Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Puolustusministerit keskustelivat turvallisuus- ja puolustuskysymyksistä sekä EU:n ja Naton yhteistyöstä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2019 16.04
Uutinen
Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen ja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini puolustusministerikokouksessa.
Kuva: Euroopan unioni

Ministerit päättivät kokouksessaan 12. marraskuuta uusista pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) hankkeista. Lisäksi puolustusministerit tarkastelivat EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita ja antoivat tukensa EU:n ja Naton yhteistyön kehittämiselle.

Ulkoasiainneuvoston kokouksen puheenjohtajana toimi EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini. Brysselissä pidettävään kokoukseen osallistui Suomesta puolustusministeri Antti Kaikkonen.

PRY-hankkeet syventävät puolustusyhteistyötä

EU on tiivistänyt puolustusyhteistyötään viime vuosina. Suomi on puheenjohtajakaudellaan halunnut varmistaa, että jo asetetut tavoitteet toimeenpannaan tehokkaasti.

Yksi EU:n niin sanotuista uusista puolustusaloitteista on pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY), joka tukee jäsenmaita sotilaallisen suorituskyvyn kehittämisessä ja syventää puolustusyhteistyötä. Neuvoston hyväksyi kokouksessaan 13 uutta pysyvän rakenteellisen yhteistyön hanketta.

Toisessa työistunnossaan puolustusministerit loivat katsauksen EU:n sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Ministerit arvioivat operaatioiden toteutusta sekä pohtivat haasteita ja osa-alueita, joilla olisi parantamisen varaa.

Ministerit keskustelivat lounaalla EU:n ja Naton yhteistyöstä Naton apulaispääsihteeri Mircea Geoanăn kanssa. Suomi on puheenjohtajakaudellaan painottanut EU:n ja Naton suhteiden merkitystä ja yhteistyön syventämistä. Yhteistyössä keskitytään tällä hetkellä esimerkiksi hybridiuhkien torjumiseen, sotilaalliseen liikkuvuuteen ja kyberturvallisuuteen.