Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko: Vihreä siirtymä on työllisyydelle sekä riski että mahdollisuus

Nykyinen hallitus on asettanut kunnian­himoisen hiili­neutraalisuustavoitteen, joka on määrä saavuttaa vuoteen 2035 mennessä. Saman­aikaisesti hallitus tavoittelee korkeampaa työllisyys­astetta. Vaikka molemmat tavoitteet ovat laajasti hyväksyttyjä, niiden yhteen­sovittamiseen liittyy riskejä, joista on vähän aiempaa kokemusta ja niukasti tutkittua tietoa.

Siirtyminen vähähiiliseen talouteen edellyttää syvällekäyviä muutoksia tuotanto- ja kulutusrakenteisiin. Hiilen hinnan noustessa päästöjä aiheuttavat toiminnot korvautuvat uusilla, vähemmän fossiilista energiaa käyttävillä prosesseilla. Vähähiiliset ratkaisut yleistyvät useimmilla tuotannon ja kulutuksen sektoreilla. Seurauksena on talouden rakenteellinen muutos.

Talouden rakennemuutos edellyttää työvoiman ja muiden tuotanto­panosten siirtymistä uusiin kannattavampiin toimintoihin. Päästöintensiivisiltä aloilta katoaa työpaikkoja, ja ­vähähiilisten ratkaisujen yleistyessä työtehtävät muuttuvat. Myös kokonaan uusia tehtäviä ja ammatteja syntyy. Mikäli työvoima ei pysty liikkumaan sujuvasti alalta ja tehtävästä toiseen, työttömyys kasvaa ja työllisyys vastaavasti alenee ainakin tilapäisesti.

Eilen tiistaina julkistettiin talous­neuvoston tilaama ja Etlan johtaman konsortion laatima tutkimus, joka tuo uutta tietoa ilmastopolitiikan ja työllisyyden välisestä keskinäisriippuvuudesta. Tutkimuksen tulos tukee kan­sain­välisiä arvioita siitä, että pitkällä aikavälillä kunnianhimoisenkin ilmastopolitiikan vaikutukset kokonaistyöllisyyteen ovat melko vähäisiä. Sikäli kuin korkeammat haittaverot mahdollistavat työn verotuksen keventämisen, työllisyys voi jopa hieman kasvaa.

Taloustutkimuksen me­netelmät ­eivät valitettavasti ole yhtä vahvoja rakennemuutokseen liittyvän siirtymävaiheen analysoinnissa, mutta parhaassa tapauksessa siirtymä voisi toteutua normaalin työmarkkinadynamiikan puitteissa ilman suurempia ongelmia. Toisaalta tutkimuksessa korostetaan tarvetta panostaa työvoiman ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden ylläpitämiseen ja vahvista­miseen.

Asiatuntijahaastatteluiden mukaan vihreä siirtymä nostaa työvoiman osaamisvaatimuksia. Ilman kohdennettuja tukitoimia etenkin vähemmän koulutetut ovat vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta. Aiemman tutkimuksen perusteella ilmastopolitiikan välilliset kustannukset kohdistuvat suhteellisesti eniten pienituloisiin kotitalouksiin, ellei asiaa korjata erityistoimin.

Koulutuksen ja työvoimapoliittisten toimien ohella siirtymävaiheen työllisyyttä voidaan vahvistaa myös ilmastotoimiin liittyvin julkisin investoinnein. Päästövähennysten ohella tulisikin ottaa huomioon eri investointien työllistävä vaikutus kotimaassa.

Niin sanotun Porter-hypoteesin mukaan tiukentuva sääntely lisää yritysten innovointia ja vahvistaa viennin kasvaessa tuotantoa ja työllisyyttä. Aiemman tutkimuksen nojalla tiedetään, että ympäristösääntely lisää vihreitä innovaatioita. Tuore tutkimus osoittaa, että riittävän korkealaatuiset innovaatiot parantavat vientimenestystä vihreissä tuotteissa. Siksi olisi järkevää suunnata haittaverojen tuottoja myös vihreisiin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostuksiin.

Ilmastopolitiikka synnyttää kokonaan uusia markkinoita, joilla edelläkävijät voivat menestyä luoden talouskasvua ja työpaikkoja. Tätä vaikutusta on vaikea todentaa laskelmin, mutta Suomen kaltaiselle pienelle maalle on tärkeää, että muutkin maat tiuken­tavat päästönormejaan ja globaalia ­kysyntää uusille innovaatioille syntyy. Liian pitkää etunojaa suhteessa muihin ei kannata ottaa, ja vaikuttaminen erityisesti EU:n kautta korostuu.

Edelläkävijän asema voi auttaa ­menestymään vihreän teknologian vientimarkkinoilla: kunnianhimoinen kan­sallinen ilmastopolitiikka luo uskottavuutta ja myönteistä maakuvaa.

Kehittyville maille Suomi voi tarjota tukea ja osaamista ilmastopolitiikan toteuttamiseen, ja siten syntyy uusia vientimahdollisuuksia suomalaisille innovaatioille. Viime kädessä onnistuminen on kiinni yritysten rohkeudesta ja kyvystä tarttua tilaisuuteen.

Pekka Sinko
Talousneuvoston pääsihteeri, valtioneuvoston kanslia

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 14.4.2021