Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerit keskustelevat tutkimuksen roolista koronaepidemiassa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 28.5.2020 8.52
Tiedote

EU:n kilpailukyvystä vastaavat ministerit keskustelevat videokokouksessaan 29.5.2020 tutkimuksen ja innovaatioiden roolista siinä, miten talous saadaan jälleen elpymään koronaepidemian jälkeen. Avaruusasioista vastaavat ministerit kokoontuvat erilliseen istuntoon. Suomea kokouksissa edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen.

Koronaepidemialla on vakavia vaikutuksia EU:n talouteen, yrityksiin ja työpaikkoihin.

– Tutkimuksella ja innovaatioilla on tärkeä osansa EU:n elpymisessä. Jäsenmaat ja Euroopan komissio reagoivat nopeasti heti koronaepidemian puhjettua osoittamalla tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitusta tärkeille aloille, kuten rokotekehitykseen. Tämä on hyvä esimerkki EU-tason toiminnasta, jolla on suoraa käytännön merkitystä, toteaa valtiosihteeri Tiilikainen.

Avaruusministerien epävirallisessa videokokouksessa käydään poliittisen tason keskustelu avaruusratkaisujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Ministerit keskustelevat EU:n avaruustiedon ja -palveluiden hyödyntämisestä kestävässä kasvussa ja osana elpymistoimia.

Ministerit käyvät läpi seuraavia näkökulmia:

  • Tutkimuksen ja innovaatioiden merkitys EU:n elpymissuunnitelmassa
  • T&I-investointien rooli tulevaisuuden työpaikkojen kehittämisessä
  • Koronakriisin vaikutukset eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) kehittämiseen

Epävirallinen ministerikokous järjestetään EU-puheenjohtajamaa Kroatian aloitteesta. Kokouksessa ei tehdä muodollisia päätöksiä.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin virkamiesavustaja (EU-asiat) Nina Alatalo, TEM, p. 029 504 7171
erityisasiantuntija Venja Henningsen, TEM, p. 029 504 7195