Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU:n energiaministerit keskustelevat energiajärjestelmän tulevaisuudesta 25.6. Luxemburgissa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2019 15.59
Tiedote

Romanian puheenjohtajakauden viimeinen energianeuvosto järjestetään 25.6.2019 Luxemburgissa. Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Ministerit keskustelevat EU:n energiajärjestelmän tulevaisuutta koskevista neuvoston päätelmistä ja energiaulkosuhteista. Lisäksi komissio esittelee maakohtaiset suositukset kansallisiin energia- ja ilmastosuunnitelmaluonnoksiin. Kokouksen lopuksi Ministeri Kulmuni esittelee Suomen 1.7. alkavan puheenjohtajakauden ohjelmaa erityisesti energiasektorilla.

Neuvoston on tarkoitus hyväksyä Romanian puheenjohtajamaana laatimat päätelmät energiajärjestelmän tulevaisuudesta. Niillä pyritään kehittämään EU:n energiajärjestelmää niin, että varmistetaan käynnissä olevan energiamurroksen ja EU:n vuotta 2030 koskevien energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen.

Päätelmien kolme kokonaisuuden avulla edistetään 1) luotettavien ja kustannustehokkaiden energiaverkkojen kehittämistä, 2) innovatiivisten teknologioiden kehittämistä ja käyttöönottoa sekä 3) eri energiankäyttösektoreiden (sector coupling) yhdistämistä.

Suomi voi hyväksyä neuvoston päätelmät, sillä on hyvä, että Euroopan energiajärjestelmän tulevaisuutta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon investointitarpeet, infrastruktuurikehitys sekä innovatiiviset ratkaisut ja teknologiat.

Energiaministerit keskustelevat myös EU:n energiaulkosuhteista. Romanian jakamassa tausta-asiakirjassa esitetään keskustelun tueksi neljä kysymystä. Ministerien on tarkoitus keskustella EU:n ja USA:n eri yhteistyömuodoista, EastMed-kaasuputkihankkeesta, Kiinan Silkkitie-investointiohjelmasta eli One belt and road -hankkeesta ja EU:n Euro-Aasia -yhteyden strategiasta. Keskustelua toivotaan myös eurooppalaisten energiayhtiöiden roolista Afrikan energiamarkkinoiden kehittämisessä etenkin uusiutuvan energian ja maakaasun alalla.

Kokouksen muissa asioissa komissio esittelee 18.6. julkistamaansa tiedonantoa ja suosituksia, jotka koskevat jäsenvaltioiden komissiolle toimittamia luonnoksia kansallisiksi energia- ja ilmastosuunnitelmiksi (NECP). EU:n puhtaan energian paketin hallintomalliasetuksen mukaisesti komissio seuraa suunnitelmien avulla EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastotavoitteiden toteutumista ja jäsenmaiden toimien riittävyyttä. Komission nyt antaman palautteen pohjalta jäsenmaat toimittavat viimeistellyt suunnitelmansa komissiolle vuoden loppuun mennessä. Suomi edistää puheenjohtajakaudellaan tätä keskustelua, ja kansallista suunnitelmista on tarkoitus keskustella myös energiaministerien kokouksessa 24. syyskuuta.

Kokouksen lopuksi elinkeinoministeri Katri Kulmuni esittelee Suomen 1.7. alkavan neuvoston puheenjohtajakauden ohjelmaa erityisesti energiasektorilla. Suomi edistää kaudellaan muun muassa kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien viimeistelyä ja korostaa energiasektorin ja erityisesti innovatiivisten energiateknologioiden roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lisäksi Suomi järjestää 13.-15.11. energiateknologian SET-Plan -konferenssin Helsingissä ja syyskuun lisäksi toisen energianeuvoston kokouksen 4. joulukuuta Brysselissä.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin virkamiessihteeri (EU- ja KV-asiat) Nina Alatalo, TEM, puh. +358 50 431 8015
teollisuusneuvos Petteri Kuuva, TEM, puh. +358 50 331 5309
neuvotteleva virkamies Markku Kinnunen, TEM, puh. +358 50 396 3328 (NECP)
asiantuntija Katja Tuokko, TEM, puh. +358 50 465 5533 (EU-koordinaatio)
viestintäasiantuntija Mauri Vieru, TEM, puh. +358 50 431 6519
erityisasiantuntija Sanna Ek-Husson, UM/EUE, Bryssel p. +32 470 206 178
tiedottaja Eeva Laavakari, UM/EUE, Bryssel, puh.+32 473 531 340