Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

CAP, biotalous ja metsät maatalousministereiden kokouksen pääaiheina

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2018 17.07
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui 17.-18. joulukuuta Brysseliin Itävallan puheenjohtajuuskauden viimeiseen kokoukseen keskustelemaan mm. maatalouspolitiikan uudistuksesta ja biotaloudesta. Suomea ministerikokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Maatalousministerit saivat kokouksessa syksyn puheenjohtajamaana toimineelta Itävallalta edistymisraportin sen johdolla tehdystä työstä CAP-uudistuksen parissa. Itävallan kaudella kaikki CAP-uudistuksen kolme asetusehdotusta on käyty perusteellisesti läpi ja jäsenmaat ovat voineet esittää kysymyksiä komissiolle ja parannusehdotuksia tekstiin. Keskustelun pohjalta Itävalta on luonnostellut jo ensimmäisiä muutosehdotuksia komission ehdotukseen. Itävalta toivoi, että Romania voisi kevään puheenjohtajuuskaudella jatkaa työskentelyä sen tekemän työn pohjalta. Tähän näkemykseen yhtyivät myös jäsenmaat.

Suomi kiitteli puheenjohtajamaata ahkerasta työstä, mutta jatkotyötä edelleen tarvitaan. Romanian kaudella keskustelua tulee jatkaa erityisesti CAP-uudistuksen ympäristöarkkitehtuurista. Moni jäsenmaa Suomi mukaan lukien, korosti jälleen, kuinka tärkeää on taata riittävä CAP:n rahoitus.

”Jäsenmaille on jätettävä riittävästi valinnanvapautta ehdollisuuden vaatimusten toteuttamiseen. Maat ovat luonnonolosuhteiltaan ja maataloudeltaan hyvin erilaisia, joten pitäisi olla joustavuutta valita asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen parhaiten soveltuvat keinot”, ministeri Jari Leppä painotti kollegoilleen.

Ministerit keskustelivat myös EU:n päivitetystä biotalousstrategiasta. Ministereiden puheissa toistui, että maaseudun biotalouspotentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty ja töitä sen eteen on tehtävä. Suomi korosti puheenvuorossaan biotalouden laajuutta ja erityisesti metsän osuutta siinä. Kestävän metsätalouden rooli nousi esiin myös Suomen puheenvuorossa, kun ministerit keskustelivat laajoista metsävahingoista Euroopassa. Ministeri Leppä muistutti, kuinka metsien aktiivinen hoito vähentää niin metsäpalojen, myrskyjen kuin tuholaistenkin riskiä.

Puheenjohtajamaa antoi ministereille kokouksen lopuksi tilannekatsauksen epäterveitä kauppatapoja (UTP) elintarvikeketjussa koskevan direktiivin neuvotteluista Euroopan parlamentin kanssa. Jäsenmaat kannustivat pj-maata löytämään sovun vielä ennen joulua, jotta ketjun heikompien osapuolten asemaa suojeleva lainsäädäntö saataisiin päätökseen vielä tällä kaudella.

Ministeri Leppä tapasi neuvoston kokouksen yhteydessä Ranskan uuden maatalousministeri Didier Guillaumen. Ministerit keskustelivat CAP-uudistuksesta ja petopolitiikasta.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

maatalousneuvos Kari Valonen, p. +358 295 162 269, [email protected]

erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. +358 50 516 2868, [email protected]