Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkijat: Yritystuista lisätietoa kenttäkokeiden avulla

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintatyö- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 27.6.2019 8.59
Tiedote 347/2019

Suomessa maksetaan vuosittain yritystukia verotuet mukaan lukien noin neljä miljardia euroa. Useimpien tukien vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole luotettavaa tietoa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n erikoistutkijan Elias Einiön ja Hankenin professori Ari Hyytisen tuore raportti ehdottaa satunnaistettujen vertailukokeiden vakinaistamista osaksi yritystukijärjestelmän kehittämistyötä.

Tutkijoiden mukaan satunnaistetut koeasetelmat ovat luotettavin ja siksi suositeltava arviointimenetelmä suurelle osalle yritystuki-instrumenteista. Raportti esittelee satunnaistettujen vertailukokeiden peruskäsitteitä sekä yritystukien arviointiin liittyviä erityispiirteitä. Raportti ehdottaa myös satunnaistettujen koeasetelmien käytön aloittamista kahdella pilottihankkeilla.

”Satunnaistetut koeasetelmat soveltuvat hyvin useimpien yritystukimuotojen vaikuttavuuden tarkasteluun. Haasteita aiheuttavat lähinnä sellaiset tuet, joissa tuen saajina on vain muutama suuri yritys”, arvioi Hankenin professori Ari Hyytinen.

Satunnaistetut arviointikokeet osaksi yritystukien kehittämistyötä

Satunnaistettuja koeasetelmia on käytetty jo pitkään esimerkiksi lääketieteessä, jossa tyypillisesti jaetaan kokeeseen osallistujat koe- ja vertailuryhmään. Näitä kahta ryhmää vertaamalla saadaan luotettavaa tietoa esimerkiksi tutkittavan lääkkeen vaikutuksista.

”Viime vuosina satunnaistettuja koeasetelmia on käytetty Suomessa esimerkiksi työllisyystoimien arviointiin ja maailmalla myös yritystukien arvioimiseen”, kertoo VATT:in erikoistutkija Elias Einiö.

Satunnaistetut vaikuttavuusarvioinnit ovat parhaimmillaan suorien käyttäytymisvaikutusten testaamisessa. Silloin tarkkaillaan muutosta tuettujen yritysten toiminnassa ja menestyksessä ja verrataan tuloksia verrokkiryhmään. Epäsuorien tai välillisten vaikutusten arvioiminen on hankalampaa, mutta tarkkaan suunnitelluilla ja rakennetuilla satunnaistetuilla koeasetelmilla myös niiden tunnistaminen on mahdollista.

Tutkijat esittävät, että yritystukiohjelmien vaikutuksia tulisi jatkossa arvioida säännöllisesti kontrolloiduilla satunnaistetuilla koeasetelmilla. Alkajaisiksi he ehdottavat kahta pilottikoetta, joista toinen koskisi Business Finlandin T&K-tukia ja toinen ELY-toimistojen jakamaa työllistämistukea.

”Systemaattinen arviointi auttaisi kohdentamaan ja mitoittamaan yritystuet entistä tehokkaammin. Business Finlandin T&K-tuet ovat sekä euromääräisesti että tuensaajien lukumäärällä mitattuna merkittävä tukimuoto. Palkkatuki taas on tukimuoto, jonka epäsuorista työmarkkina- ja tuottavuusvaikutuksista on niukasti tietoa”, sanoo Einiö.

Raportti on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan ”Yritystukien vaikutukset globaaliin kilpailukykyyn” -hanketta, jonka kolme aiempaa raporttia on julkaistu 29.4.2019. 

Lisätietoja: Erikoistutkija Elias Einiö, VATT, p. 0295 519 408, etunimi.sukunimi(at)vatt.fi sekä professori Ari Hyytinen, Hanken, p. 050 471 1860, etunimi.sukunimi(at)hanken.fi