja yhteiskunnastamme. Kokonaisturvallisuuden mallin voima on yhteistyössä ja luottamuksessa. Periaatetta ”kaveria ei jätetä” pitää varjella yhteis-kunnan eheyden ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa.

”Ennakointi on aina vaikuttavampaa ja edullisempaa kuin valloilleen ryöpsähtäneen kriisin korjaaminen” (Haukkala 2020, 195). 

Mitä hyötyä ennakoinnista on? Ainakin se auttaa tulevaisuudessa eteen tulevien asioiden kohtaamisessa. Se tukee johtamista. Ennakoinnin pitää olla jatkuvaa, se ei voi olla kertaluonteinen prosessi. Se ei voi myöskään olla hallinnonaloittain siiloutunutta tai kansallisesti rajoittunutta. Ennakoinnin voima on kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Tulevaisuuden hahmottaminen ei myöskään voi olla vain erilaisia uhkia, mustia joutsenia tai -elefantteja – kyllä siitä pitää myös positiivistakin löytää. Näitä positiivisia asioita meidän on syytä varjella nyt ja myös tulevaisuudessa. Ennakoinnin avulla on mahdollista varautua uhkien kohtaamiseen ja siihen, miten suojaamme meille positiivisia, tärkeitä asioita - yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuja yhteiskuntamme elintärkeitä toimintoja. Ennakointi ja erityisesti sen tekeminen yhteistyössä on oleellinen osa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista – alla olevan ”timantin” kaikista särmistä huolehtimista.

Kokonaisturvallisuuden malli on suomalaisen varautumisen yhteistoimintamalli. Sen ytimessä on ajatus, että viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja kansalaiset vastaavat yhdessä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista. Tavoite on, että kriisin sattuessa koko suomalainen yhteiskunta pystyy ripeästi saamaan liikkeelle tarvittavat resurssit, palautua nopeasti ja kehittämään turvallisuuttaan opitun perusteella. Mallin juuret ovat toisen maailmansodan jälkeen kehitetyssä kokonaismaanpuolustuksen ajatuksessa, jossa koko yhteiskunta mobilisoidaan osana sotilaallista puolustusta. Siinä korostuu yhdessä tekeminen ja sitä kutsutaankin varautumisen yhteistoimintamalliksi. 

”Kriiseillä on tapana yllättää ja osoittaa valmistautumista ohjanneet oletukset puutteelliseksi. Varautuminen ei kuitenkaan mene hukkaan. Jokainen kriisi on myös mahdollisuus oppia ja kehittyä. Ensi kerralla – joka varmasti tulee, mutta eri muodossa – olemme paremmin valmistautuneita. Kriisin osuessa samanaikaisesti moneen sektoriin, tukevaa alustaa on vaikeaa löytää. Tulevaisuudessa edessä voivat olla useat samanaikaiset kriisit, eli niin kutsuttu monihäiriötilanne.” (Juusti 2021, videoblogi)

Korona laittoi meidän varautumisen yhteistoimintamallin testiin ja nosti siitä esille asioita, joiden korjaustarpeita meidän on syytä tarkastella lähitulevaisuudessa. Mutta se osoitti myös kokonaisuuden kannalta edelleen toimivia ja aikaa kestäviä ratkaisuja, joita tulee vaalia. Kun yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa päivitetään, on ennakoinnin hengessä muistettava va-rautumisessa koko mahdollisten kriisien kirjo, pienemmistä häiriötilanteista aina viime kädessä sodan uhkaan. Seuraava kriisi tulee takuulla tilaamatta jossain vaiheessa ja se on erilainen kuin edeltäjänsä. Tulevaan voi ja pitääkin varautua yhteistuumin. Kun häiriötilanne on jo alkanut, on liian myöhäistä reagoida. Onnistuneen kriisivasteen pohjatyö kaikilla hallintotasoilla tehdään jo ennen kriisiä yhteisvoimin poikkihallinnollisella ja elinkeinoelämän sekä järjestöjen tukemalla ennakointityöllä.
 
Onko meidän Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattu elintärkeiden toimintojen ”timantti” edelleen eheä ja luja kohtaamaan tulevat haasteet? Vai onko siihen tullut jostain syystä säröjä, jotka meidän pitäisi nähdä tai onko sellaisia mahdollisesti ennakoitavissa, joihin meidän tulisi varautua? Näitä tulemme varmasti pohtimaan tulevaisuusselonteon, kansallisen riskiarvion ja yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitystyön yhteydessä. Timantin särmien kunto vaatii aktiivista ja ennakoivaa hiontaa, jota kokonaisuus pysyy symmetriassa ja heijastaa kauniisti valoa ympärilleen.

”Aiempaa ennakoivampi ote on välttämätön mutta ei vielä itsessään riittävä ehto Suomen toimijuudelle jatkossa. Yhtä tärkeää on, että juhlittu kokonaisturvallisuusajattelumme saadaan vastaamaan aikamme haasteisiin”. (Haukkala 2020, 202)

Käsite kokonaisturvallisuus viittaa paitsi tiettyyn varautumisen ja valmiuden malliin, myös yhteiskunnan turvallisuuteen itsessään. Käsite edustaa siis niin sanottua laajaa turvallisuus-käsitystä, joka huomioi perinteisten sotilaallisten uhkien lisäksi myös muihin turvallisuuden sektoreihin ja tasoihin kohdistuvat uhkat. Näitä voivat olla muun muassa poikkeukselliset sääilmiöt, mukaan lukien avaruussää, laaja-alaiset kulkutaudit, vakavat ruokahuollon häiriöt, vakavat rajavalvonnan häiriöt tai teolliset suuronnettomuudet. Tällaisia ovat myös vihamieliset toimet kuten kyberhyökkäykset, vaalivaikuttaminen tai hybridioperaatiot. Lisäksi tämä lähestymistapa olettaa, että häiriöt harvoin ilmenevät yksin. Ne voivat muodostaa meille myös niin sanotun monihäiriötilanteen. 

Turvallisuuteen liittyvien asioiden parissa sanoma muuttuu valitettavan helposti ”ammatti-ankeuttajan” liturgiaksi mihin kaikkiin kauheuksiin meidän pitää varautua. Se on tietyllä tapaa väistämätöntä, mutta sen rinnalla tarvitsemme lisäksi paljon positiivista näkemystä tulevaisuuteen, uskoa itseemme ja toisiimme. Se auttaa meitä jaksamaan, tukemaan toisiamme, katsomaan valoisasti eteenpäin ja kehittämään yhteiskuntaamme sekä vaalimaan sen eheyttä. Yksi konkreettinen esimerkki tässä on veteraanien periaate, kaveria ei jätetä. Se on meille ajaton yhteisöllisyyttä tukeva viestikapula kannettavaksi myös tulevaisuuteen. Positiivista sanomaa pitää vaalia ja suuntaa pitää jaksaa näyttää, erityisesti osana strategista viestintäämme. Tämä tukee henkistä kriisinkestävyyttämme.

Ennakoivan varautumisen lisäksi tarvitaan myös säännöllistä harjoittelua yhdessä

”Harjoituksia voidaan myös käyttää työkaluna, erilaisten hypoteesien, taktiikoiden tai toimintatapojen – esimerkiksi pelikirjan tai valmiussuunnitelman – testaamiseen. Tämä mahdollistaa organisaatioiden yhteistoiminnan parhaiden toimintatapojen (mikä toimii) sekä oppien (mitä on parannettava) tunnistamiseksi.” (Rybski 2021, videoblogi)

Pelkällä ennakoinnilla ei kuitenkaan pärjätä. Toimintaympäristön muutoksen seuraaminen ja erilaisten skenaarioiden harjoittelu lisää valmiuksia kohdata odottamattomia häiriötilanteita. Tässä on syytä kuitenkin olla realisti. Parhaillakaan suunnitelmilla eikä kovallakaan harjoittelulla voida koskaan estää yllättävien häiriötilanteiden syntyä. Vakavan häiriötilanteen ilmetessä olemme käytännössä aina ainakin osittain uuden tilanteen edessä. Onnistumisen edellytyksenä tällöin on suomalaisen kokonaisturvallisuuden mallin pohjalle rakentuvan järjes-telmän tilanteen mukainen joustavuus.

Varautumisen prosessin avulla pystymme kehittämään järjestelmämme joustavuutta ja sopeutumiskykyä erilaisiin kriiseihin. Varautuminen ja valmius päättyvät siihen, mistä kriisi alkaa. Hyvin tehty varautuminen kuitenkin varmistaa parhaan mahdollisen vasteen, oli uhka mikä hyvänsä. Ennakoinnilla saadaan ajanvoittoa ajattelulle ja päätöksenteolle. Kun kriisi on saatu riittävällä tasolla hallintaan, on aika analysoida sen opit. Nyt tehdään mallin mukaisesti analysointia korona-ajan opeista varautumisemme kehittämiseksi.

”Ei riitä, että uudistamme valmiuslain. Meidän pitää myös pystyä uudistamaan johtamista ja rakentamaan sellaisia johtamismalleja, että ne ottavat aidosti huomioon uhka- ja kriisitilanteiden johtamisen. Mielestäni tavoitteena tulisi olla se, että sääntely on ilmiö- eikä hallintoalapohjaista, ja toimivaltuudet saadaan käyttöön tarvittaessa, eikä erilaisten käsitteiden ja luonnehdintojen perusteella. Keskeistä tulisi olla se, miten vakava ja minkälainen kriisi meillä on, eikä mihin valmiuslain lokeroon se asettuu.” (Timonen 2021, videoblogi)

Luottamus on valmiuden ja varautumisen peruskivi. Luottamuksen rakentaminen vaatii aktiivista ja pitkäjänteistä työtä, myös hallinnonalojen siiloutumisen ongelman madaltamiseksi. Siiloutumisen ongelmasta ei koskaan päästä kokonaan eroon. Yhdessä tekeminen ja harjoittelu kuitenkin edes auttavat siilojen madaltamista. Harjoittelussa ja sen kehittämisessä on syytä huomioida myös valmisteilla olevan tulevaisuusselonteon havainnot tulevaisuuden toimintaympäristöstämme. Yhteistyössä toteutettava varautumisen prosessi puolestaan edes-auttaa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ”timantin” hiomista entistä käyttökelpoisemmaksi. Vain symmetrisesti hiottu timantti heijastaa valoa tehokkaasti ja kauniisti.

”Ennakointi on siis työtapa, joka luo edellytyksiä käsittää asioita paremmin ja joustavammin, sillä sen avulla vapautetaan älyllistä levytilaa muutoksen havaitsemiseen” (Haukkala 2020, 198) 

Päällekkäistä työtä on syytä välttää. Tätä vapautettua ”levytilaa” kannattaa ennemmin hyödyntää toimintojen yhteisessä poikkihallinnollisessa kehittämisessä. Tämä sama pätee myös kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen ennakointityössä. Nämä näkökulmat on huomioitu hyvässä vauhdissa olevan seuraavan valtioneuvoston tulevaisuusselonteon valmistelussa. Tulevaisuuselonteko on oleellinen osa varautumiseen liittyvää ennakointia ja sen havaintoja tullaankin hyödyntämään rinnakkain käynnistyvän yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivityksen kanssa.

Petri Toivonen
Turvallisuuskomitean pääsihteeri
 

Lähteet:

Haukkala, Hiski (2020) ”Suuren pelin paluu. Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa, Otava: 195-202. 
Juusti, Jukka (2021) PLM, TK puheenjohtaja, Kokonaisturvallisuutta yhdessä videoblogi.
Rybski, Shiho (2021) Hybrid CoE, Kokonaisturvallisuutta yhdessä videoblogi.
Timonen, Pekka (2021) OM, Kokonaisturvallisuutta yhdessä videoblogi. 
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia