Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Professori Ahti Salo: Kohti kriisinkestävää yhteiskuntaa Aalto-yliopisto 29.1.2021

Valtioneuvoston viestintäosasto
5.2.2021 11.37
Kolumni

Suomen ensimmäinen koronatapaus todettiin tammikuun lopussa 2020. Kuutta viikkoa myöhemmin 11. maaliskuuta maailman terveysjärjestö WHO totesi koronaviruksen johtaneen pandemiaan, joka edelleen koettelee maailmaa. 

Ennakointikenttää koronapandemia on puhututtanut paljon. Jo vuosikausia pandemiariski on ollut esillä monien kansainvälisten organisaatioiden raporteissa. Pandemiaa ei siten voida pitää ’mustana joutsenena’ eli tapahtumana, josta ei ollut aiempaa kokemusta ja jota ei tämän kokemuksen perusteella olisi voitu pitää mahdollisena. Wuhanin maakunnasta kantautuneiden tietojen valossa kyse oli aluksi pikemminkin ’villistä kortista’, epätodennäköisestä tapahtumasta, joka saattaisi johtaa laajakantoisiin vaikutuksiin. Sittemmin korona on muuntunut yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuutta määrittäväksi muutostekijäksi. Samalla se on tuonut mukanaan ennennäkemätöntä epävarmuutta. 

Tulevaisuus yllättää

Ennakointia tarvitaan näiden epävarmuuksien tunnistamiseksi ja hahmottamiseksi. Tarvitaan puhuttelevia skenaarioita, jotka valottavat vaihtoehtoisten kehityskulkujen kirjoa ja luovat perustaa oikea-aikaisille ja tuloksellisille toimenpiteille. Samalla on tiedostettava, että rakennetut skenaariot eivät luultavimmin sellaisenaan toteudu ja että tulevaisuus tulee yllättämään, tavalla tai toisella. Historia on tästä täynnä opettavaisia esimerkkejä. Ei koronaviruskaan johtanut mihinkään niistä skenaarioista, joita varautumissuunnitelmissa kuvattiin.

Epävarmoina aikoina tarvitaan myös yhteiskunnallista resilienssiä eli kykyä varautua kriiseihin, kestää häiriöitä sekä palata kohti normaalia pyrkien entistä ehomman yhteiskunnan rakentamiseen. Resilienssi tarvitsee tuekseen ennakointia. Se vaatii myös monenlaisia kyvykkyyksiä, joita tarvitaan kriiseihin varauduttaessa, niiden aikana toimittaessa ja niistä toivuttaessa.

Tehokkuuden ja resilienssin jännite

Resilienssin rakentamisen ja tehokkuuden tavoittelun välillä on periaatteellinen jännite. Siinä missä toimitusverkostojen tehokkuus vakaissa olosuhteissa tilanteessa perustuu usein varastojen minimoinnille ja toimitusaikataulujen tarkalle noudattamiselle, häiriötilanteissa toimintakyvyn säilyttäminen saattaa vaatia varastopuskureita ja toimintojen päällekkäisyyttä. Vakaiden olosuhteiden näkökulmasta nämä saattavat kuitenkin näyttää tehottomilta. 
Tavara- ja palveluvirtojen ohella resilienssiä voidaan pohtia myös tiedon tuottamisen, jakamisen ja hyödyntämisen näkökulmasta: mitä resilienssi vaatii päätöksenteon valmistelulta ja täytäntöönpanolta?

Tutkimustiedon valossa se edellyttää muun muassa sitä, että toimijoilla on riittävästi tietoa toistensa tehtävistä, tavoitteista ja kyvykkyyksistä, jotta he hahmottavat muuttuvan toimintaympäristön ja pystyvät toimimaan tuloksellisesti, tarvittaessa oma-aloitteisesti ja luovastikin. Ei riitä, että asiantuntijat ja päätöksentekijät tuntevat pelkästään oman tonttinsa: vaaditaan ymmärrystä siitä, mihin muilla tonteilla pyritään, mitä niillä tapahtuu ja miten kokonaisuus eri tonteista rakentuu niin lähempänä kuin vähän kauempanakin. Tarvitaan systeemistä ymmärrystä.

Samalla voidaan kysyä, missä määrin tehokkuuden maksimointiin tähtäävät organisaatioiden tulosindikaattoritavoitteet ovat ristiriidassa resilientimmän yhteiskunnan rakentamisen kanssa. Resilientissä yhteiskunnassa tulee olla varaa ylläpitää valveutuneisuutta ja kannustaa kantamaan vastuuta laajempien yhteisöjen hyvinvoinnista, vaikka näitä ei ikiomien ’tulospisteiden’ muodossa ei olisikaan mielekästä tai mahdollista mitata.

Analyyseistä toimintaan

Riskianalyysin opettajana olen korostanut, että mikään riskianalyysi ei itsessään riskejä poista: näin käy vain, jos parantunut ymmärrys riskeistä johtaa oikeisiin toimenpiteisiin. Vielä sittenkin terve huolestuneisuus on paikallaan, koska tilanteet saattavat muuttua nopeasti ja koska parhaimmatkin analyysit–oli kyse sitten ennakoinneista tai riskiarvioinneista–pohjautuvat väistämättömiin pelkistyksiin. Päätöksenteon tukena analyysit toimivat kuten kartat suunnistajan apuna. Niiden on oltava riittävän selkeitä ollakseen hyödyksi, mutta liiallinen yksityiskohtaisuus voi sumentaa pikemminkin kuin selventää.

Koronarokotusten myötä Suomi on vähitellen siirtymässä pandemiakriisistä kohti tulevaisuutta, joka näyttää epävarmalta ja monessa suhteessa haastavalta. Jotta tämä tulevaisuus voisi toteutua suotuisasti, tarvitaan monitasoista, osallistavaa ja innostavaa ennakointityötä, joka pohjustaa viisaita valintoja ja myös vahvistaa resilienssiämme. 
Suomen ennakointijärjestelmää on pidetty kansainvälisestikin vahvana. Nyt tätä järjestelmää tarvitaan todella, kaikilla tasoilla ja joka suhteessa. 
 

Kirjoitus on osa Ennakkoluotsi-toimintaa.