Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Talouspolitiikka-kirjoitussarja
Toimitusjohtaja Jyri Häkämies: OECD:n digiveromalli: Suomelle katkeraa kalkkia?

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.10.2020 8.42
Uutinen

Tänään julkaistussa Talousneuvoston Talouspolitiikka-kirjoitussarjan kirjoituksessaan EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies pohtii, onko OECD:n 12. lokakuuta esittelemä digiveromalli, jonka tavoitteena on jakaa uudelleen 100 miljardin Yhdysvaltain dollarin yhteisöverotuotot valtioiden kesken Suomen kannalta hyvä vai huono esitys.

Yksinkertaistettuna veromallissa saamapuolella ovat niin sanotut markkinavaltiot, eli valtiot, jossa esimerkiksi hakukone- ja somejätit näyttävät mainoksia ja keräävät käyttäjätietoja sekä valtiot, jossa isot yritykset myyvät kuluttajille tavaroita ja palveluita aina muroista ruokailuvälineisiin. Maksajapuolella ovat sen sijaan valtiot, joissa isot yritykset tekevät esimerkiksi innovaationsa, algoritminsa, patenttinsa ja tavaramerkkinsä. 

Häkämies arvioi, että esityksen mukaisesta verotuksesta tuskin tulisi merkittävissä määrin digiveroeuroja Suomeen, eikä vero ensimmäisessä vaiheessa koskisi todennäköisesti kovinkaan suurta joukkoa suomalaisyrityksiä. Ajattelumallin muutos on sen sijaan pienelle, innovaatiovetoiselle avotaloudelle katkeraa kalkkia, Häkämies toteaa.

Lue lisää