Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pienituloisten perusturvaan ja lapsilisiin korotuksia 1.1.2020 alkaen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2019 13.08
Tiedote

Perusturvaetuuksiin eli vähimmäismääräiseen kuntoutusrahaan, sairaus- ja vanhempainpäivärahaan sekä työttömyysturvan peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tehdään tasokorotus 1.1.2020 alkaen. Korotuksen määrä on 20 euroa kuukaudessa.

Peruspäivärahan korotus nostaa myös ansiopäivärahan ja vuorottelukorvauksen tasoa. Tasokorotuksen lisäksi näihin kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin on tulossa indeksitarkistus, jonka määrä on 1,0 %. Tutustu etuuksien euromääriin Kelan sivuilla.

Monilapsisten perheiden lapsilisiä korotetaan 10 eurolla kuukaudessa neljännestä lapsesta alkaen. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 eurolla kuukaudessa. Muutos toteutetaan niin, että siitä hyötyvät myös toimeentulotuen varassa olevat perheet. Tästä syytä yksinhuoltajan toimeentulotuen perusosaa korotetaan. Elatustukea korotetaan 7 eurolla kuukaudessa. Elatustukeen tehdään tasokorotuksen lisäksi indeksitarkistus.

Perusturvan korotusten tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta ja toimeentulotuesta riippuvaisten kotitalouksien määrää.

Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista ja tasavallan presidentti vahvisti lait keskiviikkona 4.12. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2020.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Eva Ojala, p. 0295 163 201, [email protected]