Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Turvallisuusasiat esillä EU:n ja USA:n oikeus- ja sisäministerien kokouksessa Bukarestissa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2019 9.45
Tiedote

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson edustaa Suomea 19. kesäkuuta Bukarestissa pidettävässä EU:n ja USA:n välisessä ministerikokouksessa, jonka aiheena on EU:n ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa.

EU:n puheenjohtajamaa Romania, tuleva puheenjohtajamaa Suomi, Yhdysvallat sekä EU:n komissio ja sen virastot keskustelevat ajankohtaisista yhteistyöhankkeista EU:n ja Yhdysvaltojen välillä.

Oikeusasioiden osalta asialistalla on muun muassa EU:n ja Yhdysvaltojen välinen oikeudellinen yhteistyö kyberturvallisuuskysymyksissä. EU on käynnistämässä Yhdysvaltojen kanssa neuvottelut sopimuksesta, jonka nojalla sähköistä todistusaineistoa saataisiin rajat ylittävässä rikostutkinnassa nykyistä nopeammin. Lisäksi kokouksessa on esillä yhteistyö vaalien turvallisuuden vahvistamiseksi.

Ministeri Henriksson esittelee kokouksessa oikeusalan tavoitteita Suomen EU-puheenjohtajakaudella, joka alkaa 1. heinäkuuta.

Yhdysvaltain ja EU:n oikeus- ja sisäministerit tapaavat kahdesti vuodessa keskustellakseen monenvälisten kansainvälisten sopimusten soveltamisesta rikos- ja siviiliasioissa, tietosuojakysymyksistä, terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumisesta sekä maahanmuuttoa ja viisumeita koskevista asioista. Suomen EU-puheenjohtajakaudella ministerikokous järjestetään Washingtonissa loppuvuodesta 2019.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Marina Venäläinen, puh. +358 295 150 236, sähköposti: [email protected]